Tänä keväänä näkemäni ensi-illat tuntuvat lähteneen liikkeelle aivan uudella kierteellä. Ne ovat olleet yhtäaikaa historiatietoisia, ajankohtaisia, irrottelevia ja hallittuja. Sellainen on erityisesti Kansallisteatterin Jumalat. Sen kaikki osatekijät puhaltava yhteen hiileen antiikin kuoron hypnoottisesta laulusta hyvin toimivaan koreografiaan, liikkeeseen ja näyttelijöiden ilmaisuun.

Jussi Moilan käsikirjoitus ja esitysdramaturgia sekä Juhana von Baghin luoma konsepti ja ohjaus pyörittävät villisti länsimaista historiaa ja kulttuuria antiikin Kreikasta nykyaikaan. Eikä vähäisessä roolissa ole Kati Lukan silmiähivelevä lavastus antiikin pylväikköineen, Kalle Ropposen tunteelliset valot sekä Minttu Vesalan tyylikäs puvustus ja Jari Kettusen vaikuttavat naamiot. Kaiken kaikkiaan hieno näyttämölllinen ylöspano.

KARAVAANI LÄHTEE kuitenkin liikkeelle hiukan vaivalloisesti. Ensimmäisen näytöksen alkupuoli esittelee heti korttinsa: antiikin myyttien visuaalisen maailman sekä nykyhetkeen sijoittuvan asetelman, jossa kuuluisa ohjaaja-äiti (Wanda Dubiel) mestaroi poikansa johtamaan, talousvaikeuksissa kamppailevaan teatteriin uutta tulkintaa Sofokleen Oidipuksesta. Se on tarkoitus esittää myös Ateenan Akropoliilla Suomen ja Kreikan välisten velkajärjestelyiden osana.

Selvää tietenkin on, että äitiään ihaileva, isäänsä etsivä ja päähenkilöksi ensi-iltaansa päätyvä teatterinjohtaja kertovat yhtä kaikki nykyajan Oidipus-tarinaa. Esitys alkaa saada vauhtia, kun pojan ja äidin näkemykset tulkinnan laadusta ja äidin teoriat Oidipuksen myytin karjalaisesta alkuperästä törmäilevät ja kiihtyvät.

Lisäksi Basil-pojan isänkaipuu paljastuu suuremmaksi kuin äiti on halunnut itselleen tunnustaa. Kahden suurissa tunteissaan vellovan taiteilijan rinnalla yrittää Krista-sisar viedä prosessia eteenpäin.

Pyry Nikkilä hakee rooliaan Oidipus-näytelmän uudessa tulkinnassa.

Tämän keskustarinan, teatterin tekemisen teatterissa, ympärillä vellovat antiikin Kreikassa syntynyt tragedian (ja länsimaisen teatterin) sekä demokratian idea ja myytit. Lyhyessä ajassa syvään epävarmuuteen, poliittiseen kaaokseen ja turvattomuuteen ajautunut Eurooppa sekä sen kulttuuri, keskeiset uskonkappaleet ja moraalikoodit ovat murtumassa. Jumalat, jotka olemme historiamme aikana luoneet tai joiden olemassa oloon edelleen uskomme, ovat kuolemassa. Kaikki liikkuu, eikä varmuutta ole mistään. Mitä me teemme?

JUMALAT KONKRETISOI yhteen esitykseen hämmennyksen, jossa olemme pyörineet sekä kotimaan politiikan ja taloudenhoidon että kansainvälisten tapahtumien vuoksi. Saamme kiinni lukemattomista tilanteeseen liittyvistä tekijöistä ja teemoista, mutta niiden syvällinen ymmärtäminen tai jäsentäminen on vielä mahdotonta. Ajankohtaisohjelmien asiantuntija-jumalatkaan eivät saa kokonaiskuvaan selvyyttä.

Esitys havainnollistaa yhtäaikaisten traagisten ja banaalien tilanteiden karnevaalin, naurun ja kauhun. Katsoja on keskellä sääntöpohjaisen maailmanjärestyksen hajoamista seuraavaa bakkanaalia.

Olisipa jossain se kreikkalainen isä-jumala, joka selvittäisi tämän sotkun!