Sunnuntaina päättyneen SAMPO Festivaalin harvoja ulkomaisia vieraita oli slovenialainen Teatro Matita, joka esitti aikuisille suunnatun esityksen Being Don Quichotte Teatteri Sampossa. Jo useamman kerran festivaalilla vieraillut Matija Solchen perustama teatteri on tullut tunnetuksi virtuoosimaisista, teatteria ja musiikkia orgaanisesti yhdistävistä, yllätyksellisistä ja tummanpuhuvista, esine- ja fyysisen teatterin esityksistä, jotka tuntuvat syntyvän juuri tässä ja nyt.

Niin nytkin. Being Don Quichotte oli rujo, steampunkin mieleen tuova kahden miehen ja yhden puisen, hyvin riisutun mallisen nukkehahmon show, jossa henkien taistelua keskenään kävivät Filip Šebšajevičin perinteinen nukketaiteilija/Sancho Pancha -hahmo ja Solcen hittiesitystä tavoitteleva teatterinjohtaja/Don Quijotte. Tragikoominen mittelö, johon yleisökin otettiin mukaan, kasvoi absurdeiksi kohtauksiksi, joissa loputa oli kyse jo elämän perusasioista. Cervantesin klassikkokirja antoi siihen vain kehykset ja henkilöt.

Sekä Solce että Šebšajevič olivat molemmat ilmiömäisiä ja heidän keskinäinen työskentelynsä täysin saumatonta. Hieman kuitenkin vierastin kautta linjan kulkenutta ja varsinkin lopussa voimakkaammin esiin nostettua ”henkilökohtaisuutta”. Mielestäni esitys ei olisi tarvinnut sitä, surrealistinen tyylittely olisi sinällään kantanut loppuun saakka.

Sydämelliset runonmittaajat

Festivaalilla nähtiin myös kaksi kotimaista uunituoretta koko perheen esitystä. Turkulaisen Tehdas Teatterin kesäkuussa kantaesitetty Viisas Matti ja muita juttuja on muusikko Kari Mäkirannan ja nukketeatteritaiteilija Timo Väntsin erilaisissa ulkotiloissa esitettäväksi tarkoitettu kiertue-esitys.

Runonmittaajat pysähtyvät sinne sun tänne mittaamaan kaikenlaista, fyysisen ympäristön lisäksi myös sanoja, joista löytyy kalevalainen runomitta. Ruokatauollaan he intoutuvat kertomaan tarinoita eli kansansatuja Viisaan Matin johdattamana.

Marja Suden ohjaama esitys on letkeä ja lämminhenkinen. Kuten kansansatuihin kuuluu, tarinoissa on komiikkaa ja pienoinen opetuskin. Niin Mäkirannan kuin Väntsin hahmot ovat rentoja ja helposti lähestyttäviä, vaikka kyseessä olisi iso Hauki tai jopa itse Kuolema. Väntsin valmistamat käsinuket ovat ilmeikkäitä ja humoristisia, ja niissä on hienoja yksityiskohtia, joita ei välttämättä edes hieman pitemmältä huomaa. Mäkirannan livemusiikki on osa kerrontaa ja punoutuu mukaan sen enempää itsestään numeroa tekemättä.

Esitys ei häiriintynyt Kolmikulman puistossa ympärillä kuljeskelevista ihmisistä, vaan toimi yllättävän hyvin niinkin vilkkaassa ympäristössä, vaikka olikin melko pienimuotoinen. Erinomainen ulkoesitys, joka sopii varmasti myös sisätiloihin.

Hersyvä Prinsessa Pikkiriikki

Toinen uutuus oli Kuuman Ankanpoikasen ja Tehdas Teatterin maaliskuussa kantaesitetty yhteistuotanto Prinsessa Pikkiriikki Sampo Teatterissa. Esitys pohjautuu Hannele Lampelan ja Ninka Reittun lastenkirjasarjaan.

Prinsessa Pikkuriikissä aikuiset olivat isoja ja lapset pieniä, mutta isopäisiä ja isotahtoisia.

Prinsessa Pikkiriikki on hiukan anarkistinen, itsenäisyyttään testaileva hurmaava pikkutyttö, jolla on huikea mielikuvitus ja runsaasti energiaa. Hänen mielipuuhaansa on kyseenalaistaa (tyhmien) aikuisten sääntöjä. Siinä häntä auttaa taikoja tekevä koira Makkara.

Merja Pöyhösen dramatisoima ja Timo Väntsin ohjaama esitys on nokkelan ilkikurinen ja sopivasti vauhdikas. Mukana tapahtumissa pysyy vähän pienempikin katsoja, varsinkin jos itse kirjat ovat hänelle tuttuja. Sanalliset koukut ovat suurimmaksi osaksi suunnattu aikuisille. Jännitystäkin on mukana, mutta ei yhtään liikaa.

Pia Kaleniuksen luoma visuaalinen maailma ja erityisesti nuket ovat hurmaavia. Aikuiset ovat ihmisen kokoisia ja sopivasti tyyliteltyjä. Prinsessa Pikkiriikki ja hänen tuleva paras ystävänsä Prinsessa Pylvänäinen puolestaan isoine päineen tuovat minulle mieleen entiset Kaalimaan kakarat. Suloisia joka tapauksessa.

Nukkenäyttelijöinä loistavat Pöyhönen ja Kalenius. Kumpikin on monipuolinen, ilmeikäs ja teknisesti taitava nukettaja. Heidän toimintaansa katsellessa voi täysin luottavaistesti heittäytyä nauttimaan näkemästään tarvitsematta ajatella, sujuuko kaikki putkeen.

Annikki Alku