Tapahtunut todellisuudessa tähän mennessä (muun muassa):

Suomalainen metsäjätti UPM avasi vajaa vuosi sitten Uruguayn Paso del Torosissa tehtaan, joka on lajissaan eli yksilinjaisena sellutehtaana maailman suurin. Kyse on myös Uruguayn historian suurimmasta ulkomaisesta investoinnista. UPM oli avannut samassa maassa ensimmäisen sellutehtaansa jo vuonna 2007.

Raaka-aineenaan Paso del Torosin tehdas käyttää nopeakasvuista eukalyptuspuuta, joka viihtyy luonnonvaraisena esimerkiksi Australiassa, mutta latinalaisessa Amerikassa sitä kasvatetaan puuplantaisella. Tässä tarkoituksessa UPM on hankkinut omistukseensa noin 300 000 hehtaaria maata Uruguaysta, mikä on tehnyt perinteisen karjatalousmaan tasankojen laitumista puupeltoja. Ne imevät niin paljon vettä, että maa kärsii nyt kuivuudesta.

Monille uruguaylaisille lyhenne UPM on nykyään siten kirosanan kaltainen, eikä ”Suomi”-erisnimikään aina viva!-huutoja nostata.

Neljä vuotta käynnissä ollut teatteriprojekti Metsä Furiosaon ollut osa Metsä geopolitiikan näyttämönä -tapahtumahanketta, joka huipentui viime viikolla Kansallisteatterissa järjestettyyn seminaariin ja ensi-iltaan. Metsäyhtiöiden vastuuta ympäristöistä ja yhteisöistä peräänkuuluttava hanke on koonnut yhteen metsän suojelijoita, tutkijoita, taiteilijoita ja talouselämän toimijoita keskustelemaan metsästä, metsäteollisuudesta sekä tehometsätalouden vaikutuksista muun muassa Uruguayssa, Brasiliassa, Suomessa ja Saamenmaalla, ja peräänkuuluttaa

URUGUAYN TUNNETUIMPIIN teatterintekijöihin kuuluvan Marianella Morenan kirjoittamalla ja ohjaamalla Metsä Furiosalla oli yhteiskunnallisen ja ympäristöpoliittisen viestinsä ohella Suomessa toinenkin merkittävä tehtävä; se sai olla Kansallisteatterin uuden Taivassalin ensimmäinen avajaisensi-ilta.

Uusi näyttämö osoittautui mitä oivallisimmaksi tämäntyyppisen manifestoivan ja teatterilajeja kabareesta puheteatteriin miksaavan esityksen tyyssijaksi. Väljän V:n muotoinen katsomo loi vahvaa intensiteettiä (jota kovat puupenkit tosin katsojan mielessä ja kankuissa esityksen loppua kohti vähän verottivat) ja rajasi tilan ikään kuin kolmiomuotoon, jonka kantasivulta esiintyjät syöksähtelivät milloin keskelle, milloin kolmion kärkiin. Se sivu toimi myös tehokkaana videoseinänä, nyt paljolti iskulausemaisten teksti-irrotusten pintana.

Talon valovelholla Kalle Ropposella oli uudistilojen näyttämösuunnittelussa näppinsä pelissä, mikä näkyi nyt vaikuttavasti avausesityksen valoratkaisuissa.

Kansallisteatterin uusi näyttämö Taivassali osoittautui toimivaksi.

MORENAN KÄSIKIRJOITUKSEN ja koko työryhmän yhdessä moniääniseksi esitykseksi muokkaaman Metsä Furiosan ongelmana on hienoinen sekavuus, joka kumpuaa siitä, että eri kerrokset eivät ihan heti asetu oikeaan järjestykseen.

Alun julistavin vaihe nostaa mieleen tuulahduksia suomalaisen poliittisen teatterin viboista 1970-luvulta: kovaäänistä manifestia kera latinalaispoljentoisten laulujen. Kun esitys ennen puoltaväliään draamallistuu, se myös jäsentyy, jolloin sen globaali poliittinen viesti alkaa mennä perille. Morenan hätähuuto ei syyllistä suomalaistahoja niin lujaa kuin syytä ehkä olisi, mutta jospa tämä lievä vieraskoreus auttaa sitten sanoman perillemenoa täällä meillä. Ja jos esitys joskus päätyisi vaikka jonnekin kansainväliselle festivaalille, otetta voisi kenties tiukentaa.

Nyt viesti on kovimmillaan sitä, että eukalyptuspuupellot imevät Uruguayn maaperästä kaiken veden, mikä kohta näännyttää kansan janoon. Ja sitä, että tehtaan muualta houkuttaman työvoiman myötä myös Centenarion ennen turvallisen pikkukaupungin sosiaalinenkin ympäristö on raadollistunut ja rappeutunut – esityksen kiivaimmissa vaiheissa meno onkin kuin Sodomassa & Gomorrassa. Näin se käy: yhden taloudellinen hyvä voi usein olla toisen elinolosuhteille paha.

TAIVASSALIN NÄYTTÄMÖLLÄ nähdään värikäs henkilögalleria ja monivivahteinen ja -kielinen näyttelijäkaarti sitä esittämässä.

Tapahtumien keskiössä on prostituoidusta ympäristöaktivistiksi ryhdistäytyvä Rita Mendez, jota esittää voimallisesti kolmen kielen – englanti-espanja-suomi – välillä sukkuloiva uruguaylainen Lucia Trentini. Hänen temperamantistaan tarttuu jotain suomalaishahmoihinkin kuten tehdasyhtiön puhenaiseen Lumiin (Annika Poijärvi) jonka coolius ja diplomaattisuus karisevat vastahankaa kohdatessaan. Jussi Lehtonen on Ritaan rakastunut, ympäristösuhteessaan ambivalenssissa heiluva Talo, joka on esityksen liikuttavin ja samalla koomisin hahmo. Huvittavia piirteitä on myös suomalasaktivisti Taimissa (Minerva Kautto), jonka puhdasotsaisuus on koetuksella maapallon toisella puolella. Ja hauskoja ovat myös nuo Morenan suomalaishahmoilleen keksimät henkilönimet – Lumi, Talo ja Taimi, pohjoista ulottuvuuttako?

Pietarissa näyttelijäoppinsa saaneenMaksim Pavlenkon esittämä Symon tuo tapahtumiin vaaran tuntua, ja aseen… Suomenruotsalainen näyttelijä Robert Enckell, jonka charmia on usein hyödynnetty yläluokkaisemmissa roolihahmoissa, on periaatteistaan, ryhdistään ja jopa äidinkielestään luopuvana Ritan isänä ehkä tarinan satiirisin tapaus.

Satiiria, poliittista teatteria, muunnelmaa antiikin draamasta, musiikkiteatteria – sitä kaikkea Metsä Furiosa on. Vähän epäjärjestäytyneesti, mutta puhuttelevasti, tapahtumakulkuihinsa vangitsevasti.

Esitys on Taivassalissa nähtävissä vain tämän kuluvan maaliskuun, ja jo pitkälle loppuunmyyty, mutta suosittelen yrittämään lipun hankkimista.