Kun ottaa käteen puolueen entisen pitkäaikaisen puheenjohtajan Timo Soinin tuoreen kirjan Yhden miehen enemmistö (Otava 2021), miettii, vieläkö jaksaa.

Onneksi Soini osaa kirjoittaa. Kieli on ytimekästä ja kirja vie mukanaan.

Erityisen katkeralta Soini ei vaikuta, vaikka oma puoluekin lähti alta. Pikemminkin hän on kriittisen sovittelevalla päällä moneenkin suuntaan, niin entisiin omiin kuin muidenkin puolueiden vaikuttajiin.

– Pitkäaikainen ystäväni ja perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Kari J. Bärlund oli ajautunut rahavaikeuksiin, ja niistä selvitäkseen hän sortui vääryyteen ja kavalsi eduskuntaryhmämme rahoja noin 145 000 euroa. Shokki oli sanoinkuvaamaton.

– Tapasin keväällä 2021 Bärlundin ja löimme kättä päälle – emme halua mennä hautaan sopimatta. Menetimme tämän asian takia viisitoista vuotta, emmekä halunneet menettää päivääkään pidempään, hän kertoo.

Kirjassa käydään läpi Soinin taustat ja lapsuus. Soini esiintyi politiikassa ennen kaikkea espoolaisen Iivisniemen lähiön kasvattina. Tässä kirjassa hän tuo enemmän esiin myös mökkipaikkakuntansa Sastamalan Heinoon kylään liittyviä yhteyksiään.

Poliittisesti hän taasen alleviivaa nyt varsin voimakkaasti perussuomalaisten vennamolaisia juuria.

Paluuta juurille monessa mielessä.

Soinin uran huippukohta on luonnollisesti ollut ulkoministerin pestin hoitaminen Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa. Sitä hän ei kirjassaan peittele.

Saavutettuja politiikkamuutoksia ministerin paikalla tai ideologisia asioita ylipäänsä Soini käy kirjassa melko vähän läpi. Ulkoministeriön työn käytännön onnistumista arvioidaan kuitenkin tarkemmin virkakielisessä liitteessä.

Kirjassa keskitytään enemmän politiikan henkilösuhteisiin, kuten lajityypissä on usein tapana.

Kohtuu ison roolin nappaa myös Soinin uskonnollisuus ja kuuluminen katoliseen kirkkoon. Hänen kokemansa epäluottamusäänestys aborttikannoista on ottanut koville. Paikoin tuntuu, että käyttäytyminen äänestystilanteessa on jossain mielessä jopa eräänlainen jakolinja, kun hän arvioi poliitikkoja.

– Jutta Urpilainen olisi poissa äänestyksestä, minkä hän kertoi minulle etukäteen. Pekka Haavisto sen sijaan äänesti minulle epäluottamusta. Puoluepolitiikka ratkaisi, ja samalla Pekka tuli punnituksi.

Jutta Urpilaista Soini tuntuu arvostavan muutoinkin kovin. Soini nimitti kansanedustaja Urpilaisen, nykyisen komissaarin, rauhanvälityksen erityisedustajakseen kesäkuussa 2017.

– Jutta Urpilainen on Suomen parhaita poliitikkoja. Toivon, että Jutta on presidentinvaaleissa ehdokkaana jo 2024. Sitten olisi ainakin joku, jota äänestää, Soini kirjoittaa.

Kuten tiedetään, Soini pohti katolisen kirkon pappeutta ennen kuin politiikka vei. Kun hänet valittiin 1989 SMP:n varapuheenjohtajaksi, haaveet pappeudesta jäivät.

– Tiedän ja tunnen itseni sen verran hyvin, että olisin varmasti lähtenyt pappisseminaariin. Selibaattilupaus olisi ollut iso päätös, mutta ei ylitsepääsemätön ongelma, sen tiesin kokemuksesta.

SMP:n kyyti oli kovaa. Se ajautui konkurssiin vuonna 1995. Soini mökötti mökillään.

– Sdp lähestyi minua. He tarjosivat paikkaa ay-liikkeen puolelta, sieltä kuulemma pystyisin nousemaan nopeasti asemiin ja eteenpäin. Se, että joku kysyi, tuntui hyvältä, työpaikkakin olisi ollut tarjolla. Ei tullut minusta sosiaalidemokraattia silloin eikä sen jälkeen. Pieni myötämielisyyden läikkä sydämeen kuitenkin jäi; he näkivät minussa miestä ja potentiaalia silloinkin, kun kukaan muu ei sitä havainnut, Soini kirjoittaa.

Ei aikaakaan, kun Soini oli vielä samana vuonna Saarijärvellä perustamassa perussuomalaisia.

SMP:ssä ministerin pestiäkin Sorsan hallituksessa (1983–1987) hoitanut Urpo Leppänen keksi suorajäsenyyden. Jokainen jäsen oli suoraan äänioikeutettu sekä paikallisosaston kokouksissa että puoluekokouksessa. Jokainen jäsenmaksunsa maksanut jäsen pääsi suoraan vaikuttamaan.

– Tämä oli vallankumouksellinen muutos, joka myöhemmin mahdollisti myös vallankumouksellisen toiminnan, Soini kirjoittaa.

Tällä hän viittaa tietenkin perussuomalaisten hajaannukseen 2017 Jyväskylän puoluekokouksessa.

Eduskuntaan Soini nousi 2003.

– Ensimmäinen kausi Arkadianmäellä ei ollut erityisen auvoisa. Tony Halme joutui nopeasti vaikeuksiin, heinäkuun 3. päivänä 2003 Halmeen kotona tapahtui ampumavälikohtaus, jonka jälkeen hän ei ollut entisensä, Soini kertaa.

Soini paljastaa kirjassa saaneensa tiedon tapahtuneesta demariedustaja Eero Heinäluomalta.

– En tiedä, mistä Heinäluoma tämän tiesi, enkä ole sitä kysynyt, mutta sain tunnin miettimisaikaa ennen kuin ensimmäinen toimittaja, Ilta-Sanomien Pekka Ervasti, soitti.

Heinäluoman nimi putkahtaa kirjassa esiin parissa muussakin yhteydessä. Soini kirjoittaa, että Matti Putkosen loikka Sdp:stä perussuomalaisiin elokuussa 2010 oli symbolisesti merkittävä. Putkonen on ollut tärkeässä roolissa perussuomalaisten puoluetoimistolla työmies-tittelillä.

– Se toi uskon ja kasvot iskulauseelleni ”Perussuomalaiset – työväenpuolue ilman sosialismia”. Putkosen kanssa polut sittemmin erosivat, mutta en ollut ymmärtänytkään hänen vannoneen minulle ikuista uskollisuutta. Eero Heinäluoma kertoi minulle Putkosen luonteen ja toimintatavat, eivätkä ne elävässä elämässä juuri Heinäluoman kuvauksista poikenneet. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että Putkosen siirtyminen Jytkyn alla perussuomalaisiin oli merkittävä liike – Sdp lyötiin hetkeksi lattiaan, ja vaikka se sieltä vielä nousi, niin perussuomalaiset eivät enää pudonneet.

Soini kirjoittaa, ettei hänen johtamansa perussuomalaiset ollut oikeistopuolue – ei Jytkyn (2011) alla eikä sen jälkeen.

Soini huomauttaa myös, että vuoden 2019 vaaleissa valitussa eduskunnassa on vain yksi kansanedustaja, Veikko Vallin, joka on ollut mukana Smp:ssä.

– Vennamolaisuus on kitketty juuria myöten sekä henkilöistä, retoriikasta että poliittisesta linjasta.

Matti Putkonen on ollut tärkeässä roolissa perussuomalaisten puoluetoimistolla työmies-tittelillä.

Soini avaa kirjassa entistä tarkemmin nyt myös sydämen rytmihäiriöihin liittyneitä ongelmiaan.

Keväällä 2012 melko pian presidentinvaalien jälkeen hänelle tehtiin Meilahden sairaalassa sydämen ablaatio- eli rytmihäiriöhoito, joka uusittiin pääsiäisen alla 2016 hänen ollessaan jo ulkoministeri.

– Jälkimmäisellä kerralla päätin, että politiikan takia en itseäni tapata.

Hän kirjoittaa ajatelleensa luopua puolueen puheenjohtajuudesta jo Turun puoluekokouksessa elokuussa 2015, mutta luopui siis lopulta vasta 2017.

Soinin mukaan Jussi Halla-ahon jäsenmaksu puolueelle oli laiminlyötynä ja maksamatta kahtena vuotena peräkkäin.

– Hän oli siis vaalikelvoton. Tämän vuoksi hän ei edes olisi voinut olla ehdolla puolueen johtopaikoille Turun vuoden 2015 puoluekokouksessa.

Halla-ahosta tuli puheenjohtaja 2017. Halla-ahoa hän arvioi kirjassa muutamaankin otteeseen, esimerkiksi seuraavasti:

– Halla-ahon kanssa vielä monet olisivat tulleet toimeen, minäkin matkan päästä. Jos valita saamme, niin toistemme seura ei suuremmin kiinnosta. Maailmamme eivät kohtaa, harrastuksemme, tapamme, huumorimme tai sen puute ovat erilaiset, yhteistä on vähän, halua olla yhdessä vielä vähemmän. Tämä ei merkitse sitä, etteikö Halla-aho ole kyvykäs moneen asiaa. Hän on, mutta en pidä häntä johtajana. Siinä hommassa pitää olla empatiaakin, mutta se häneltä puuttuu.

Kovin yksityiskohtaisesti Soini ei käy läpi perussuomalaisten 2017 hajaannusta. Hän viittaa asiasta jo tehtyihin entisten sinisten kansanedustajien muisteloihin. Soini on kantansa aiemmin kertonut myös julkisuuteen.

– Tosiasia on, että keväällä 2017 puolueeseen liittyi satamäärin uusia jäseniä, jotka osallistuivat suurin joukoin myös puoluekokoukseen. Halla-ahon tukiryhmän masinoiman operaation voi katsoa ratkaisseen puolueen puheenjohtajavaalin. Tämä on tosiasia, eikä se mutisemalla muuksi muutu, Soini kirjoittaa.

Ennen kesän puoluekokousta kevään kuluessa Soini sanoo oivaltaneensa, että Matti Putkonen oli siirtynyt Halla-ahon joukkoihin.

– Palkkiona on töiden jatkuminen näihin päiviin saakka. Itse olisin lähettänyt Putkosen eläkkeelle. On sanottava, että Putkonen teki 2010 puolueeseen tullessaan paljon hyvää muun muassa kurmuuttamalla taitavasti sosiaalidemokraatteja. Voi olla niinkin, että vanha kettu tajusi, mistä päin tuulee, ja veti johtopäätöksensä. En ole Putkosen kanssa puhunut Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen. Jokainen elää ja toimii, niin kuin parhaaksi näkee. Kyllä minä Putkoselle päivää sanon, kun vastaan kävelee. Itse en ottanut ehdokkaisiin julkisesti kantaa, mutta totta on, että Sampo Terhoa kannatin, Soini kirjoittaa.

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Terho hävisi puheenjohtajaäänestyksen ensimmäisellä kierroksella.

– Sampo Terhon nousu ministeriksi saattoi olla hänelle jopa haitaksi puheenjohtajataistelussa 2017, Soini kuittaa kirjassaan.

Terho oli valittu ministeriksi kuukausi ennen Jyväskylän puoluekokousta.

Kesken Jyväskylän 2017 puoluekokousviikonlopun ja puheenjohtajavalintojen jälkeen Soini sanoo törmänneensä lauantai-iltana ensimmäisen kerran ajatukseen siitä, että puolue ja eduskuntaryhmä eivät enää pitkään jatka nykyisessä kokoonpanossa.

– En ollut asiasta erityisen innostunut. Olin yksi puolueen neljästä perustajasta, enkä koskaan ollut ajatellut jättää puoluetta, jonka olin omin käsin perustanut, otsanahan hiellä kasvua kastellut.

Soini kiistää jälleen sen, että sinisten tulevaisuuden synty ja sen siirtyminen lopulta Sipilän hallitukseen olisi ollut suunniteltu juttu.

– Agenttitarinat siitä, että minä olisin johtanut Halla-ahon vastaista kapinaa tai ollut mitenkään valmistelemassa puolueoperaatiota ennen puoluekokousta, eivät ole totta. Näyttö on nolla. Olin käytännössä viimeinen kansanedustaja, joka päätti lähteä uuteen eduskuntaryhmään.

Soini, katolilainen, kiroaa kirjassaan kerran, kuvatessaan perustamansa puolueen hajoamisen jälkeisiä tunnelmiaan.

– Tuntui saatanan pahalta.

Soini käy läpi myös Juha Sipilän (kesk.) hallituksen perustamisen muistellen sen ministereitä ja eloa yleensä.

Soinin mukaan SDP:n silloinen puheenjohtaja Antti Rinne “hinnoitteli itsensä ulos hallituksesta”.

– Rinteen kynnyskysymykset olivat korkealla, ja lopulta Juha Sipilä kyllästyi. Minä olisin jaksanut vielä vääntää Rinteen kanssa. En tuntenut Rinnettä kohtaan antipatiaa, kuten Alex Stubb. Minulla oli kokemusta vuoden 2011 kierroksesta, jolloin Eero Heinäluoman kanssa istuttiin monta aamua ja iltaa vääntämässä vakuuksista. Sdp:n porukat ovat tottuneita vääntämään. Alexander Stubb oli taipuisampi, hän tiesi, että hänen päänsä putoaa heti, jos hallitusovet eivät aukea.

– Petteri Orpo lankesi samaan virheeseen keväällä 2019 kuin Antti Rinne 2015 – luuli korttinsa vahvemmiksi kuin ne olivat ja pelasi ylisuurilla vaatimuksilla itsensä ulos.

Niin Stubbia kuin Sipilää Soini arvioi lähinnä positiivisesti.

– Olen monesta asiasta Stubbin kanssa eri mieltä ja arvoliberaalisuus saa minussa aikaan jopa fyysisiä oireita, mutta Stubb on tuntemistani poliitikoista rehellisimpiä, hän on häpeilemättä ja avoimesti sitä mitä on – vaatii kanttia olla oma itsensä.

