Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Teollisuusliitto: Hallituksen esitys on epäonnistunut

Arja Jokiaho

Teollisuusliitto pitää hallituksen esitystä sovittelujärjestelmän kehittämisestä epäonnistuneena.

Demokraatti

Demokraatti

Lakiesityksellä hallitus pyrkii rajoittamaan työmarkkinaosapuolten sopimusautonomiaa, mutta toteutuessaan esitys tekisi valtakunnansovittelijan roolista jatkossa lähes merkityksettömän, liitto katsoo.

– Laki rajoittaisi valtakunnansovittelijaa tasapuolisten sovintoratkaisuiden hakemiselta. Jatkossa työnantaja tietää, että sopimusneuvottelut kannattaa ajaa solmuun ja sovittelijan hoidettavaksi, sillä toteutuessaan laki takaisi työnantajapuolelle enintään niin sanotun päänavaajasopimuksen tasoisen sovintoesityksen, Teollisuusliiton työmarkkinajohtaja Jyrki Virtanen sanoo tiedotteessa.

– Sovittelujärjestelmän rikkoutuminen lisää työtaisteluiden riskiä merkittävästi, kun työntekijöille ei ole saatavissa sovittelijalta kuin työnantajien vaatimat sopimusehdot. Kun samalla tukityötaisteluita on rajoitettu, on varsinkin pienemmillä ammattiliitoilla tulevaisuudessa vaikeaa neuvotella työntekijöille kohtuullisia työehtoja.

Teollisuusliitto katsoo lakiesityksen puuttuvan keskeisellä tavalla työntekijöiden sopimusautonomiaan. Sen mukaan jatkossa vientialojen palkkaratkaisu jouduttaisiin sopeuttamaan työnantajien palkkakoordinaation kautta tasolle, jonka työnantajat katsovat olevan hyväksyttävissä julkiselle sektorille.

– Teollisuusliittolaisille tämä tarkoittaisi sitä, että päänavaajasopimusta neuvoteltaisiin lähtökohtaisesti toimialan yritysten tilanteen sijaan julkisen sektorin maksukyvyn mukaan. Käytännössä neuvottelisimme siis keskitettyä palkkaratkaisua, joissa toimialan suhdanteen merkitys olisi toissijainen, Virtanen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE