Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Tilanne on nykyisellään kestämätön” – Akava haluaa turvata nuorten pääsyn jatko-opintoihin

Akavan mielestä ammatillista tutkintoa suorittavien nuorten pääsy jatko-opintoihin on turvattava varmistamalla, että tutkintoihin sisältyy riittävät yleistiedot ja -taidot.

Korkeasti koulutettujen keskusjärjestö Akava korostaa, että nuorten pääsyä koulutukseen tai työhön toisen asteen jälkeen tulee sujuvoittaa.

Uusista ylioppilaista 75 prosenttia tavoittelee jatko-opiskelupaikkaa, mutta vain kolmannes pääsee opiskelemaan, osoittavat Tilastokeskuksen koulutustilastot.

Erityisen huolestuttavana Akava pitää sitä, että samanaikaisesti alle 30-vuotiaiden työttömyys on lisääntynyt yli 30 prosentilla. Tälläkin hetkellä työttömänä on yli 50 000 nuorta, joilla on taustalla toisen asteen tutkinto.

– Keskustelu ylioppilastutkinnon kehittämisestä väylänä jatko-opintoihin on tärkeää. Se on kuitenkin vain yksi keino muiden joukossa, toteaa Akavan asiantuntija Miika Sahamies.

Korkeakouluopintoihin siirtymistä voidaan nopeuttaa lisäämällä toisen asteen ja korkea-asteen koulutuksen välistä yhteistyötä.

– Esimerkiksi korkeakoulutasoisten kurssien ja kieliopintojen suorittaminen tulee mahdollistaa jo toisen asteen opintojen aikana. Lisäksi työelämäyhteyksiä tulee vahvistaa ja opinto-ohjausta kehittää, jotta nuoret löytävät mielenkiinnon kohteensa hyvissä ajoin ja saavat tietoa jatko-opiskelumahdollisuuksista. Näin vältetään turhia välivuosia, Sahamies sanoo.

Tällä hetkellä opiskelupaikat menevät liian usein niille, joilla on jo entuudestaan korkeakoulupaikka tai -tutkinto.

Akava on huolissaan erityisesti ammatillista tutkintoa suorittavien nuorten tilanteesta.

Suurella osalla, noin 40 prosentilla, vuonna 2014 korkeakouluissa aloittaneista opiskelijoista oli taustallaan ammatillinen tutkinto tai ammatillisen tutkinnon ja ylioppilastutkinnon yhdistelmä.

– Parhaillaan tehtävä ammatillisen koulutuksen uudistus ja yleinen heikko työllisyystilanne eivät saa johtaa koulutuksen laadun heikentämiseen. Ammatillista tutkintoa suorittavien nuorten pääsy jatko-opintoihin on turvattava varmistamalla, että tutkintoihin sisältyy riittävät yleistiedot ja -taidot.

– Nuorten on voitava luottaa siihen, että he saavuttavat jatko-opintojen edellyttämän osaamistason huolimatta siitä, valitsevatko he perusasteen jälkeiseksi koulutuspolukseen lukion vai ammatillisen koulutuksen, Sahamies painottaa.

Hallituksen yhtenä kärkihankkeena on nopeuttaa nuorten siirtymistä toiselta asteelta jatko-opintoihin.

– Tavoitteet nuorten sujuvampiin siirtymiin lukiosta tai ammatillisesta koulutuksesta jatko-opintoihin ovat tärkeitä. Tilanne on nykyisellään kestämätön. Tällä hetkellä opiskelupaikat menevät liian usein niille, joilla on jo entuudestaan korkeakoulupaikka tai -tutkinto.

Sahamiehen mielestä vaihtoehtoja valintakokeille on lisättävä. Yksin lukemiseen sijaan voisi valintaväylänä käyttää vaikkapa verkkokursseja.

Sahamiehen mukaan korkeakoulujen on lisäksi varmistettava jo sisällä oleville opiskelijoille huomattavasti joustavammat siirtymät alalta toiselle. Tutkintoihin tulee saada paljon nykyistä enemmän joustavuutta.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE