Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tiukat maahantulorajoitukset tulivat voimaan tänään – näin se on näkynyt rajoilla

LEHTIKUVA / JYRKI NIKKILA

Matkustajaliikenne Suomeen on hiljentynyt tänään uusien maahantulorajoitusten myötä, Länsi-Suomen ja Suomenlahden merivartiostoista kerrotaan STT:lle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uudet rajoitukset astuivat voimaan tänään vuorokauden vaihduttua. Seuraavan 30 päivän sisärajoilla sallitaan vain huoltovarmuuden ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämätön työmatkaliikenne.

Esimerkiksi terveydenhoidon ammattilaisten työmatkat rajan yli ovat sallittuja, mutta muun muassa rakennuksilla työskenteleviä ulkomaalaisia ei enää päästetä Suomeen. Välttämättöminä pidetään myös esimerkiksi tavarankuljetuksen edustajia.

Uusien rajoitusten myötä rajayhteisöjä koskeneet erivapaudet lakkaavat. Länsi-Suomen merivartioston yliluutnantti Jari Rantala kertoo, että liikenne näyttää hiljentyneen Tornion ja Haaparannan rajalla ensimmäisen 12 tunnin perusteella.

– Paljonko se on hiljentynyt, on vaikea sanoa vielä. Mitään jonoja ei ole tullut, mitä me vähän odotimme.

Liikenne Ruotsista Turkuun on ollut vähäistä jo entuudestaan.

Liikenne Virosta Suomeen vilkastui tiistaina matkustusrajoitusten kiristysten alla, mutta länsirajalla matkustajamäärissä ei näkynyt erityistä piikkiä. Rantalan mukaan tulo- ja lähtöliikenne sujui tiistaina tavalliseen tapaan yhteensä noin 15  000 matkustajan lukemissa.

– Pikku piikki oli viime torstaina. Se voi johtua varmaan siitä, että niistä rajoituksista jo keskusteltiin silloin. Viime päivinä ei ole ollut mitään piikkiä täällä Tornio–Haaparannan-suunnalla.

Rantalan mukaan Ruotsista ei ole tullut vielä Tornion puolelle yhtään työntekijää välttämättömiin työtehtäviin. Rajanylityksestä on luopunut alle 10 matkustajaa, jotka ovat kääntyneet takaisin Ruotsiin.

Myöskään Turussa ei nähty erityistä kasvua matkustajamäärissä tiistaina, vanhempi rajavartija Aki Tahvanainen kertoo.

–  Todella pieni ero esimerkiksi viime viikkojen liikenteeseen alkuviikkoisin. Puhutaan jostain kymmenestä prosentista. Ei ruuhkautunut millään tavalla.

Liikenne Ruotsista Turkuun on ollut vähäistä korona-aikana jo entuudestaan, eikä keskiviikkona uusien rajoitusten myötä matkustajamäärissä ole havaittu suurta muutosta.

–  Täällä Turussa lähtökohtaisesti ne matkustajat, jotka ovat aikaisemmin ylittäneet rajan, ovat jo silloin täyttäneet nämä kiristyneet rajoitukset.

Uusien rajoitusten vaikutusten on arvioitu olevan suurin Viron-liikenteessä.

Rajavartiolaitos on arvioinut, että uusien rajoitusten vaikutuksen on arvioitu olevan suurin juuri Suomen ja Viron väliseen liikenteeseen.

Tiistaina Virosta Suomeen matkustavien määrässä oli selvä piikki ja 6  500 ihmistä tuli Suomeen Helsingin sataman kautta, Suomenlahden merivartioston apulaiskomentaja Mikko Simola kertoo STT:lle. Tämän vuoden ensimmäisten viikkojen aikana Helsingin sataman kautta Suomeen saapui keskimäärin 2  900 ihmistä päivässä.

Keskiviikkona Virosta on ylittänyt rajan Suomeen iltapäivään mennessä alle 400 ihmistä.

– Arvio on, että Helsingin sataman kautta Suomeen saapuneiden henkilöiden lukumäärä määrä olisi päivän päätteeksi noin tuhat.

Tähän mennessä satamasta on käännytetty 17 ihmistä rajalla takaisin Viroon voimassa olevien rajoitusten mukaisesti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE