Työmarkkinat

Teknologiateollisuuden Helle: ”Teollisuusliiton päätös oli suuri pettymys”

Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle pitää erittäin valitettavana, että Teollisuusliitto hylkäsi valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan sovintoehdotuksen. Työnantaja Teknologiateollisuus olisi hyväksynyt sen.

– Sovintoehdotus sisälsi vain palkantarkistukset, sillä osapuolet olivat sopineet muista asioista jo ennen sovittelua. Sopimuskokonaisuus ei sisältänyt minkäänlaisia heikennyksiä työehtoihin. Myös niin sanotut kiky-tunnit olisivat poistuneet, Teknologiateollisuus toteaa tiedotteessa.

Teknologiateollisuuden mukaan ensisijaisena vaihtoehtona olisivat olleet paikalliset palkantarkistukset.

– Mikäli paikallista palkkaratkaisua ei synny, palkkoja tarkistetaan työehtosopimuksen ns. perälaudan mukaisesti. Piekkalan sovintoehdotus koski juuri tätä perälautaa. Perälaudan mukaan palkantarkistukset olisivat olleet kahden sopimusvuoden aikana yhteensä 1,6 prosenttia.

Teollisuusliiton ilmoittama lakko uhkaa ensi maanantaina 9. joulukuuta. Helteen mukaan se aiheuttaa teknologiateollisuudessa erittäin merkittäviä tuotannon menetyksiä.

– Työmarkkinoilla odotetaan teknologiateollisuuden päänavausta, jotta neuvottelujen suma alkaa purkautua. Teollisuusliiton päätös oli suuri pettymys. Työmarkkinoilla tarvitaan pikimmiten vastuullinen päänavaus, joka tukee kustannuskilpailukykyä ja työllisyyttä.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Demokraatti 23/19
SUOMI-TEEMA - Leijonan matka
VIRO - Niin tuttu, niin vieras
VAIETTU YKSINÄISYYS - Kansanedustajat kertovat
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Johannes Ijäs

Keskusta suivaantui, iso kiistovaihde päällä – Sipilä sanoi salaisessa ketjussa myös näin: ”Nyt olisi loogista Paateron ero, uskon, että sillä pöytä putsaantuu”
4.12.2019

Luetuimmat


Uusimmat