Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Toimia asunnottomuuden kitkemiseksi kaivataan kriisi- ja normaalioloissa

Tänä lauantaina, YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä, vietetään jälleen asunnottomien yötä.

Jemi Heinilä

Johtava asiantuntija konsulttitoimisto Blic

Asunto on perus- ja ihmisoikeus, ja asunnottomuus ilmiönä hyvinvointivaltiolle kestämätön. Vailla vakinaista kotia oli Suomessa vuoden 2019 lopussa 4600 ihmistä, joista pitkäaikaisasunnottomia on hieman alle tuhat. Asunnottomuus keskittyy kasvukeskuksiin, erityisesti Helsinkiin. Helsingissä on eniten asunnottomia sekä lukumäärällisesti että suhteutettuna väkilukuun.

Vaikka asunnottomuus on vähentynyt viime vuosina, koronakriisin seurauksena sen voidaan odottaa kääntyvän jälleen nousuun. Moni ei lomautuksen tai irtisanomisen seurauksena enää selviä vuokranmaksustaan, häätömäärät ja asunnottomuus lisääntyvät. Sanna Marinin hallitus on ohjelmassaan linjannut poistavansa asunnottomuuden kahden vaalikauden kuluessa, vuoteen 2027 mennessä. Tavoite uhkaa nyt koronakriisin seurauksena karata.

Vielä akuutimpi haaste liittyy kuitenkin siihen, miten asunnottomia tuetaan tässä ja nyt. Tartuntalukujen kasvaessa, Suomi on jälleen sulkeutumisen tiellä. Yöt ovat asunnottomalle kylmiä ja pitkiä keväälläkin, mutta jokainen voi miettiä mitä asunnottomuus tarkoittaa keskellä talvea, jos julkiset tilat sulkevat ovensa.

Asunnottomuuden poistamiseksi tarvitaan päätöksiä ja resursseja niin valtiolta kuin kunniltakin. Esimerkiksi asumisneuvonnan saattaminen lakisääteiseksi palveluksi on askel oikeaan suuntaan.

Kuten muussakin kriisinhoidossa, myös asunnottomuuskriisiä tulisi hoitaa nopeilla tukitoimilla, kuten panostuksilla kaupunkien etsivään lähityöhön. Asunnottomuuden poistamiseksi tarvitaan päätöksiä ja resursseja niin valtiolta kuin kunniltakin. Esimerkiksi asumisneuvonnan saattaminen lakisääteiseksi palveluksi on askel oikeaan suuntaan.

Lopulta asunnottomuutta ei kuitenkaan onnistuta poistamaan ilman puuttumista sen juurisyihin. Tämä tarkoittaa riittävän perustoimeentulon ja kohtuuhintaisen asumisen takaamista kaikille ja julkisten palvelujen resurssien vahvistamista erityisesti mielenterveys- ja päihdepalveluissa sekä talous- ja velkaneuvonnassa.

 

Jemi Heinilä

Harju, Helsinki

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE