Maailmastamme  löytyy paljon tositarinoita ja kuvastoa rappeuttavasta riippuvuudesta. Delta Venuksen työryhmä kertoo haluavansa The Betty Show -esityksellään toistaa ja purkaa pop-kulttuurin ja median viljelemää riippuvuuskuvastoa. Lopputuloksena on häpeilemätön, sokerilla kuorrutettu kännikabaree shownaisen, Bettyn, ikuisesta humalasta.

Rappio ja romantiikka käsikynkässä

Sara Melleri nähdään esityksessä sekä näyttämöllä että ohjaajan roolissa. Melleri onnistuu monologissaan Aili Somersalmena, kohtalokkaana näyttelijänä, joka teki aikoinaan pitkän uran Kansallisteatterissa. Melleri on taitava hienovaraisessa huumorissa ja hän yhdistää taitavasti komedian ja tragedian. Tämä kiteyttää jotain koko esityksen sävystä. Addiktion käsittelyssä rappio ja siinä piilevä romantiikka kulkevat The Betty Showssa käsi kädessä. Esityksen kuvasto on komediallisen kevyttä, mutta myös traagista.

Näyttämöllä rönsyilee viittauksia Hollywoodiin, sen kultaisimpaan aikaan, yltäkylläisyyteen sekä Marilyn Monroen kaltaisiin traagisen elämänkohtalon naisiin. Näyttämölle hoippuu viisi näyttelijää, joilla kaikilla on samankaltainen ulkoinen olemus. On silkkistä aamutakkia ja valkoista, näyttävää, ylöskammattua peruukkia. Meikit ovat levinneet ja ilma tuntuu olevan sakeana hiuslakasta. Tarinat Natalie Woodin samppanjakylvystä ja kokaiinikoukussa olevasta perheenäidistä ovat lavalla sulassa sovussa, sekoitettuna estoitta yhteen martinilasiin.

Tähtien näyttämöntakainen elämä eli etenkin backstagella vallitseva viinan ja pillerien ryydittämä todellisuus tuodaan näkyväksi. Lavalle ei astele viimeisen päälle huoliteltu Hollywood-Marilyn, vaan sinne raahataan Kreeta Salmisen esittämä sammaltava, tabuja vetänyt addikti, joka sammuu haastattelutuoliin takapuoli paljaana. Bettylla ei tunnu olevan mitään menetettävää niin kauan kuin jossain virtaa kuohuva.

Esityksen Bettyssä on jotain mystistä ja ajatonta. Sama karuselli tuntuu jatkuneen jo vuosikymmeniä. Erilaisia Bettyjä on useita ja niitä vilahtelee historian lehdillä tuon tuosta. Kaikissa on jotain samaa, vaikka ovatkin toisistaan erillisiä. Viiden näyttelijän esittämä Betty on jonkinlainen myyttinen olento, jossa yhdistyvät historia, taru ja kaikkien näyttelijöiden esiintyjäpersoonat. Bettyssä korostuu ennen kaikkea koko esiintyjäryhmä ja sen estoton fyysisyys.

Tero Kuitusen lavastus yhdessä Auli Turtiaisen pukusuunnittelun ja Petra Kuntsin naamioinnin kanssa luovat överiydessään viimeistellyn visuaalisen ilmeen.  Essoilla höystetyssä pinkissä pilvilinnassa on kaikkea juuri sopivasti liikaa.

The Betty Show keskittyy riippuvuuden kuvaamiseen huolettomalla otteella ilman syvempää moralisointia tai arvottamista. Mitään ei jäädä liiaksi häpeämään.  Asiat näytetään sellaisina kuin ne ovat eikä jäykkiä loppukaneetteja havitella. Esitys on kollaasinomainen biletys, jossa esiintyjien vahva fyysisyys ja kehollinen vapaus tuntuu katsomoon raikkaana tuulahduksena, varsinkin tässä koronan kontrolloimassa todellisuudessa. Lopussa kohottaudutaan samppanjan marinoimaan kliimaksiin samalla kun taivaalta suihkuaa kultaa.