On “kuvitteellinen nykyhetki” Ubuversumissa. Hallitsijat leikkaavat työttömyyskorvauksista, asumistuista, koulutuksesta, kulttuurista, journalismista, kaikesta. Myös huoli ilmastonmuutoksesta leikataan. Vallanhimoinen pariskunta Papa Ubu ja Mama Ubu ovat tulleet aikojen läpi pitämään valtaa käsissään yksinkertaisen tehokkain keinoin: kaikilta ja kaikesta leikataan ja kaikki saavat kuolla. Yli satavuotiaan esi-surrealistisen klassikon päälle on kirjoitettu se, mitä nyt tapahtuu, eikä se oikeastaan ole pelkästään teatteria.

KUN KUNINGAS UBU esitettiin Pariisissa ensimmäistä kertaa vuonna 1896, katsomossa vimmastuttiin pahan kerran. Omintakeisesti kiroilemalla (“merdre”, “paskarat”) alkanut esitys oli hävytön, raakalaismainen ja ruokoton – yksi teatteritaiteen merkkiteoksista. Nuorten lukiolaispoikien päissä syntynyt pilkkanäytelmä, jonka yksi heistä, Alfred Jarry, myös kirjasi ja myöhemmin saattoi näyttämölle, romutti aikansa porvarillisia ihanteita.

Se ei ollut hyvin tehtyä viihdettä eikä edistyksellistä realismia. Se oli sitä, mihin törmäämme nykyisin sosiaalisessa mediassa tai uutisissa joka päivä. Eikä tarvitse mennä edes Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin.

Ubuversumissa on lainauksia ja teemoja Jarryn Kuningas Ubusta sekä Tohtori Faustroll – johdatus patafysiikkaan -romaanista. Esitys yhdistää ilmeisen Ubu-metaforan nykyajan vallanpitäjistä patafysiikan leikittelyyn metafysiikan laeilla ja aikakäsityksellä.

UBUVERSUM RAKENTUU kahdesta osasta, joista ensimmäisessä seurataan Ella Mettäsen ja Pyry Nikkilän oivaltavasti ja fyysisellä taidolla esittämän pariskunnan edesottamuksia. Mettäsen ja Nikkilän kyky rakentaa hahmojensa kauheus ja naurettavuus arkisen yli muistuttaa, kuinka tervehdyttävä vaikutus pahan pilkkaamisella on silloinkin, kun esityksen julmuus on liian lähellä todellisuutta. Amatöörinäyttelijät tuovat mukaan sotilaiden, pappien ja aateliston hahmoja. Hyvin ei käy heistä kenellekään.

Toisessa osassa kuullaan amatöörinäyttelijöiden aikalaistodistuksia Suomen hallituksen karujen leikkaustoimien vaikutuksista ihmisten arkeen. Puheenvuorot ovat suoruudessaan ja vilpittömyydessään pysäyttäviä. Absurdin leikittelevä henki ei enää näihin kohtauksiin yllä.

Ubuversumin alkupuolella esityksen kansalaiset johdattelevat yleisöä pikkuruisia kierreportaita rakennuksen hämärään yläkertaan, jossa ikivanhat lautalattiat ja vanhat koneet ja altaat muistuttavat ajan kulusta ja luovat sopivan mystisen ympäristön esityksen kehyskertomukselle. Siinä fyysikko Albert Einsteinia kovasti muistuttava tohtori Faustroll (Ilja Peltonen) kuljettaa meitä aikakausien läpi halliten myös itse Aikaa (Angela Aldebs). Apuna hänellä on Hamlet-näytelmän pääkallo.

Faustrollin tehtävänä on selitellä Jarryn kehittämää patafysiikkaa ja sen pyrkimystä ylittää metafysiikka, mutta suuri osa tekstistä jäi vallankäytön teemasta irralliseksi surinaksi tämän katsojan korviin. Vaikka toki sillä on merkitystä aikamatkailua harrastettaessa. Esityksen rytmiä erityyppiset tekstimateriaalit kyllä haastavat.

JARRYN KLASSIKKO on kuvaus brutaaleista hirmuhallitsijoista, jotka kaappaavat Puolan kruunun ja lahtaavat vastustajiaa tai niinä pitämiään, kunnes väistämättä menettävät valtansa. Tarinan loppu ei kuitenkaan päästä Puolaa pahasta, vaan Ubujen uusi nousu siintää näköpiirissä. Tässä kohden Ubuversum ei ole aivan niin pessimistinen. Se jättää pikemminkin jälkeensä kysymyksiä: Miksi me alistumme? Voisimmeko tehdä jotain toisin?

Ubuversumin puvustanut ja lavastanut Auli Turtiainen on taas tehnyt hienoa työtä. Samoin naamiointitiimi. Suodatinhallin tilaa jakaa pitkä käytävä, jota pitkin ja jonka sivuilla esitys tapahtuu. Itse käytävää selvempää vertauskuvaa lineaariselle aikakäsitykselle saa hakea. Sinne ei tarvita kuin yksi lavaste, verhot, jonka läpi kuljemme toiseen aikaan. Verhot toimivat myös varjoteatterin kankaana, jossa Angela Adlebsin varjo tanssii.

Kalle Ropposen valojen avulla vaihtuvat tunnelmat ja moninaiset visiot. Yhdessä puvustuksen ja maskeerauksen kanssa ne luovat satukirjamaisia, välillä melkein lempeitä kuvia. Iiris Tarnasen ja Tapio Ahokkaan tekemä elävä musiikki komppaa ja värittää tapahtumia.

Ubuversum on Kansallisteatterin kolmivuotisen Helsingin malli -hankkeen päätös. Hankkeen aikana ammattitaiteilijat jalkautuivat yhteen kaupunginosaan ja tekivät taidetta yhdessä sen asukkaiden ja yhteisöjen kanssa. Toivottavasti tämä yhteenkuuluvuutta ja osallisuutta vahvistava työ saa kulttuurin leikkauksista huolimatta jatkua jossain muodossa. Ainakaan se ei ole elitististä.