Talous
8.10.2024 10:37 ・ Päivitetty: 8.10.2024 10:56
Terästeollisuudestakin huonoja uutisia: Ovako Imatra aloitti muutosneuvottelut
Terästehdas Ovako Imatra on aloittanut muutosneuvottelut, jotka saattavat johtaa enimmillään 70 henkilötyövuoden pysyvään vähentämiseen.
Yhtiön mukaan tämä on alustava arvio ja vähentämistarve kohdistuu kaikkiin henkilöstöryhmiin.
Lisäksi muutosneuvottelut koskevat lomautusten mahdollista jatkamista. Tarve määräytyy tilauskannan kehityksen perusteella.
Ovako Imatra kertoo, että sen liiketoimintaympäristö on muuttunut voimakkaasti heikentyneen kysynnän ja vallitsevan ylikapasiteetin vuoksi. Muutosneuvotteluilla tähdätään yhtiön kannattavuuden ja kilpailukyvyn vahvistamiseen muuttuneessa markkinatilanteessa.
- Suunniteltavilla muutoksilla organisaatiota muokataan vastaamaan paremmin nykytilannetta ja näkymiä, yritys sanoo tiedotteessa.
Yhtiö arvioi, että muutosneuvottelut päättyvät marraskuun lopulla. Tavoitteena on, että mahdolliset henkilövähennykset olisivat pääosin toteutuneet ensi toukokuun loppuun mennessä.
Ovako kertoo verkkosivuillaan, että Imatran yksikössä työskentelee noin 600 ovakolaista. Tehtaassa valmistetaan teknisesti korkeatasoista terästä muun muassa auto- ja konepajateollisuuden tarpeisiin.
Uutista päivitetty klo 13.56
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.