Monet palveluidemme ja yhteiskunnallisten rakenteidemme järjestelmät ovat monimutkaisia ja usein vaikeasti ymmärrettäviä ja digitalisoituminen asettaa niille omat reunaehtonsa. Nykyinen hallitus on myös tavoitellut ohjelmassaan ihmisen asettamista kehittämisen keskiöön. Palveluita ja järjestelmiä halutaan kehittää ihmislähtöisesti ja saavutettavasti, erilaisia ratkaisuja kokeillen ja nopeasti käyttäjien keskelle siirtäen. Muistettava on myös, ettei kyse kuitenkaan ole siitä, että kokeilut heitettäisiin ilmoille hatusta ja otettaisiin käyttöön ilman taustatyötä. Kokeilujen takana onkin maailmalta saatua tutkimustietoa, asiantuntijoiden ennusteita yms.

Onko meidän kuitenkin mahdotonta uskaltaa heittäytyä kokeilevan kehittämisen kulttuuriin täysimääräisesti sen olemassa olevien mahdollisuuksien mukaan? Päivän polttavin politiikka pyörii toisten virheiden metsästämisen ympärillä ja ihmisen erehtyväisyydestä on tullut poliittisen kuoleman varma merkki. Jos kokeilevan kehittämisen lähtökohtana on nopeiden käytännön kokeiluiden toteuttaminen, kuka uskaltaa viedä asiakasrajapintaan kokeilua, jonka mahdollisuutena on myös toimimattomuus tai negatiivinen palaute?

Suuren yleisön voi olla vaikeaa ymmärtää, että joskus kokeilukulttuurin varsinainen lopputulos voi olla esim. toimimaton palvelu, mutta kokeilun sivutuotteena voi syntyäkin uusia rakenteita tai toisenlaisia, odottamattomia ratkaisuja. Kun politiikkamme keskiö on yhä enemmän keskittynyt toisen kampittamiseen, halutaan tällöin myös nostaa kokeiluista esille vain epäonnistunut tai toimimaton lopputulos, jolloin julkisuudelta jää piiloon saavutetut asiat.

Ratkaisujen hakeminen, yhä epävarmempien haasteiden selättäminen ja yhteiskunnan monimutkainen kehittäminen vaativat yhä innovatiivisempia ja laajempia ratkaisuja. Toisaalta myös kamppailemme jatkuvasti sen kanssa, mihin rahaa saa käyttää: saako investoida asiaan, joka ei tuota heti tulosta ja jonka uhkana on, ettei sen avulla edes saada ratkaisua välittömästi.

Tulevaisuudessa ratkaisevaa onkin, saammeko enää tehdä asioita yrityksen ja erehdyksen kautta? Saammeko enää kokeilla ratkaisujen löytämistä? Miksi yritysmaailmassa innovatiivisuus ja uskallus kokeilla nähdään rohkeana ja positiivisena, mutta kun samaa yritetään yhteiskunnallisesti, onkin edessä totaalinen lynkkaus?

Kirjoittaja on fysioterapeutti ja kaupunginvaltuutettu Ähtäristä.