Naamio- ja visuaalista teatteria edustanut sanaton Go! oli taitava, herkkä ja tunnelmallinen kuvaus vanhasta naisesta, joka asunnossaan köpöttäessään löytää erilaisia esineitä, jotka tuovat hänelle mieleen muistoja. Ne ovat sekä iloisia että surullisia, mutta ennen kaikkea niihin punoutuu jälkikäteen nähtyä lempeää huumoria ja jopa itseironiaa.

Borisovan mummeli oli herkullinen hahmo, joka ei ota itseään turhan vakavasti, eikä varsinkaan surkuttele. Maalarinteipin kekseliäällä käytöllä näyttämölle syntyi monenlaisia miljöitä ja lopulta ovi, josta pääsi pois.

Hieno esitys suuresta kaihosta

Siinä suhteessa oltiin päinvastoin lähes jättikokoisia. Karjalan merkitys suomalaisille, ja erityisesti evakoille, niin historiallisesti, yhteiskunnallisesti kuin henkilökohtaisestikin on todella suuri ja oikeastaan edelleen ajankohtainen.

Koska minun suvussani ei ole evakkoja, minulla ei ole henkilökohtaista suhdetta esityksen aiheeseen. En siis sinänsä samaistunut pienen evakkopojan, Väntsin isän, kokemuksiin sodasta ja kahdesta lähdöstä Karjalasta sekä siihen karuun vastaanottoon, joka useimpia kohtasi sodan jälkimainingeissa. Tai kokenut suunnitelmia ja poliittisia kädenvääntöjä Karjalan mahdollisesta takaisinsaannista henkilökohtaisiksi.

Mutta silti nautin esityksestä ja ymmärsin aiheen kipeyden. Suuri ansio tässä oli Väntsin intensiivisellä läsnäololla ja lämpimällä näyttämökarismalla. Unohtamatta hänen hienoja nukketeatteriteknisiä taitojaan.

Tärkeä merkitys oli myös sisällön käsittelyn tyylillä ja näkökulmalla. Evakon pojalla, joka on vain käynyt turistimatkalla Karjalassa, on väkisin tietynlainen etäisyys aiheeseen. Kun siihen lisää Väntsille lähes luonteenomaisen stand up-tyylisen komiikan, tuloksena on esitys, joka oikeastaan nousee aihettaan paljon laajemmaksi. Ainakin minulle tuli mieleen rinnastus nykyajan evakkoihin, perupakolaisiin ja maahanmuuttajiin, jotka myös joutuvat eri syistä lähtemään kodeistaan vastoin tahtoaan.

Kunnianhimoinen yhteistuotanto

Fyysisen ja visuaalisen teatterin esitykset ovat aina perustuneet enemmän tai vähemmän liikkeeseen. Sen sijaan selkeästi nykytanssin ja nukke- tai esineteatterin yhdistämistä ei ole liiemmin tehty. Aurinkobaletin ja Tehdas Teatterin yhteinen, viime keväänä ensi-iltansa saanut esitys  Nooat – sillä hän oli Herralle mieluinen on siis lähes uusi päänavaus.

Sen tekijöinä ovat Aurinkobaletin taiteellinen johtaja, koreografi Urmas Poolamets ja nukketeatterin parissa muistakin uudenlaisista suurhankkeista tutuksi tullut, ohjaaja Merja Pöyhönen. Esiintyjinä ovat neljä tanssijaa ja kolme nukketeattreinäyttelijää. Tosin esityksessä kaikki välillä tekevät kaikkea.

Esityksen perusaihe ja sisältö tulee Raamatusta, Nooan arkin tarinasta, mutta on matkannut siitä aika kauas. Jättikokoinen paperilaiva kyllä rakennetaan, mutta ennen kaikkea aihe näkyy teemallisesti huolena ympäristöstä, saastumisesta ja ilmaston lämpenemisestä.

Vaikka esityksen tarkoitus ei ole kertoa kronologisesti etenevää tarinaa, vaan näyttää ajatuksia herättäviä kuvia ja kohtauksia, on kokonaisuus yllättävän sekava ja välillä rytmillisesti jopa laahaava. Tulee tunne, että joko aika on loppunut kesken tai sitten ei ole vain maltettu karsia liikoja rönsyjä. Tuloksena on dramaturgisesti ontuva esitys, jossa kohtaukset tuntuvat välillä seuraavan toisiaan melkein miten sattuu.

Ideoita on selvästi riittänyt niin koreografisesti kuin nukketeatterinkin puolella. Kahden taidelajin limittäminen toisiinsa on myös onnistunut vaikuttamatta keinotekoiselta ja silti säilyttäen kummankin itsenäisyyden.

Visuaaliset elementit ovat selkeitä. Esimerkiksi hupenevaa jäätä kaipaava lähes oikean kokoinen mursu, on yhtä aikaa sekä hellyttävä että huolestuttava.

Tanssiosuudet ovat energisiä ja sulavia. Mikko Kaikkonen, Päivi Kujansuu, Linda Björkqvist ja Patrick Di Quirico osaavat asiansa ja heidän läsnäolonsa on intensiivistä.

Varsinaiset sisällölliset painopisteet on kuitenkin useimmiten sijoitettu nukettamiskohtauksiin, joissa keskeisessä roolissa on Anna-Kaisa Kuisman, Jaakko Liljan ja Laura Sillanpään yhdessä bunraku-tyylisesti nukettama iso rujo ihmishahmo.

Nooat on kunnianhimoinen esitys, jossa paljon on saavutettu, mutta aivan maaliin ei ole päästy.