Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Täyskäännöksen tehnyt voimailijalupaus: ”Myös suvaitsevaisuuden suhteen on tapahtunut älytön muutos.”

Joensuulainen Mika Törrö on tehnyt huikean elämänmuutoksen kuluneen vuoden aikana. Törrö tuli keväällä Suomen vahvin mies-kilpailussa neljänneksi. Voimamiesten Suomen Cupin osakilpailussa Jyväskylässä hän oli toinen.

Entinen elämäntapa väkivalta- ja huumerikosten parissa on mennyttä. Nyt hän purkaa aggressioitaan kuntosalilla.

– Halu muuttua ja avun vastaanottaminen ovat olleet tänä vuonna tärkeimmät asiat.

Törrö aloitti kuntouttavan työtoiminnan keittiötehtävien parissa Helpissä vuosi sitten elokuussa. Sitoutumaton yhdistys ylläpitää päihderiippuvaisten hoito- ja kuntoutustoimintaa.

– Olen selvin päin ja elän uutta elämää päivä kerrallaan.

Alun perin Helpin toiminnanjohtaja Markku Tiitisen kuntovalmentaja Ilkka Kinnunen huomasi Törrön lahjakkuuden kuntosalilla ja vinkkasi hänelle Suomen vahvin mies-kilpailusta.

Tavallinen elämä riittää. Haaveilen omakotitalosta, ja naisystäväkin olisi kiva.

Voimamiesten Suomen Cupin osakilpailussa voitto jäi kiinni puolesta pisteestä, ja koko Helpin porukka oli kannustamassa. Törrölle on satanut onnitteluja ja kannustusviestejä niin sosiaalisessa mediassa kuin muutenkin.

– Hyviä asioita vaan tapahtuu koko ajan. Harjoittelen kahdesta kolme tuntia neljänä tai viitenä päivänä viikossa. En halua löysäillä ollenkaan.

Miehen arvomaailma on kääntynyt päälaelleen. Hän haluaa elää yhteiskunnan normien mukaisesti.

– Tavallinen elämä riittää. Haaveilen omakotitalosta, ja naisystäväkin olisi kiva. Myös suvaitsevaisuuden suhteen on tapahtunut älytön muutos. Pystyn hyväksymään ihmiset sellaisina kuin he ovat.

Törrö kokee, että vankila on oikeastaan pelastanut hänet. Tuskin hän olisi muuten hengissä.

– Vapaus tuntuu hienolta. Väkivalta ei ole selvin päin mun juttu. Saan voimaa nykyisin toisten ihmisten seurasta ja läsnäolosta.

Törrö on tullut jokin aika sitten ensimmäiseltä ulkomaanmatkaltaan Hollannista Strongman Champions League-kisoista. Sijoitus oli yhdeksäs, mutta tasokin oli jo paljon kovempi kuin Suomessa. Kokemus vain haastaa harjoittelemaan lisää.

Lue koko Mika Törrön laaja haastattelu torstain 10. elokuuta Demokraatista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE