Gassotin uusi soolo ei sisällä mitään “pornomiimiä” kuten tuon edellisen teoksen reippaita seksuaalisia virityksiä alettiin nimittää, vaan kolmen ison teatteritalon kanssa yhteistuotantona syntynyt Lion – The Weird And Magical Abracadabra Circus Show sujahtaa pahemmin vastaanpanematta koko perheen viihteen fakkiin. No, ehkä alle kouluikäisiä ei kannata katsomoon ottaa, sen verran “weird” tämä sirkuksen ja taikuriesitysten maailmasta ammentava minispektaakkeli on.

Lion-esityksessä vetoavinta on se, miten Gassot pystyy miimisin keinoin olemaan näyttämöllä yhtä aikaa erittäin läsnä ja silti vähän poissaolevan epätodellinen. Jo miimikon perinteinen valkoinen kasvomaski etäännyttää tietysti hahmoa meistä tavallisista eläjistä, mutta kun tämä valkonaama mokailee tempuissaan niin, että katsojat ovat – muka – saamassa päälleen milloin mitäkin, hahmo on hyvin vahvasti meidän kanssamme.

Samoin esityskieli on yhteinen. Miimikon elerepertuaari on oivaltavaa, mutta myös  kaikille helposti tulkittavaa. Muutama ääneenlausuttu sidesana – ja huulilta päräytetty pieru – eivät ole mukana selittämisen vaan värittämisen tähden.

Samaa tekee Karl Sinkkosen hurjalta näyttävältä korokkeeltaan kilkuttama rytminen tehostemusiikki.

Katsojan syliin on siis pitkin esitystä lentämässä niin lentäviä lautasia, kananmunia kuin hevosen kaausupäästöjä ja leijonan röyhtäisyhönkääkin. Me reagoimme niihin asiaankuuluvin äkkiliikkein ja jotkut pikkukiljahduksinkin, mutta veikeää feikkiähän se kaikki toki on.

Ei kuitenkaan ihan kaikki. Gassot tekee myös ihan oikeita temppuja eikä ihan sieltä temppukirja alkeisosastolta. Tikun nokassa pyörivien lautasten kanssa on saanut jo harjoitella, ja tikastasapainoilukin taitaa kuulua kategoriaan “älkää kokeilko tätä kotona”; siinä ei siis kiipeillä tikkailla vaan tasapainotetaan ne otsaluun varaan.

Teatteriveri lentää miimisesti ja suihkuna

Oikeita temppuja hauskempaa showssa on kuitenkin se Gassotin miimiseen virtuositeettiin perustuva osasto. Jo sisääntulonumero sirkushevosen selässä on naurattaa tärviölle ja siinä saadaan vähän esimakua luvatusta splatter-tarjonnasta.
Sitä tulee lisää keskeisessä leijonankesytysnumerossa, johon tarvitaan avuksi myös eturivin nuorta yleisöä. Loppuhuipennuksena nähtävässä klassisessa taikanumerossa, naisen kahtia sahaamisessa veri lentää jo sen verran laajassa kaaressa, että joku K-8-ikäraja Lion-esityksellekin voisi olla paikallaan. Tai ei maar sentään, ovathan muksut kaiketi nähneet hurmehyökyjä tietokonepelien kuvastossa  niin paljon, ettei heitä teatteriveri enää niin hätkäytä.

Naurattaa kyllä, kuuluvasti

Gassotin esityksestä jää kaikin puolin hilpeä mieli. Hänen nokkeluudestaan, taidokkuudestaan, muka-toheloudestaan ja yleisön osallistamisesta. Siinäkin hän tekee vielä yhden ylimääräisen twistin. Hän palauttaa eturivistä leijionankesytykseen (lue: “syötiksi”) lainaamansa pikkukundit aluksi väärille paikoille, kutsuu heidät vielä mukaan loppukiitoksiin ja sitten vasta luovuttaa heidät oikeiden perheenjäsenten huomaan. Somaa.

Lionin Kansallisteatterin ensimmäinen esitysjakso loppuu tammikuun viimeiselle viikolle, jonka jälkeen esityspaikaksi vaihtuu helmikuussa Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämö ja sitten maaliskuun lopulla Turun kaupunginteatteri. Kovan kysynnän paineissa Kansallisteatteri on saanut raivattua Lionille vielä toukokuulle neljä lisäesitystä.