Molemmat edellä mainitut on jo arvioitu Demokraatin printtiversiossa, mutta yksi helmi Kansallisen syksyn aarrearkusta pitää vielä esille nostaa.

Uuden ajan klassikkoainesta on senkin pohjana olevassa romaanissa. Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia oli ilmestymisvuonnaan 2015 melkoinen kirjallinen sensaatio täällä kirjailijan nykyisessä kotimaassa, mutta sen englanninnos herätti huomiota ja keräsi ylistäviä kritiikkejä myös maailmalla.

Kahden maailman tarinat

Statovcin romaanin kahdessa tosiinsa  nivoutuvassa tarinassa eletään iloista ja satuttavaa todellisuutta eri aikakausien ja poliittisten suhdanteiden Kosovossa ja kosovonalbaanin arkea nykypäivän Suomessa. Nuori Emine naitetaan perinteisin menoin ja velvoittein Bajramille, joka osoittaa nopeasti missä naisen paikka siinä traditiossa on. Nyrkin ja hellan välissä, määrittäisi suorasukainen suomalainen sanonta. Jugoslavian hajoamissotien syttyessä Emine ja Bajram muuttavat pakolaisina Suomeen, ja tässä kylmässä, pohjoisessa loukossa lähtee varttumaan kohti aikuisuutta heidän poikansa Bekim.

Bekim kasvaa suomalaiseksi kohtalaisen hyvin, siitäkin huolimatta, että hän on vähemmistön vähemmistössä. Homoseksuaalina hän joutuu jo vähän vapautuneemmassa uudessa kotimaassaan peittämään yhä identiteettinsä oman Kosovon albaanien yhteisönsä sisällä. Toisaalta hän siis nauttii seksuaalisesta vapaudesta samalla kun pelkää todellisen minänsä paljastumista väärille ihmisille.

Muistin ja unohduksen maisemassa risteilevä Statovcin teksti vie syvälle kahden kulttuurin välissä elämisen kipupisteisiin ja asettaa katsojalle haasteen: kuinka helppo onkaan suomalaisesta perspektiivistä vain lempeästi hymyillä meidän tapakulttuurimme huvittavuuksille ja samalla kavahtaa kosovolaieen perhe- ja sukuyhteyteen liittyviä jyrkkyyksiä. Kissani Jugoslavia pakottaa katsomaan peiliin myös toisesta vinkkelistä.

Freundlich kokoaa kahteen suuntaan auvautuvasta perhetarinasta pala palalta yhtenäisemmäksi muotoutuvan, muotoaan isomman kertomuksen siitä, millä kaikilla tavoin vierauden tunne voi ihmisen sielussa jäytää. Ja miten kaipuu vapauteen pysyy, vaikka ulkoiset olosuhteet sen jo mahdollistaisivat. Emine kun on kulttuuristen traditioiden vanki vielä Suomessakin, ja Bekim on identiteettikriisinsä kahlitsema niin kauan, kun hän ei saa toteuttaa itseään haluamallaan tavalla kaikissa olosuhteissa, kaikissa yhteisöissä.

Pyörönäyttämö, tuo nerokas keksintö

Johanna Freundlich on irrottanut ohjauksensa Willensaunan näyttämön ahtaista raameista suorastaan nerokkaasti. Voi kuvitella, että tekniikan väellä ja lavastajalla (Katri Rentto)  on käynyt sydän kurkussa, kun Freundlich on kysyttäessä peruasetuksia näyttämöratkaisuihin sanonut, että pyörönäyttämö tarvittaisiin… “Mutta eihän Willensaunassa ole!” “Nyt on.”

Niinpä sitten on. Tilapäinen pyörönäyttämö toimii esityksen ensimmäisellä puoliskolla loistavana aika- ja matkakoneena, kun tapahtumissa sahataan Eminen 1980-luvun Kosovon ja Bekimin tämän päivän Suomen väliä. On oikeastaan mahdoton kuvitella, miten tiuhaan vaihtuvat kohtaukset olisi ilman tätä teknistä ratkaisua voinut toteuttaa.

Väliajan jälkeen näyttämökuva muuttuu ihan toiseksi, riisutummaksi, suomenharmaaksi. Poissa on Bekimin poikamiesboksi, jossa hän “Kissoineen” viettää kiihkeitä hetkiä – boakäärmeen valvovan silmän alla. Poissa ovat myös kosovalaisen arjen dekoratiivisuus ja purppuranpuna, joihin Emine on kietoutunut ahdistusta pakoon.

Mutta vaikka näkymä ankeutuu ja eroottinen latinki laantuu, näyttämöllä jatkuu oivallinen flow. Freundlich ja dramaturgi Buchwald pitävät loppupuolella jännitettä yllä perheen sisäisellä dynamiikalla.

Sari Puumalainen on Willensaunan kuningatar.

Bekimiä näyttelevä, helsinkiläisyleisölle tuntemattomampi mutta tamperelaisille hyvinkin tuttu Toni Harjajärvi on roolissa uskottava heittäessään kaikki homoseksuaalisen henkilökuvaston karikatyyrit roskiin ja luomalla hahmon ihan puhtaalta pöydältä. Bekim on ihan tavallinen nuori jokamies, ei mikään säihkeinen queer-hahmo. Sen puolen saa hoitaa Ville Tiihosen esittämäKissa, tuo animaalinen, vaaraa ja seksiä tihkuva partypeto, jonka Bekim yrittää häkkiinsä kesyttää. Ei onnistu.

Petri Liski on sekä boa, Bekimin voimaeläin ja painajaisten symboli, että isä-Bajram, joka faunaskaalassa sijoittuu jonnekin eteläisen sarvikuonon ja pohjoisen myskihärän väliin.

Väkevästi tehdyistä miesrooleista huolimatta Willensaunan kuningatar on Sari Puumalainen. Hän tekee tytöstä ja elämänjanoisesta nuoresta vaimosta äidiksi ja Suomeen päätyväksi kosovolaispakolaiseksi ulottuvan Enimen roolikaaren sykähdyttävästi ja hersyvästi niin monin nyanssein, että hatut päästä!