Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Terrorismin uhka työllistää Supoa: seurattavien väkivaltaisten äärioikeistolaisten määrä kasvaa

LEHTIKUVA / HANDOUT / RANTANEN ANNA KRP
Vime vuonna tuomituilta äärioikeistolaisilta terroristiepäillyiltä löytyi 3D-tulostettuja aseita.

Supon seurattavaksi päätyy radikaali-islamistien lisäksi koko ajan enemmän terrorismista haaveilevia äärioikeistolaisia. Nyt myös alaikäisten uusnatsikiinnostus on alkanut huolettaa viranomaisia.

Petri Jääskeläinen

Petri Korhonen

Demokraatti

Suojelupoliisi yllätti kertomalla uudessa vuosikirjassaan, että ”äärioikeistolaisen terrorismin kasvanut uhka näkyy myös kohdehenkilöiden joukossa”.

Tällä hetkellä Supolla on seurannassaan noin 350 mahdollista terrorismiin kytkeytyvää ihmistä. Tiedustelupalvelu ei halua kertoa tarkemmin, kuinka monta uutta äärioikeistolaista on osunut sen tutkaan.

– Äärioikeistolaisten terrorismin torjunnan kohteiden lukumäärä on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana. Kyse on siis pidemmän aikavälin kehityksestä, Suposta kerrottiin Demokraatille.

Enemmistö seuratuista on yhä epäiltyjä radikaali-islamisteja, mutta tarkemmin Supo ei kohdehenkilöiden aatteellista jakaumaa paljasta.

TERRORI-ISKUJEN mahdollisuus on Suomessa edelleen Supon luokittelun mukaan lähiaikoina hyvin pieni, mutta uhoa ja valmiutta näytösluonteisiin tekoihin alkaa olla olemassa.

Supon apulaispäällikkö Jonna Turunen kertoi vuosikirjan julkistamistilaisuudessa, että äärioikeisto on pyrkinyt Suomessakin hankkimaan tuliaseita ja räjähteitä sekä koulutusta niiden käyttämiseen.

Lisää aiheesta

Islamistit ovat taas tehneet viimeaikaiset iskunsa Keski-Euroopassa useimmiten teräaseilla ja ajoneuvoilla.

SUOMALAINEN terrorismista viehättynyt äärioikeisto ei ole perinteisiä kaduilla räyhääviä odininsotureita ja klanipäitä.

Yhdistävänä tekijänä Supon ja poliisin tutkimissa tapauksissa on ollut niin sanottu akselerationismi, joka pyrkii nimensä mukaan kiihdyttämään yhteiskunnan romahdusta terroriteoilla.

Trendeissä näkyy iskuja ihannoiva Siege-kulttuuri sekä radikaali satanismi, niin sanottu ONA (Order of Nine Angels) -liike.

Satanistinatseille olisi helppo nauraa, mutta rikostutkijoita ilmiö ei huvita. Okkultismista ja esoteriasta kiinnostunut liike on Suponkin mielestä suomalaisittain poikkeuksellisen radikaali, väkivaltaa ihannoiva pienjoukko.

– Osa akselerationismia ja rotusotaa kannattavista äärioikeistolaisista sisällyttää näitä näkemyksiä osaksi ideologiaansa. Suojelupoliisi on kiinnostunut kaikista ilmiöistä, joilla on mahdollisia terroristiseen toimintaan liittyviä ulottuvuuksia, Suposta kerrotaan.

SUOMI ei ole kehityksessä yksin. Myös Tanskan turvallisuus- ja tiedustelupalvelun PET:n äskettäin julkaisemassa uhka-arviossa on samanlaisia havaintoja.

Molemmissa maissa uusnatsit ovat perustaneet viime vuonna erilaisia kamppailulajikerhoja, niin sanottuja Active Clubeja. Näillä on PET:n mukaan Tanskassa yhteyksiä tavanomaisiin väkivaltarikollisiin ja kiihkokansallisiin ryhmiin. Samaa vihjaa Supo.

Äärioikeistoryhmät järjestävät meilläkin itsepuolustuskursseiksi naamioituja kamppailuharjoituksia, ja etsivät tätä kautta potentiaalisia radikalisoituvia ihmisiä riveihinsä.

UUTENA ilmiönä Suomessa ja Tanskassa näkyy myös äärioikeiston halu rekrytoida alaikäisiä verkkoyhteisöjen kautta. Nuoria kiinnostavat jännittävät pomminteko-ohjeet ja iskufantasiat.

– Suomen terrorismitilanne seuraa usein kansainvälisiä kehityskulkuja. Tässä kontekstissa korostuvat nuoret aikuiset, mutta ääriaatteiden on havaittu vetoavan alaikäisiin, Supo kertoo.

PET arvioi, että äärioikeiston värväyskampanjoilla on toisinaan tehoa. Samanhenkisiin nettiryhmiin kuuluminen voi luoda yhteisöllisyyttä ja samalla radikalisoida ihmisiä, joilla on valmiiksi halua tai taipumusta väkivallan käyttöön.

Supon mukaan uusnatseilla on Suomessakin vaikuttajahahmoja, jotka yrittävät yllyttää muita terroritekoihin.

– Kansainvälisellä tasolla tällainen retoriikka on olennainen osa Siege-kulttuuria ja tähän kytkeytyy myös suomalaisia, Supo kertoo Demokraatille. Ihmismääristä tiedustelupalvelu ei halua puhua.

UUSNATSIEN ei tarvitse olla Suomessakaan vanhan Hitler-kirjallisuuden varassa, vaan piireissä leviää monenlaisia uusia oppaita.

Kaikkien täkäläiseen äärioikeistoon liittyvien terrorismitutkintojen aikana on noussut esiin 21 polkua pimeyden valtakuntaan –teos. Vuonna 2018 julkaistu kirjanen sisältää satanismioppien lisäksi myös konkreettisia neuvoja muun muassa salamurhien tekemiseen.

Kirjan tekijöitä ei tiedetä, mutta eräs sen levittämiseen mahdollisesti osallistunut mies on ollut muista syistä poliisitutkinnassa.

Marraskuussa 2023 Yleisradio kertoi, että keskusrikospoliisi epäilee aiemmin perussuomalaisissa toiminutta akateemista miestä terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä laittomista uhkauksia.

Hänen epäillään lähettäneen eduskuntavaalien alla valepommeja vasemmistoliiton, SDP:n ja vihreiden puoluetoimistoille. Miehen puhelimelta löytyi myös kirjan julkaisutoimintaan viittaavaa viestittelyä. Poliisi arveli, että väkivaltaneuvojen jakaminen voisi olla julkista rikokseen kehottamista.

Valepommitapauksen esitutkinta ei ole valmistunut, eikä miestä ole todettu syylliseksi mihinkään rikoksiin.

PAINETTUJEN terrorismioppaiden levitystä ei ole Suomessa edes yritetty rajoittaa. Mutta vaikuttaa siltä, että Suomenkin viranomaiset ovat pyrkineet estämään liikennettä terroriteko- tai 3D-asetulostusohjeita jakaneille nettisivustoille.

Joulukuussa 2023 Europol kertoi operaatiosta, jossa useiden maiden, myös Suomen poliisi osallistui “terroristisen koulutusmateriaalin” poistamiseen verkosta.

Keskusrikospoliisi ei ole kommentoinut toimiaan, mutta esimerkiksi joidenkin viime vuonna kotimaisessa terrorismioikeudenkäynnissä tuomittujen suomalaisten verkkokanaville ei enää pääse.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE