D-analyysit

Teemu Laajasalo teki gradunsa masturboinnin etiikasta ja esiintyi PIMPPI-paidassa – ihailin hänen rohkeuttaan, mutta keihäs ei pysynyt sektorissa

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

 

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

 

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

 

”Mitä suurempi valo, sitä pitempi varjo.” Tämä lause taitaa olla yksi tunnetuimmista ihmislajin kirjoittamattomista ominaisuuksista. On tietenkin sääli osoittaa kyynisyyttä ihmiskunnan suurimpia persoonia kohtaan, mutta näin se vain tuppaa olemaan, eikä Helsingin tuore piispa tee tähän havaintoon poikkeusta.

Tunnen Teemu Laajasalon hyvin jo opiskeluajoilta. Muistan hänen terävän ja läpitunkevan katseensa sekä huikeat verbaaliset kyvyt. Opiskeluissa kaikki tuntui sujuvan Teemulta kuin letkajenkka. Hän selvitti opinnot ennätysajassa ja vihittiin Suomen nuorimpana pappina Helsingin tuomiokirkkoseurakuntaan.

Kun Teemu oli jättänyt gradunsa masturboinnin etiikasta, hän esiintyi viimeisissä teologibileissään paidassa, jossa luki punaisella PIMPPI. Ihailin hänen rohkeuttaan ja ajattelin silloin jo, että tuon miehen keihäskaari kantaa pitkälle, kunhan pysyy sektorissa.

Kyse on holtittomasta elämänasenteesta enemmän kuin yksittäisistä kuittirikkeistä.

Kun Teemua oltiin hypettämässä Helsingin piispaksi, olin ensimmäisten joukossa ilmaisemassa tukeani Teemulle. Vaikka pidin hänen viestinnällisiä kykyjään ylivoimaisina, en silti kannattanut Teemua vain hänen valonsa takia. Tuin häntä, koska tiesin hänen tekevän myös hyvää siellä, mihin julkisuuden valokeila ei osu.

Kun silloinen vaimoni tuskaili kasvatustieteen gradunsa kanssa, Teemu auttoi ja rohkaisi vaimoani niin, että lopulta yliopistollinen lopputyö valmistui töiden ohessa. Teemu oli kasvatustieteen lehtorina perheellemme korvaamaton tuki.

Viime viikon tiistaina toimituksemme sähköpostiin rävähti uunituoreen piispan poikkeuksellinen syntilista. Kirkkoaktiivi Johanna Korhonen oli kunnianhimoisen toimittajan tarkkuudella tehnyt puhuttelevan selvitystyön Teemun harkitsemattomasta luottokortin käytöstä.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että eikö Teemu todellakaan uskonut, että nämä tiedot tulisivat joskus esiin?

Miten hän edes uskalsi lähteä piispakisaan nämä epäselvyydet alitajunnassaan? Keihäs oli lentänyt kauas, mutta nyt ei todellakaan enää pysynyt sektorissa. Kyse on holtittomasta elämänasenteesta enemmän kuin yksittäisistä kuittirikkeistä.

Teemun reagointi kuittiepäselvyyksien paljastuttua on kuin anteeksipyynnön oppikirjasta. Hän kiirehti nopeasti pahoittelemaan tilannetta ja lupasi korvata aiheuttamansa yksityismenot seurakunnalle. Jo muutaman päivän päästä hän esiintyi Asianajapäivillä tutun huumorintajuisena vitsailemalla siitä, miten taksikuitit pitää säilyttää asianmukaisesti. Osa yleisöstä nauroi.

Moni on kysellyt aiheellisesti, eikö piispan anteeksipyyntö riitä? Kysymys on aiheellinen ja menee ihmisarvon ytimeen. Kun piispalla sauva karkaa sektorista ulos, anteeksiannon pitäisi riittää.

Toisin on velkaongelman kanssa taistelevalla ihmisellä, joka muutaman kuukauden vuokrarästin vuoksi menettää luottotietonsa, eikä saa edes omaa puhelinliittymää viiteen vuoteen. Me ihmiset emme todellakaan ole samalla lähtöviivalla.

Joku päivä onni kääntyy.

Kirkolliskokousedustaja Helena Paalanne kiteytti mielestäni Teemu-gaten nasevasti omassa blogissaan:

”Häpeä on hirvittävä taakka, ja se lankeaa kannettavaksi sille, jonka rikkomuksiin valokeila osuu. Silloin ei auta asioiden hengellistäminen, ei vitsailu eikä selittely. Häpeä on vain pakko kantaa ja katsoa, mihin se tie johtaa. Häpeä on asia, jota on vaikea kestää. Siksi sille tarjotaan lääkkeeksi liian helposti halpaa armoa. Armo on tässä tapauksessa halpaa, jos toisen puolesta selitellään asioita parhain päin, yritetään kääntää katseet toiseen suuntaan, ammutaan viestintuoja ja lopuksi heittäydytään rukoukseen.”

Vaikka keihäästä katkeaisi pää, joku päivä onni kääntyy. Sekin on elämän laki.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat