Talous
16.1.2026 09:40 ・ Päivitetty: 16.1.2026 09:44
Teboil pääsi yrityssaneeraukseen, tulevaisuus yhä auki
Polttoaineyhtiö Teboil on määrätty yrityssaneeraukseen. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus hyväksyi yhtiön hakemuksen perjantaina.
Teboil hakeutui yrityssaneeraukseen marraskuun lopulla. Se kertoi tuolloin olevansa käytännössä kyvytön maksamaan velkojaan, koska sen venäläiselle emoyhtiölle, öljyjätti Lukoilille on asetettu pakotteita.
Yhtiöllä oli loppusyksyllä kassavaroja noin 25 miljoonaa euroa, mutta velkoja 128 miljoonan verran ja sen päälle myös mittavat lainat Lukoililta.
Pakotteiden vuoksi suomalaiset pankit ovat keskeyttäneet Teboilin maksuliikenteen, jolloin yhtiö ei saanut perittyä asiakkailta saataviaan. Nämä olisivat muuten riittäneet yhtiön mukaan ainakin kotimaisten velkojen maksuun.
TEBOIL on pitkin talvea vakuuttanut voivansa vielä käynnistää toimintansa uudelleen nopeastikin, mikäli yhtiön kansainvälinen omistuspohja vaihtuu niin että se pääsee irti Venäjä-pakotteista.
Financial Times -lehti kertoi loppiaisen aikaan, että muutamat yhdysvaltalaiset öljyjätit ovat valmistelleet ostotarjousta Lukoilin länsimaisista toiminnoista. Konkreettisia toimia ei kuitenkaan ole näkynyt.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
7.1.2026 08:28
FT: Teboil ehkä amerikkalaisomistukseen – Chevron harkitsee Lukoilin kansainvälisten toimintojen ostamista
