Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Musiikki

TMT:n kesäkonsertit II: Hoedownin Cale-paketti ja Erja Lyytinen tarjosivat huippuillan Valkeakoskella

Kari Hulkko

Järvenpään Puistoblues peruttiin sekä viime että tänä kesänä tunnetuista globaaleista syistä. Samoin kävi Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtumalle. Onneksi jälkimmäiselle saatiin sen verran korviketoimintoja eli viiden kesäkonsertin sarja, että Koskissa päästiin tarjoamaan pientä lohtua näiden molempien perinteisten festarien vakiokävijöille.

Rolf Bamberg

”Musareiden” torstain kesäkonsertissa kuultiin näet kotimaisen juurimusan terävintä kärkeä, Hoedownia ja Erja Lyytistä, jotka molemmat ovat tuttuja myös Järvenpään blueskekkereiden viime vuosien esiintyjälistoilta.

Ehtaa americanaa ja ”tsetseikeilattua” kotoperäistä

Hoedownia voi nimittää kotimaisen juurimusiikin dream teamiksi. Kapellimestarin virkaa hoitavan Mika Kuokkasen ympärille on kokoontunut valtava määrä instrumentaalista osaamista ja se kuului Valkeakosken keikallakin kirkkaana niin yhteissoitossa kuin sooloissa. Oli esimerkiksi mahtavaa kuulla stilikkaa ja lap steel -kitaraa soittavan Suomi-rootsin valtioneuvoksen Olli Haaviston sekä bändin kahden kitaristin, Jarmo Nikun ja Jere Ijäksen, yhdessä ja samassa biisissä peräjälkeen soittamat soolot.

Hoedownin konseptissa on tapana kutsua vierailevia huippumuusikoita sekä laulu- että soittopuolen solisteiksi ja usein jonkun teeman ympärille. Esimerkiksi Tuomari Nurmion kanssa on esitetty ja levytetettykin amerikkalaista hillibilly-henkistä perinnemusaa, toisinaan ja toisten kanssa on veivattu muun muassa Dylania, Hank Williamsia ja The Bandia, ja touhuissa on kuultu niin J. Karjalaista, Dave Lindholmia, Eriniä, Tokelaa vain muutamia mainitakseen.

Valkeakosken kesäkonserissa Hoedownin teemana oli vähän unohduksiin monesti jäävä suuri amerikkalainen juurimusiikin vaikuttaja, eri lajeja countrysta ja bluesista southern rockiin yhdistävä J. J. Cale (1938-2013). Hänen musiikkian ja sen vaikutuksia omaan tuotantoonsa olivat nyt esittämässä Hoedownin keikoilla usein nähty Edu Kettunen ja Calen tapaan kirkkaimmista parrasvaloista mielellään syrjemmällä pysyttelevä hieno lauluntekijä Timo Kiiskinen.

Timo Kiiskinen valokeilassa Hoedownin solistivierailijana. Muut pelimannit vasemmalta Mika Kuokkanen, Masa Maijanen, Jarmo Nikku ja Olli Haavisto.

Calen tuotannosta jätettiin suosiolla soittamatta ne Cocainen ja After Midnightin kaltaiset isoimmat hitit. Sen sijaan kuultiin sellaisia vähän vähemmän veivattuja helmiä kuin Ridin’ Home ja City Girls.

Tyylinäytteenä Calesta musiikillisena vaikuttajanaan Edu Kettunen veti omissa seteissäänkin usein kuultavan  Josephinen ja upelta Elävien maassa -albumilta löytyvän tien päällä -biisin Elmon tuli. Kiiskisen omien sanojen mukaan hänen tuotannostaan löytyy tiedostettua tain tiedostamatonta ”dzedzeikeilattua” tavaraa sieltä täältä. Yllättävimpänä palana moisista hän soitti Apian konsertissa oman osuutensa päätteeksi koskettavan version Samuli Edelmanille kirjoittamastaan hitistä Tähtipölyä.

Hoedownin Cale-rupeama oli karkkia korvalle alusta loppuun, mutta sen loppu koitti kiusallisen aikaisin. Edes encorelle ei jäänyt aikataulussa tilaa.

Blueskuningatar lujassa vedossa

Jos on Hoedown laajarajaisen genrensä unelmajengi, Erja Lyytinen on oman sarkansa maailmavalioita. Se on monissa ranking-äänestyksissä ”todistettu”. Ja monet ovat keikoillakin asian ihan empiirisesti havainneet.

Kun Lyytinen julisti  spiikissään onneaan siitä, että saa taas olla esittämässä live-musaa live-yleisön edessä, hänen tuntemuksensa vilpittömyyteen oli helppo uskoa. Ja kuului se soitostakin.  Valtavaa vimmaa, virtuositeettia, hurmiota ja leikillillisyyttä – niistä on Lyytisen kitarismi ja lavapresenssi tänä päivänä tehty. Blueskaavoihin ei kangistuta vaan Erjan kitara jyrisee ja rytisee laajalla spektrillä bluesin ja rockin välisessä maastossa.

Kermana kuohkeassa kakussa oli loppunostatuksena kuultu monipolvinen biisi jonka runkona oli Lyytisen settien standardi  Wedding Day, ja jessus, mitä kaikkea muuta. Välillä Erja boogaili (ikään kuin R.I.P.-hengessä Dusty Hillin muistoa kunnioittaen) ZZ Topin maisemissa, välillä teki pieniä pastisseja muiden kitarasankaraiden tyyleistä,  välillä taustabändi riffaili silkkaa Deep Purplea, ja jo kohta maestra itse oli lavan reunalla ensin  istumassa, sitten selällään loikoen tiluttelemassa hersyvästi Edith Piafin La vie en rosea.

Kertakaikkisen hurmaavaa ja hauskaa. Siinä ei bluesin surusoinnuista ollut tietoakaan.

Kun Lyytinen vielä encorena illan päätteeksi luukutti terästetyn oman  versionsa The Esquires -yhtyeen rautalankamalliin vääntämästä Rautavaara-klassikosta Juokse sinä humma, oli Apian yleisö lopullisesti myyty.

Myös tätä riehakasta settiä olisi totisesti kuunnellut pidempään. Ehkä sitten jossain toisessa ajassa, toisessa paikassa, toisenlaisessa terveysoloissa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE