Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Teatteriarvio: Hurmaava ja hurmeinen Gassot-show

Marc Gassotin edellinen klovneriaa ja mimiikkaa yhdistänyt pantomiimishow nimeltä Dark Side of the Mime oli sen verran rankkaa tavaraa, että se sai ikärajaluokituksen K-18. Hävytön ja hulvaton esitys upposi joka tapauksessa niin kansaan kuin kriitikoihin. Gassot kiersi sillä ympäri maamme teattereita neljä vuotta ja sai siitä Vuoden teatteriteko -tunnustuksen vuonna 2014.

Rolf Bamberg

Demokraatti

Gassotin uusi soolo ei sisällä mitään “pornomiimiä” kuten tuon edellisen teoksen reippaita seksuaalisia virityksiä alettiin nimittää, vaan kolmen ison teatteritalon kanssa yhteistuotantona syntynyt Lion – The Weird And Magical Abracadabra Circus Show sujahtaa pahemmin vastaanpanematta koko perheen viihteen fakkiin. No, ehkä alle kouluikäisiä ei kannata katsomoon ottaa, sen verran “weird” tämä sirkuksen ja taikuriesitysten maailmasta ammentava minispektaakkeli on.

Lion-esityksessä vetoavinta on se, miten Gassot pystyy miimisin keinoin olemaan näyttämöllä yhtä aikaa erittäin läsnä ja silti vähän poissaolevan epätodellinen. Jo miimikon perinteinen valkoinen kasvomaski etäännyttää tietysti hahmoa meistä tavallisista eläjistä, mutta kun tämä valkonaama mokailee tempuissaan niin, että katsojat ovat – muka – saamassa päälleen milloin mitäkin, hahmo on hyvin vahvasti meidän kanssamme.

Samoin esityskieli on yhteinen. Miimikon elerepertuaari on oivaltavaa, mutta myös  kaikille helposti tulkittavaa. Muutama ääneenlausuttu sidesana – ja huulilta päräytetty pieru – eivät ole mukana selittämisen vaan värittämisen tähden.

TEATTERI
Suomen Kansallisteatteri
Lion – The Weird And Magical Abracadabra Circus Show
Ohjaus Sanna Silvennoinen – Musiikki Karl Sinkkonen – Lavastus Kati Mantere ja Juho Rahijärvi – Pukusuunnittelu Kati Mantere – Valosuunnittelu Juho Rahijärvi – Näyttämöllä Marc Gassot ja muusikko Karl Sinkkonen

Samaa tekee Karl Sinkkosen hurjalta näyttävältä korokkeeltaan kilkuttama rytminen tehostemusiikki.

Katsojan syliin on siis pitkin esitystä lentämässä niin lentäviä lautasia, kananmunia kuin hevosen kaausupäästöjä ja leijonan röyhtäisyhönkääkin. Me reagoimme niihin asiaankuuluvin äkkiliikkein ja jotkut pikkukiljahduksinkin, mutta veikeää feikkiähän se kaikki toki on.

Ei kuitenkaan ihan kaikki. Gassot tekee myös ihan oikeita temppuja eikä ihan sieltä temppukirja alkeisosastolta. Tikun nokassa pyörivien lautasten kanssa on saanut jo harjoitella, ja tikastasapainoilukin taitaa kuulua kategoriaan “älkää kokeilko tätä kotona”; siinä ei siis kiipeillä tikkailla vaan tasapainotetaan ne otsaluun varaan.

Teatteriveri lentää miimisesti ja suihkuna

Oikeita temppuja hauskempaa showssa on kuitenkin se Gassotin miimiseen virtuositeettiin perustuva osasto. Jo sisääntulonumero sirkushevosen selässä on naurattaa tärviölle ja siinä saadaan vähän esimakua luvatusta splatter-tarjonnasta.
Sitä tulee lisää keskeisessä leijonankesytysnumerossa, johon tarvitaan avuksi myös eturivin nuorta yleisöä. Loppuhuipennuksena nähtävässä klassisessa taikanumerossa, naisen kahtia sahaamisessa veri lentää jo sen verran laajassa kaaressa, että joku K-8-ikäraja Lion-esityksellekin voisi olla paikallaan. Tai ei maar sentään, ovathan muksut kaiketi nähneet hurmehyökyjä tietokonepelien kuvastossa  niin paljon, ettei heitä teatteriveri enää niin hätkäytä.

Naurattaa kyllä, kuuluvasti

Gassotin esityksestä jää kaikin puolin hilpeä mieli. Hänen nokkeluudestaan, taidokkuudestaan, muka-toheloudestaan ja yleisön osallistamisesta. Siinäkin hän tekee vielä yhden ylimääräisen twistin. Hän palauttaa eturivistä leijionankesytykseen (lue: “syötiksi”) lainaamansa pikkukundit aluksi väärille paikoille, kutsuu heidät vielä mukaan loppukiitoksiin ja sitten vasta luovuttaa heidät oikeiden perheenjäsenten huomaan. Somaa.

Lionin Kansallisteatterin ensimmäinen esitysjakso loppuu tammikuun viimeiselle viikolle, jonka jälkeen esityspaikaksi vaihtuu helmikuussa Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämö ja sitten maaliskuun lopulla Turun kaupunginteatteri. Kovan kysynnän paineissa Kansallisteatteri on saanut raivattua Lionille vielä toukokuulle neljä lisäesitystä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE