Reko Lundán oli yksi aikansa lupaavimmista ja arvostetuimmista ohjaajista ja näytelmäkirjailijoista. Tuottelias teatterintekijä sairastui nuorella iällä aivosyöpään ja menehtyi siihen vuonna 2006.

Ennen kuolemaansa Lundán ehti kirjoittaa, yhdessä vaimonsa Tina Lundánin kanssa, sairastumisestaan ammentavan kirjan Viikkoja, kuukausia (WSOY), joka julkaistiin vielä samana vuonna. Kansallisteatterissa ensi iltansa saanut, Tuomas Rinta-Panttilan ohjaama Tunnit, viikot, kuukaudet pohjaa edellä mainitun lisäksi myös Tina Lundánin toiseen romaaniin Ensimmäinen kesä (WSOY) vuodelta 2008. Teatteriesityksen on edellä mainittujen pohjalta käsikirjoittanut Kati Kaartinen.

Valinta tehdä Tunnit, viikot, kuukaudet Kansallisteatterin suurelle näyttämölle on mielenkiintoinen, aluksi ehkä hieman yllättäväkin. Tämän kaltaisen, iholle menevän tarinan odottaisi näkevän intiimimmässä ympäristössä, mutta nyt ympärille levittäytyykin suuren tilan avaruus. Reko Lundán ohjasi viimeisimmän näytelmänsä Kutsumattomia vieraita juuri Kansallisteatterin suurelle näyttämölle, jotennäin yhteys tilaan nivoutuu koskettavasti. Esityksellä sekä yleisöllä on nyt myös välimatkaa hengittää.

Iso ja raskas aihe on yhdistetty ilmavaan toteutukseen ja näyttämöratkaisuun. On pari tuolia kahdelle näyttelijälle ja paikat pienelle ryhmälle soittajia. Aivan kuin kaikki olisi laskeutunut paikoilleen juuri ennen yleisön tuloa. Tunnit, viikot, kuukaudet rakentuukin monille vastakohdille: elämä ja kuolema, keveys ja raskaus, valo ja varjo.

Petra Karjalainen ja Timo Tuominen näyttelevät avioparia, joiden elämä murenee synkän uutisen edessä. Kylmäävä syöpädiagnoosi vetää maton nuoren pariskunnan jalkojen alta. ”Mutta meillä on pienet lapset”, Tuominen lausuu. Alkaa kova taistelu elämästä. Uutta arkea värittävät nyt aggressiiviset hoidot, vahvat lääkkeet ja sairaalakäynnit mutta paljon pysyy myös samana, kuten työn teko, mökkireissut ja lapsiperhearki. Juuri tavallinen arki on usein se kaikista arvokkain, kaikessa raakuudessaankin.

Tunnit, viikot, kuukaudet on myös avioliittokuvaus kriisin keskellä. Kumman osa onkaan lopulta raskaampi, kun aika on käymässä vähiin?

Musiikki täyttää suurta tilaa

Esitystä rytmittävät Jussi Tuurnan nelihenkiselle orkesterille säveltämät kappaleet. Musiikki on oleellinen osa kokonaisuutta. Tunnit, viikot, kuukaudet on jopa hyvin konsertinomainen. Tuurnan suuret melodiat värittävät tarinaa ja täyttävät tilan kauniisti. Tuominen ja Karjalainen pääsevät esiin myös laulajina ja ovat tulkitsijoina vereslihalla. Esityksen musiikki on saatavana cd-levynä.

Esiintyjien yläpuolelle heijastuvat kuvat ovat muistoja menneestä ja eletystä yhteisestä elämästä. Ne heijastavat näyttämölle rakkauden lisäksi myös ahdistuksen, sairaalassa tapahtuvat kuvantamiset ja itse kasvaimen. Esiintyjät rajautuvat valolla tiukasta lavan etuosaan. Muu näyttämö on pimennetty; lavan reunoja peittävä mustuus tuntuu tiiviiltä ja alati kasvavalta. Aika on rajallista, ei ole kuin tämä hetki tässä.

Petra Karjalainen ja Timo Tuominen ovat koko esityksen ajan rooleissaan ja heidän liittoonsa uskoo. Esitys ei silti pyri vahvan illuusion luomiseen. Heitä katsoo samanaikaisesti myös roolityönsä ulkopuolella olevina näyttelijöinä. Ehkä tähän vaikuttaa osaltaan tieto siitä, että Tuominen oli Lundánin hyvä ystävä.

Vaikka esitys kietoutuu Reko Lundánin elämään, on sen tarina valitettavan monelle perheelle tuttu. Syöpä koskettaa monia läheltä. Tunnit, viikot, kuukaudet käsittelee aihettaan arvokkaasti ja piirtää Reko Lundánin elämää ja persoonaa näyttämölle herkällä viivalla.