Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tarja Halonen kirjoittaa uutuusteoksessa Mauno Koivistosta ja aseistakieltäytyjistä: “Seurasi hiljaisuus – luultavasti vain muutaman sekunnin mittainen – jonka jälkeen presidentti ilmoitti suostuvansa”

Kari Hulkko

Seppo Lindblomin ja Pekka Korpisen toimittama Merkillinen Mauno –kirja julkistetaan tänään Helsingissä.

Rane Aunimo

Demokraatti

Kirjassa neljätoista tunnettua kirjoittajaa tarkastelee presidentti Mauno Koiviston elämän eri vaiheita, ajattelua, toimintaa ja henkistä perintöä.

Kirjan muita kirjoittajia ovat muun muassa presidentti Tarja Halonen ja entinen pääministeri Paavo Lipponen.

Lue lisää: Paavo Lipponen uudessa Koivisto-kirjassa: ”Ukrainan jäsenyyden haaste on EU:lle ylivoimainen – Seuraavaksi eteen tulevat Välimeren eteläpuolen maiden lähentymispyrkimykset”

Halonen kirjoittaa omassa osuudessaan kokeneensa, että jollakin tavoin Koivisto oli ensimmäinen hänen oman sukupolvensa valtiojohtaja.

“Emme olleet Mauno Koiviston kanssa SDP:ssä suinkaan saman kuppikunnan ihmisiä oikeisto-vasemmistojaottelulla, mutta hän ymmärsi meitä nuorempia, aika paljon radikaalimpia puoluetovereita. Hän asettui jopa puolustamaan meitä, vaikka olimme eri mieltä hänen kanssaan ja olimme jääneet lisäksi eduskuntaryhmässä vähemmistöön.”

Koivisto antoi minulle vapaat kädet toimia tarkoituksenmukaisena pitämälläni tavalla.

Lisää aiheesta

Halonen oli Harri Holkerin hallituksessa ensin vuosina 1987–1991 toisena ministerinä sosiaali- ja terveysministeriössä ja siirtyi myöhemmin oikeusministeriksi. Halonen muistelee kevättä 1990, jolloin kiihtyivät aseistakieltäytyjien protestit käytössä ollutta järjestelmää vastaan. Kolme asevelvollista meni syömälakkoon.

“Syömälakkojen jatkuttua kuukauden otettiin ministeriin yhteyttä. Pitkän täyspaaston loppuvaiheessa asianomaisen näläntunne katoaa ja tilalle tulee euforinen olo, mikä voi johtaa kuolemaan. Henkilö ei ole tässä tilassa ihan normaaliin ajatteluun kykenevä. Otin yhteyttä presidentti Koivistoon ja ehdotin henkilöiden armahtamista. Presidentti ilmoitti puhelimessa tiukasti, että jos aseistakieltäytyjät ovat päättäneet jatkaa nälkälakkoaan kuolemaansa saakka, niin se on ”heidän ja Jumalan välinen asia”.”

Halonen esitti Koivistolle ratkaisuvaihtoehtoa.

“Esitin ideani: presidentti armahtaisi, mutta päätöksen täytäntöönpano lykättäisiin sen verran myöhemmäksi, että nälkälakkolaisten pitäisi aloittaa syöminen ollakseen elossa armahduspäivänä. Näin kumpikin puoli tulisi vastaan ratkaisun löytymiseksi. Seurasi hiljaisuus – luultavasti vain muutaman sekunnin mittainen – jonka jälkeen presidentti ilmoitti suostuvansa. Aseistakieltäytyjät lähetettiin saman tien toipumaan ja asia saatiin kuntoon.”

Heti kohta saatiin tieto ensimmäisestä lentokonekaappauksesta. Neuvostoliiton kansalaiset kaappasivat lentokoneen, laskeutuivat Helsinkiin ja pyysivät turvapaikkaa.

“Menemättä yksityiskohtaisesti kaappausdraaman kulkuun pitää kuitenkin tuoda esille, että presidentti Koivisto antoi minulle vapaat kädet toimia tarkoituksenmukaisena pitämälläni tavalla. Otan vastuun vielä jälkikäteenkin siitä, että menettelin sopimusten edellyttämällä tavalla enkä kieltäytynyt lopulta luovuttamasta tekijöitä Neuvostoliittoon huolimatta suuresta julkisesta paineesta.”

Halonen kirjoittaa, että silloisen Neuvostoliiton oikeusjärjestelmän mukaan oikeusjutut käsiteltiin osavaltioittain.

“Onnistuimme kahdessa tapauksessa kolmesta. Latviassa tuomittu kaappari kärsi mielenterveysongelmista, eikä sikäläisen tuomioistuimen kokoonpano ollut paras mahdollinen. Hänen kohdallaan tilanne oli huonoin. Lentokonekaappaukset Suomeen loppuivat, sivulliset eivät vahingoittuneet ja syylliset saivat tyydyttävän kohtelun. Suomi menetteli oikeusvaltion velvoitteiden mukaisesti.”

Kun SDP ajautui oppositioon vuonna 1991 vaaleissa, yhteydenpito presidenttiin kävi harvemmaksi. Halonen kuvailee myöhemmin hänen ja Koiviston suhdetta sen jälkeen, kun Halonen itse nousi presidentiksi.

“Koivisto piti oma-aloitteisesti yhteyttä; rohkaisi ja opasti. Hän valisti minua erityisesti naapurimaiden tavoista ja tilanteista. Presidentti Koivisto osasi hyvin venäjää ja pystyi tämän vuoksi seuraamaan tavallista syvällisemmin Venäjän tilannetta. Koivisto tarkkaili edelleenkin päivänpolitiikkaa, mutta varoi tuputtamasta neuvojaan. Hänellä oli hyviä henkilöanalyyseja, joita hän maustoi kuivalla huumorilla.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE