Kotimaa
5.2.2026 05:17 ・ Päivitetty: 5.2.2026 05:17
Tästä päivästä lähtien suurvaltojen välillä ei ole voimassa enää yhtään ydinaseita rajoittavaa sopimusta
Yhdysvaltain ja Venäjän välinen Uusi START -ydinaserajoitussopimus umpeutuu tänään.
Tästä päivästä lähtien suurvaltojen välillä ei ole voimassa enää yhtään ydinaseita rajoittavaa sopimusta.
Uusi START solmittiin vuonna 2010 alun perin kymmeneksi vuodeksi, ja se astui voimaan 2011. Sittemmin sopimuksen voimassaoloa jatkettiin viidellä vuodella.
Sopimus on rajoittanut käyttövalmiiden strategisten ydinaseiden määrän enintään 1 550:een. Sopimuksessa on rajoituksia myös ydinaseiden toimitusvälineille ja laukaisualustoille sekä edellytyksiä valvonnalle ja läpinäkyvyydelle.
Ydinaseita rajoittavat sopimukset ovat olleet keskeinen osa Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton tai Venäjän suhteita kylmän sodan ajoista 1970-luvulta lähtien. Uudesta sopimuksesta on yleensä neuvoteltu jo hyvissä ajoin ennen edellisen umpeutumisesta.
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres kutsui sopimuksen umpeutumista vakavaksi hetkeksi kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle.
Pääsihteerin mukaan umpeutuminen ei olisi voinut tapahtua huonompaan aikaan.
- Ydinaseen käyttämisen uhka on korkeimmillaan vuosikymmeniin. Tässäkin epävarmuuden hetkessä meidän on etsittävä toivoa, Guterres sanoi lausunnossaan.
Guterres kehotti maita palaamaan välittömästi neuvottelupöytään uuden sopimuksen aikaansaamiseksi.
UUDESTA sopimuksesta ei käydä tällä hetkellä neuvotteluja.
Venäjän presidentti Vladimir Putin ehdotti viime vuonna, että Yhdysvallat ja Venäjä jatkaisivat sopimuksen määrärajojen noudattamista. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump reagoi ehdotukseen myönteisesti, mutta tämä ei ole johtanut mihinkään muodolliseen prosessiin.
Venäjä katsoo, ettei osapuolia sido enää mitkään sopimuksen mukaiset velvoitteet, Venäjän ulkoministeriö sanoi lausunnossaan keskiviikkona.
Kiinan presidentti Xi Jinpingin kanssa keskustellut Putin sanoi keskiviikkona, että Venäjä toimisi vastuullisesti ja harkitusti. Putinin kommenteista kertoi Kremlin neuvonantaja Juri Ushakov.
Ydinaserajoitusneuvotteluja ovat viime vuosina vaikeuttaneet Ukrainan sodan takia kiristyneet suurvaltasuhteet. Yhdysvalloissa on myös keskusteltu tarpeesta kasvattaa ydinasearsenaalia muun muassa Kiinan kasvavan ydinasemahdin takia.
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio on antanut ymmärtää, ettei maa kiirehdi uuden sopimuksen solmimisen kanssa. Rubion mukaan presidentti Trump on tehnyt selväksi, että myös Kiinan olisi oltava mukana nykyaikaisessa ydinaserajoitussopimuksessa.
Kiinan ydinasearsenaali kasvaa nopeasti, mutta se on yhä selvästi pienempi kuin Venäjän ja Yhdysvaltojen.
Venäjä puolestaan haluaisi, että ydinaserajoitusten yhteydessä neuvoteltaisiin rajoituksista myös puolustuksellisille aseille, kuten ohjuspuolustusjärjestelmille, joiden se katsoo vaikuttavan ydinasepelotteeseensa. Yhdysvallat taas ei halua neuvotella rajoituksista ohjuspuolustukseen.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
