Kuntien ja hyvinvointialueiden välisen dialogin merkitys kasvaa jatkuvasti, kun päättäjien on etsittävä keinoja julkisen talouden kestävyyden turvaamiseksi.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisena ja nykyisenä kuntapäättäjänä näen läheltä sen, miten tärkeää olisi aidosti panostaa ennaltaehkäiseviin palveluihin, jotta voimme hillitä kustannusten kasvua ja turvata ihmisten hyvinvoinnin pitkällä aikavälillä.

Tutkittu tieto ja asiantuntijoiden lausunnot tukevat myös ennaltaehkäisevien palveluiden käyttöä, mutta tempoileva politiikka valtakunnan tasolla sulattaa konkreettiset toimet pelkiksi vaalipuheiksi.

Kuntien ja hyvinvointialueiden tulee yhdessä vaatia valtiolta joustavampia rahoitusmalleja, jotka tukevat ennaltaehkäisyyn panostamista.

KATTAMISVELVOITE sellaisenaan on järjetön, koska se pakottaa hyvinvointialueet tekemään leikkauksia, jotka lopulta tulevat kalliimmiksi koko yhteiskunnalle.

Sen sijaan, että yritämme paikata budjettivajetta lyhytnäköisillä säästöillä, hyvinvointialueille olisi luotava mahdollisuus investoida ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen.

Tämä tarkoittaa muun muassa panostuksia työikäisten kuntoutukseen ja terveyden edistämiseen, perhetyöhön sekä kotihoidon vahvistamiseen.

Monet tutkimukset todistavat ennaltaehkäisyn kustannussäästöistä. Esimerkiksi THL:n tutkimusten mukaan liikuntaan panostaminen säästää terveydenhuollon kustannuksia jopa 300-400 miljoonaa euroa vuosittain Suomessa, koska se ehkäisee sairauksia kuten tyypin 2 diabetesta sekä sydän- ja verisuonitauteja.

Lisäksi WHO:n mukaan jokainen euro, joka sijoitetaan mielenterveyspalveluiden varhaiseen tukemiseen, voi tuottaa jopa viisinkertaisen säästön vähentyneinä terveydenhuoltokustannuksina ja työkyvyttömyyden vähenemisenä. Kotihoidon vahvistaminen puolestaan vähentää laitoshoidon tarvetta ja lisää ikäihmisten elämänlaatua, mikä on todettu useissa eurooppalaisissa tutkimuksissa.

KUNTIEN ja hyvinvointialueiden yhteistyön on oltava tiivistä ja avointa, jotta ennaltaehkäisevät palvelut voivat toimia tehokkaasti.

Nyt elämme tilanteessa, jossa kunnat supistavat kaikkia muita kuin lakisääteisiä toimintojaan ja se näkyy erityisesti palveluissa, joilla on merkitystä ihmisten hyvinvoinnille. Terveyden edistämisen työ on haluttu ohjata kunnille ja hyvinvointialueet lepäävät laakereillaan olettaen, että kuntien resurssit riittävät tuon tehtävän hoitamiseen.

Jos terveyden edistäminen ei toimi, tulee lasku hyvinvointialueiden maksettavaksi ihmisten sairastumisen kautta.

Esimerkiksi perusterveydenhuollon, sosiaalipalveluiden ja liikuntapalveluiden rajapintojen häivyttäminen on mielestäni välttämätöntä, jotta ihmiset saavat tarvitsemansa tuen ajoissa.

Tähän työhön on myös paremmin osallistettava kuntien vahva kolmas sektori ja heidän toiminnalleen on myös ohjattava rahoitusta hyvinvointialueilta. Jos ennaltaehkäisevät palvelut jäävät aliresursoiduiksi, lopulta maksamme korkeampia kustannuksia erikoissairaanhoidon ja korjaavien toimenpiteiden kautta.

JULKISESSA keskustelussa ja päätöksenteossa on aika siirtää painopistettä reaktiivisista toimenpiteistä kohti aitoa ennakointia. Tämä ei ole vain taloudellinen kysymys, vaan ennen kaikkea inhimillinen ja eettinen valinta.

Tarvitsemme rohkeutta ja poliittista tahtoa, jotta resursseja ohjataan sinne, missä niillä on suurin vaikuttavuus pitkällä aikavälillä. Tutkitun tiedon pitää iskostua kaikkien puolueiden ideologiaan ja tulevaisuusajattelun ulottua myös vaalikausien ylitse.

Kirjoittaja on fysioterapeutti ja kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Ähtäristä.