Talous
15.5.2024 05:15 ・ Päivitetty: 15.5.2024 05:53
Tilastokeskus: Suomen bruttokansantuote kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä
Suomen kausitasoitettu bruttokansantuote kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,5 prosenttia loka-joulukuusta, ilmenee Tilastokeskuksen ennakkotiedoista.
Työpäiväkorjatun sarjan mukaan bruttokansantuote oli tammi-maaliskuussa kuitenkin 0,4 prosenttia matalammalla tasolla kuin vuotta aiemmin.
- Lakkomaaliskuu oli heikko, mutta alkuvuosi kohtalainen. Jos BKT pysyisi loppuvuoden samalla tasolla, niin koko vuoden BKT:n muutos olisi -0,5 prosenttia, kommentoi Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki X:ssä.
Maaliskuun työpäiväkorjattu tuotanto väheni 0,8 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen, ja kausitasoitettu tuotanto väheni prosentin verran helmikuusta.
TYÖLLISTEN määrän ennakoidaan kasvaneen tammi-maaliskuussa 0,7 prosenttia verrattuna edelliseen neljännekseen. Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattua työpäiväkorjattua nousua on 0,6 prosenttia.
Alustavien lukujen valossa kasvua on myös työtuntien määrässä, joiden näyttävät nousseen 1,2 prosenttia verrattuna edelliseen neljännekseen ja 0,2 prosenttia vuodentakaiseen.
Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tuotannon suhdannekuvaajan ennakkotietoihin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.