Laulu kertoo siitä, millaisena joulun rauha on koettu. Sanoitusvalinta ei ole vähäpätöinen. Se paljastaa jotain olennaista luterilaisesta ja työväenliikkeenkin läpäisemästä tavasta ymmärtää ihmiselämää.

Meille lepo ei ole vain sisäinen tunne, vaan myös yhteiskunnallinen järjestely. Se syntyy siitä, että kiire ja vaatimus vaikenevat yhdessä – ja yhteisesti. Moni koko vuoden työtä tehnyt odottaa malttamattomasti joulun suomaa lepoa ja rauhaa.

LÄHES 500 vuotta sitten Martti Luther kirjoitti Ison katekismuksen selityksen lepopäivän pyhittämisestä. Lutherin mukaan ihminen tarvitsee lepoa. Tavallinen kansa, rengit ja piiat tarvitsevat viikon työn ja ponnistelun jälkeen virkistävän lepopäivän.

Jouluyön kaiken työn päättyminen yhdistää taivaallisen rauhan maalliseen lepoon. Ihmisen pitää olla ahkera, mutta ihmisen pitää myös levätä

Jotta lepääminen ei jäisi vain vahvojen etuoikeudeksi, tarvitaan yhteisiä rakenteita. Yhteinen lepopäivä ja yleiset pyhäpäivät suojelevat erityisesti heitä, joiden valinnanvapaus on kaikkein kapein.

Tänäkin jouluyönä monet tekevät töitä. Sairaaloissa, linja-autoissa ja poliisilaitoksilla ihmiset valvovat, kun muu maailma hiljenee.

Sunnuntain tuplapalkka tai joululisät eivät ole vain historiallinen jäänne. Pyhänä työn teettämisen kuuluu olla vaikeampaa ja kalliimpaa. Ei ihmisen kiusaksi, vaan ihmisen suojaksi. Ei menneen maailman kaipuuna, vaan inhimillisen elämän puolustamisena.

Ilman yhteistä pysähdystä paine kasaantuu heille, joilla on vähiten mahdollisuuksia sanoa ei.

”PÄÄTTÄNYT kaikk’ on työ” ei viittaa vain jouluyöhön, eikä se viittaa vain viikoittaisiin lepopäiviin.

Se ei ole pelkkä yhteiskunnallinen julistus maailmasta, jossa ihminen ei ole jatkuvasti käytettävissä. Joululaulun sanat ovat julistus siitä taivaallisesta levosta, jonka Joulun Lapsi lahjoittaa jokaiselle – myös niille, joille tässä maailmassa ei lepoa meinaa olla tarjolla.

Levollista ja hyvää joulua!

Kirjoittaja on Helsingin hiippakunnan piispa ja kasvatustieteen tohtori.