Kesytön eli O:n Markiisitar – Faster Pussycat! Kill! Kill! on saksalaisen näytelmäkirjailija Enis Macin vuonna 2021 kirjoittama näytelmä. Maci (s. 1993) on nuorena tekijänä ehtinyt niittää kotimaassaan jo laajaa arvostusta, ja hänen teoksiaan on nähty monilla Saksan maineikkaimmilla teatterilavoilla.

KokoTeatterissa Suomen kantaesityksensä saava Kesytön on ensimmäinen Maailma näyttämölle -hankkeen tukema tuotanto. Suomen Kulttuurirahaston rahoittamassa hankkeessa tuetaan näytelmien käännöstyötä ja niiden esittämistä suomalaisissa teattereissa. KokoTeatterin käyttöön näytelmän suomensi Ville Koskivaara. Macin tuotannosta suomeksi on saatavilla myös köyhyyden ja väkivallan teemoista ammentava Sivustakatsojat, joka on osa näytelmäantologiaa Ja nyt: maailma! (2021)

KESYTÖN TÖRMÄYTTÄÄ yhteen kaksi klassikkoa: näytelmäkirjailija Heinrich von Kleistin novellin O:n Markiisitar (1808) ja Russ Mayerin kulttielokuvan Faster, Pussycat! Kill! Kill! (1965). Macin näytelmä on näiden teosten päällekirjoitus ja feministinen täsmäisku patriarkaatin rakenteisiin.

Näytelmän selkärankana toimii von Kleistin novellin 1800-luvun Italiaan sijoittuva tarina nuoresta Juliettasta (Cécile Orblin), joka raiskatuksi ja sen myötä raskaaksi tultuaan joutuu perheensä hylkäämäksi. Perheen pelko kasvojen menettämisestä painostaa Juliettaa naimaan Kreivin (Sara Ritala), raiskaajansa. Tarinan läpi peilautuu yhteiskunta, jossa naisen asema on alisteinen perheen kunnialle.

Näytelmä sen enempää kuin KokoTeatterin esityskään ei kuitenkaan ole tragedialla mässäilevä tai synkkä ja toivoton kuvaus aiheestaan. Kesytön on absurdi, outokin, ja runsaasti huumoria sisältävä teos, jossa merkityksellisiksi elementeiksi nousee kapina, kosto ja vapautuminen.

Cécile Orblin tekee hienon pääroolisuorituksen neuvokkaana, perhettään ja yhteiskuntaa vastaan kapinoivana markiisitar Juliettana. Orblin onnistuu tuomaan rooliinsa ronskia huumoria mutta siten ettei Juliettasta tai tämän tarinasta tule naurunalaista.

Toisella puoliajalla liikutaan 1800-luvun Italiasta 1960-luvun Amerikkaan, Mayerin elokuvan väkivaltaa ja seksiä tihkuvaan maailmaan. Kalifornian aavikon läpi kolmen harpyijan kanssa matkaava Julietta on päättänyt ottaa tarinansa omiin käsiin. Orblin tekee huiman hauskan ja fyysisen – Joutsenlammesta inspiroituvan muodonmuutoksen – jonkinlaiseksi koston mustaksi joutseneksi. Toinen näytös onkin vahvasti kostokertomus.

Cristal Snow, Jani Toivola ja Petriikka Pohjanheimo ovat harpyijoita ja koko esityksen kertojaääniä, joiden huumorin takaa näyttäytyy myös uhkaavampia sävyjä.

ANNA VEIJALAISEN ohjauksessa Macin teksti siirtyy KokoTeatterin näyttämölle luonnosmaisena ja runsaasti vapaata liikettä sisältävänä tulkintana. Tämä toimii parhaimmillaan oivana parina Macin tekstin runsauden ja villin assosioivan luonteen kanssa.

Kokonaisuudessa korostuu työskentely ryhmänä, jonka kautta toistetaan puhujan tunnetiloja ja eleitä sekä liikkeellistä ilmaisua. Kaikki näyttelijät ovat miltei koko ajan lavalla, mikä osaltaan hajauttaa toimintaa ympäri näyttämöä, välillä jopa liiaksikin.

Kattoon kiinnitettyjä vaijereita käytetään ilmaisun tehokeinona. Niitä pitkin kiivetään ja noustaan näyttämön yläpuolelle. Korkealla leijuva Isä (Wilma-Emilia Kuosa) näyttäytyy suurena ja enemmän valtaa omaavana Juliettaan verrattuna.

Esityksessä on useampia laulu- ja musiikkinumeroita, kuten Madonnan Papa Don’t Preach ja P!nkin Never Gonna Not Dance Again, joista varsinkin jälkimmäinen tuntuu varsin irralliselta kokonaisuudesta.

Perinteisen lavastuksen sijaan tilallisia ratkaisuja tyhjäksi riisutulle näyttämölle rakennetaan sekä miimisesti että Pietari Salmen valosuunnittelun avulla. Näkyvään rooliin näyttämökuvassa nousee myös Kai Salon 1800- ja 1960-lukujen tyyleillä leikittelevä puvustus.