Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

11.11.2025 07:51 ・ Päivitetty: 11.11.2025 07:51

Tekoälyä hyödynnetään pienissä ja keskikokoisissa yrityksissä aiempaa enemmän

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Yrityksissä tekoälyä käytetään eniten käännöksiin, ideointiin, viestintään, markkinointiin ja tuotekehitykseen. Kuvassa generoidaan kuvaa tekoälyn avulla.

Tekoälyn käyttö on kasvanut pienissä ja keskikokoisissa suomalaisyrityksissä, selviää Suomen Yrittäjien ja Elisan teettämästä tuoreesta kyselytutkimuksesta. Kyselyyn vastanneista pk-yrityksistä jo lähes kolme viidestä kertoi hyödyntävänsä tekoälyä, kun vielä vuosi sitten näin vastasi vain noin kaksi viidestä.

19 prosenttia yrityksistä kertoi nyt käyttävänsä tekoälyä säännöllisesti ja 38 prosenttia satunnaisesti. Viime vuonna vastaavat osuudet olivat 10 ja 28 prosenttia.

Tämän vuoden vastaajista lähes puolet kertoi aikovansa lisätä tekoälyn käyttöä työssään seuraavan vuoden aikana. Viime vuonna tätä suunnitteli vain 36 prosenttia vastaajista.

Yrittäjägallupin toteutti Verian, ja kyselyyn vastasi lokakuussa yli tuhat pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistulosten osalta 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.

TEKOÄLYÄ käytetään eniten käännöksiin, ideointiin, viestintään, markkinointiin ja tuotekehitykseen. Suurimmat esteet tekoälyn käytölle ovat vastaajien mielestä osaamisen puute ja tietoturvan vaarantuminen.

Tekoälyn käyttäjistä hyödylliseksi sen koki vain hieman viime vuotta useampi. Viime vuonna jonkin verran tai paljon hyötyä tekoälystä koki saavansa 57 prosenttia käyttäjistä. Nyt näin koki 62 prosenttia käyttäjistä.

Käyttäjistä viime vuonna hieman yli kolmannes ja nyt kolmannes koki saavansa tekoälyn käytöstä hyötyä vähän tai ei lainkaan.

Eniten hyödyn kokijoita oli niissä kategorioissa, joissa tekoälyä myös eniten käytettiin: pääkaupunkiseudulla, asiantuntijapalveluissa ja nuorten yrittäjien keskuudessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU