Nyt on tämäkin koettu. Yleisö nauraa vatsalihakset mutkalla ja elää vimmalla mukana teatteriesityksen soundtrackissa – ja kyseessä on kuitenkin näyttämösovitus 212-vuotiaasta Jane Austenin romaaniklassikosta.

Heti tässä vaiheessa kannattaa nostaa esiin näytelmän alaotsikko ja tekijätiedot. Tampereen Työväen Teatterin Salmelaisen näyttämöllä nähtävään Ylpeys ja ennakkoluulo -sovituksen lisämerkintänä on (*tavallaan), mikä kaikkien mahdollisten Austen-puristien kannattaa ottaa vakavasti huomioon. Kuin myös käsiohjelmatietojen huomautus käsikirjoituksesta: ”Jane Austenia mukaillen Isobel McArthur”.

Näyttämöllä yritetään siis pysyä tavallaan (sort of, niin kuin alkumuoto kuuluu) Austenin romanttisen kartanodraaman kehyksissä, mutta niin brittiläinen luokkahierarkia, nuorten naisten naittamiskaruselli kuin epookkikin saavat heittää kuperkeikkaa.

NÄYTELMÄN RUNKO eli perusjuoni on kyllä silkkaa Austenia. Velkaisen Bennetin perheen viisi tytärtä, tai ainakin edes yksi, pitäisi saada hyvään avioliittoon, sillä konkurssi uhkaa huushollia. Sopivan rikas vävyoletettu voisi paitsi ottaa tyttären omakseen, myös tuoda tullessaan tupaan varauden. Ja myöhemmin periä vanhan brittiläisen perimysjärjestyksen mukaan morsion perheen omaisuuden.

Sisaruskatraan vanhin ja kaunein, Jane, on rouva Bennettn ykkösvaihtoehto naittokuviossa, ja kun naapurikartanon omistajaksi ilmestuu muuan hyvätuloinen herra Bingley, pistää mamma myllyn pyörimään.

Bingleyn kyljessä tienoolle saapuu myös muuan herra Darcy, joka olisi äiti-Bennetin mielestä luokaltaan ehkä potentiaalista aviomiesainesta jollekin tyttäristä, mutta kun se on niin pahuksen kopea ja ylenkatsoo koko Bennetin perhettä.

Isobel McArthurin Austen-muunnelmassa katse koko perheen elämän sekaisin pistävään tytärtentyrkytysruljanssiin luodaan ikään kuin sammakkoperspektiivistä. Eli koko homman tarkkailijoina, kertojina ja etäännyttäjinä toimii palvelusväki, joka omien sanojensa mukaan vetelee naruista ja mahdollistaa kaiken sen mitä tarinan eri ökytalojen elämässä tapahtuu.

Palvelusväki näkee yläluokan elämänmenon omanlaisestaan perspektiivistä. Kuvassa näyttelijäviisikosta Kristiina Hakovirta (vas.) ja Karoliina Vanne.

Hirveästi kyllä tapahtuukin. Enemmän ja vähemmän päteviä vaan ei sopivia vävykandidaatteja tuntuu tupsahtelevan Bennetin perheen elämään joka lävestä. Vaan mikään avioitumisyritys ei tunnu onnistuvan. Herra Bingley pyrkii livahtamaan saalistusverkosta omille teilleen, herra Darcy elää omaan arroganssiinsa linnottautuneena, herra Wickham on hulttio, pappisherra Collins iljettävä nipottaja…

MCARTHURIN KIRJOITTAMAN ja Laura Mattilan ohjaaman hurlumhein voimanlähde on se, että Austenin klassikkoteoksen koko kirjavan henkilögallerian hoitaa viisi naisnäyttelijää.

Austenin luomuksia siinä on 15, ja siihen päälle palvelusväki eli näennäisesti viisi roolia, mutta tässä porukassa on monta monessa. Duunariperspektiivi valitettavasti vähän hiipuu taustalle tarinan pyörteissä.

Ei siis tule näyttelijöille kulisseissa aika pitkäksi. Roolivaihdot ovat nopeita ja kekseliäitä. Esimerkiksi Kristiina Hakovirta näyttelee Bennetin tyttäristä sekä syrjäytynyttä/syrjäytettyä Marya että 15-vuotiasta kuopusta Lydiaa, ja saa heidät melkein yhtäaikaa näyttämölle.

TTT:n viisikosta ainoastaan Eriikka Väliahteella on palvelijatarhahmonsa lisäksi vain yksi Austen-rooli vedettävänään, mutta Elizabeth Bennet onkin se tolkun tytär. Ja herra Darcyn kesyttäjä.

Darcyn vetimissä on Maija Rissanen, joka tekee myös ihanan poskettoman roolin rouva Bennetinä. Emmi Kaislakari saa tehdä sekä kaunotar- että komistusroolit Jane Bennetinä ja sotaurho Wickhamina. Karoliina Vanne hoitelee mutkattomasti niin herra Bingleyn kuin tämän pöyhkeilevän Caroline-sisaren roolit.

Kvintetti on aivan liekeissä koko niin sanotun tehokkaan peliajan eli pitkästi yli kaksi tuntia.

Nerokasta muuten on, että naisten dominoimassa perheessä herra Bennetin roolin hoitaa savukone! Miestä ei näy, vain selkämys nojatuolista, jonka takaa tuprahtelee pieniä savupilviä vastauksina hänelle osoitettuihin kysymyksiin.

IHAN OMAN herkkumausteensa tähän Ylpeys ja ennakkoluulo -esityksen tuo se, että McArthur on kirjoittanut sen musikkiteatteriksi.

Näyttelijät puhkeavat laulamaan tuon tuosta, eivätkä mitään 1800-luvun klassista säveltaidetta, vaan kotimaista hittipoppia kasarilta ja ysäriltä. Näistä esityksistä kasvaa ikään kuin ketju itsenäisiä, hyvin laulettuja, koreografioituja ja ideoituja ohjelmanumeroita.

Bennetit bailaavat. Kuvassa vasemmalta Eriikka Väliahde, Emmi Kaislakari ja Maija Rissanen rouva Bennetin mainiossa roolissa.

Silmäilin vähän alkuperäsesityksen kappalelistaa, ja sen aikahaarukassa painopiste oli tätä meikäläistoteutusta pari kolme vuosikymmentä vanhemmissa biiseissä. Kimara ulottui 1960 luvun Sonny & Cher -hitistä I Got You Babe ja Carly Simonin You’re So Vainista kasarihitteihin kuten Chris de Burghin Lady in Rediin ja Bonnie Tylerin Holding Out for A Heroon.

TTT:ssä kuullaan sen sijaan suomalaisen popin ykköskejua eri vuosilta, Mambaa, Aikakonetta, Kaija Koota… Ihan erityisinä jäivät mieleen vahva veto Maija Vilkkumaan Satumaa-tangosta ja duettonumero Jipun ja Samuli Edelmanin aikoinaan esittämästä laulusta Pimeä onni. TTT:n veto on kirkkaasti parempi. Originaalin löi myös koko kollektiivin voimin vedetty Mascara-yhtyeen Erittäin hyvä (ellei täydellinen), joka istuu tähän puolisonmetsästystarinaan – niin, erittäin hyvin ellei…

TYÖVIKSEN AUSTEN-ILOTTELU on sataprosenttisen hyvää viihdettä. Se on yhdistelmä klassikkoparodiaa, hyvin esitettyä musiikkiteatteria ja taidokasta roolinvaihtoleikkiä. Täydellistä pikkujoulusesongin kamaa. Pienet Austen-pohjat tosin vaaditaan, että kaikki hauskuus irtoaa.

Katsoin esityksen marraskuisena torstai-iltana, eikä katsomo ollut likikään täysi. Sitä vähän ihmettelin, sillä näin vetävästi tuoreistettua musiikkiteatteria en muista tällä vuosituhannella Tampereella juuri nähneeni. Eikä tähän tarvitse laittaa mitään *tavallaan -merkintää.