– Sipilä on voimakastahtoinen mies, insinööriaivo ja yritysjohtaja, joka haluaa käytännön tuloksia.

Soten sössiminen oli Soinin mielestä hallituksen suurin epäonnistuminen.

– Sipilä kaatoi hallituksensa, mielestäni tarpeettomasti, muutama viikko ennen vaaleja. Sillä kertaa Juha ei kuunnellut ketään, hän otti epäonnistumisen henkilökohtaisesti niin raskaasti.

Konnan rooli soten kaatumisessa ei mene keskustalle vaan kokoomukselle.

– Kokoomus jarrutti sotea neljä vuotta ja ajoi aina esityksiä, jotka kaatuivat perustuslakiin.

Ylipäänsä kokoomuksen avustajajoukot vuotivat Soinin mukaan hallituksessa kuin seula ja vuotopolitiikka tarttui lopulta muihinkin.

Ulkoministerinä toiminut Soini arvioi myös hänen ja puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) suhdetta tasavallan presidentti Sauli Niinistöön.

– Meillä oli Jussin kanssa hyvä tilaisuus ja mahdollisuus aistia ”Äijän” mielenliikkeitä.

– Presidentti Niinistö on varovainen mies, joka ei pidä yllätyksistä, joten yritimme olla järjestämättä niitä.

Soinin mukaan Niinistö arvostaa ihmisiä, jotka uskaltavat tarpeen tullen olla eri mieltä.

– Mutta auta armias, jos et pysty kantaasi perustelemaan; toivot, ettet olisi suutasi avannut. Pääsääntö on, että yleisellä tasolla annettu selostus ei riitä, syventävät yksityiskohdat pitää tuntea, mutta nippelitietoon ei pidä takertua. Jussia ja minua yhdisti asenne; me emme ihmistä pelänneet. Jussilla se tulee mielestäni koulutus- ja kotitaustasta, minä sain Veikko Vennamon opissa sen verran nassea, että kun siitä selvisin, ei mikään ole tuntunut miltään. Tulin Sauli Niinistön kanssa hyvin toimeen, asiat sujuivat, eikä nähdäkseni epäluottamuksen henkeä ollut.

Soini avaa kirjassaan myös tulevaisuuden suunnitelmiin. Niitä tuntuu olevan tässä vaiheessa leegio, kun tiedetään hänen olevan kiinnostunut myös Rauman kaupunginjohtajuudesta.

Hän kertoo, että viime eurovaaleihin 2019 häntä pyydettiin ehdolle niin sinisten kuin kristillisdemokraattien listalle.

– Harkitsin asiaa jopa siinä määrin, että keskustelin kristillisten puheenjohtajan Sari Essayahin kanssa siitä. Päätin kuitenkin, että ei tällä kertaa, Suomesta.

Tämän jälkeen Soini sanoo, että hänen poliittinen uransa olisi jatkunut Euroopan parlamentissa, jos hän olisi asettunut ehdokkaaksi toisesta jäsenmaasta.

– Minulle olisi halutessani järjestynyt varma paikka pitkältä listalta. En kerro maata enkä puoluetta. Järjestely olisi ollut samankaltainen kuin Ari Vatasella oli aikoinaan, kun hän tuli valituksi Ranskassa.

– On totta, että ei olisi näyttänyt hyvältä, jos juuri neljä vuotta maataan ulkoministerinä palvellut kansanedustaja olisi asettunut ehdokkaaksi toisessa maassa. Mitään laitonta siinä ei olisi ollut, sen moraalia olisi kyllä pitänyt pohtia ankarimman päälle. Seuraavissa vaaleissa tilanne on toinen.

Soini painottaa olevansa vennamolainen perussuomalainen ja osallistuvansa yhteiskunnalliseen keskusteluun.

– Totta kai mieluummin näkisin perustamani puolueen palaavan vennamolaisille juurilleen kuin tämän nykyisen luomuksen. On täysin mahdollista, että seuraava tai sitä seuraava puheenjohtaja tekee sen. Mitä se merkitsee minulle, jää nähtäväksi.

Poikansa ja entisen valtiosihteerinsä Samuli Virtasen kanssa hän kertoo perustaneensa Soinin Pisnes -osakeyhtiön.

– Tulevaisuus näyttää, mitä me saamme yhdessä aikaan.

Soini kertoo kuuluvansa myös Mestiksen hallitukseen, pitävänsä kristillistä podcastia sekä puhuvansa sanan- ja uskonnonvapauden puolesta.

– Paljon pitää tapahtua, jotta minä enää kotimaan päivänpolitiikkaan palaisin. Sen sijaan oven Eurooppaan jätän lukitsematta.