Politiikka
2.9.2022 13:02 ・ Päivitetty: 2.9.2022 13:02
”Toivon, että Prahasta lähtee vahva solidaarisuuden sanoma ukrainalaisille” – Heinäluoma osallistuu EU:n parlamenttien konferenssiin
Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma (sd.) osallistuu EU:n parlamenttien väliseen konferenssiin yhteisestä ulko-, puolustus- ja turvallisuuspolitiikasta. Kaksipäiväinen konferenssi alkaa tulevana sunnuntaina Prahassa.
Konferenssi kokoaa yhteen kansanedustajia kansallisista parlamenteista, europarlamentaarikoita, henkilöitä Euroopan unionin tarkkailijamaista ja ehdokasvaltioista sekä virkamiehiä. Euroopan parlamentti lähettää konferenssiin valtuuskunnan, johon Heinäluoma on valittu mukaan.
”Konferenssi osuu todella tärkeään aikaan. EU-maiden yhtenäisyys on ratkaisevassa asemassa Ukrainan tukemisessa ja pakotteiden kohdentamisessa. Prahassa on mahdollisuus nähdä, miten ajattelu pakotteista on kehittyny viime kevään jälkeen. Jo nyt tiedämme, että ensi talvesta tulee vaikea energian hinnan noustessa ja saatavuuden heikentyessä”, Heinäluoma sanoo tiedotteessa.
KONFERENSSISSA käsiteltäviä aiheita ovat Euroopan unionin strateginen kompassi, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, EU.n laajentumisen vaikutukset hyökkäyssodan seurauksena ja harhaanjohtava tieto sekä kyberuhat.
Konferenssissa keskustelemassa ovat muiden muassa Euroopan komission varapuheenjohtaja Josep Borrell, Tšekin ulkoministeri Jan Lipavský sekä EU:n laajentumisasioista vastaava komissaari Olivér Várhelyi.
”Perusasiat ovat kuitenkin ennallaan. Ukrainalaiset maksavat hengellään. Eurooppalaiset selviävät rahalla. Toivonkin, että Prahasta lähtee vahva solidaarisuuden sanoma ukrainalaisille: Eurooppa pysyy teidän tukenanne”, Heinäluoma sanoo.
Parlamenttien välinen konferenssi kokoontuu Euroopan neuvoston puheenjohtajamaassa – joka tänä vuonna on Tšekki – kahdesti vuodessa. Parlamenttien välinen konferenssi järjestetään nyt 21. kerran.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.