Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tätä hallitus vääntää – HS: Kaikki pörssiyhtiöt siirtyvät Solidiumiin

Siirtolistalla on HS:n tietojen mukaan muun muassa Finnair.

Hallitus aikoo siirtää kaikki pörssiyhtiönsä valtion sijoitusyhtiöön Solidiumiin, uutisoi Helsingin Sanomat. Alustavan suunnitelman mukaan valtion omistajaohjausyksiköstä Solidiumiin siirrettäisiin energiayhtiö Fortum, öljynjalostusyhtiö Neste ja lentoyhtiö Finnair.

Lehti perustaa tietonsa kahteen toisistaan riippumattomaan lähteeseen.

Kaikki muut pörssiyhtiöt, joissa valtio on osakkeenomistajana, ovat jo nykyisin Solidiumissa.

HS:n mukaan hallitus aikoo myös pyytää eduskunnalta lupaa pienentää omistusosuutensa Finnairista alle 50 prosenttiin nykyisestä 60 prosentista. Lisäksi halutaan valtuudet myydä monien muiden yhtiöiden osakkeita.

Lehden tietojen mukaan tulevaisuudessa tarpeen vaatiessa myytävät yhtiöt pantaisiin vuonna 2009 perustettuun Governiaan. Se on valtion täysin omistama erityisyhtiö, jonka tehtävänä on omistaa ja kehittää listaamattomia yhtiöitä.

Governiaan menisivät ainakin alkoholijuomayhtiö Altia ja jätteiden kierrätykseen erikoistunut Ekokem.

Hallituspuolueet vääntävät parhaillaan linjausten lopullisesta muodosta. Hallituksen on tarkoitus kertoa omistajapoliittisista linjauksistaan tiettävästi perjantaina.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE