Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Totuudenvastaista syyttää hallitusta” – Viljanen käänsi katseen kokoomuksen suunnitelmiin

Jukka-Pekka Flander
SDP:n kansanedustaja Heidi Viljanen.

Hallitus vastaa paraikaa opposition vä­li­ky­sy­myk­seen van­hus­pal­ve­lui­den ja ter­vey­den­huol­lon kriisistä.

Demokraatti

Demokraatti

SDP:n kansanedustaja Heidi Viljanen sanoi ryhmäpuheenvuorossaan, että väestön ikääntyminen ja siitä johtuva palvelutarpeen kasvu eivät ole voineet tulla yhdellekään päättäjälle yllätyksenä.

– Kuitenkin olemme tilanteessa, jossa henkilöstön ja palveluiden määrä suhteessa kasvavaan kysyntään ei ole pysynyt tasapainossa, Viljanen sanoi.

Viljasen mukaan palveluiden kriisiytyminen on tapahtunut vähitellen.

– Viimeisen kymmenen vuoden aikana – jonka vanhuspalvelulaki on ollut voimassa – jokainen hallitus on omalla tavallaan pyrkinyt näitä haasteita taklaamaan. Varmasti parasta on yritetty, mutta lopputulos ei aina ole vakuuttanut. Välillä säästötavoitteet ovat ajaneet hyvän hoidon edelle.

– Etenkin alkuvuonna 2019 vanhustenhoivan tilanne oli pahasti kriisiytynyt ja se viimeistään herätti koko Suomen vaatimaan uudenlaista otetta tilanteeseen.

VILJANEN SANOI, että pääministeri Marinin (sd.) hallitus on onnistunut säätämään – sosialidemokraattien jo pitkään vaatiman – sitovan henkilöstömitoituksen ympärivuorokautiseen hoitoon.

– Mielestäni onkin totuudenvastaista syyttää hallitusta siitä, että mitään ei olisi tehty… On selvää, että tämä hallitus on paitsi satsannut rahallisesti lähes historiallisella tavalla kuntien palveluihin, se on myös toteuttanut kunnianhimoista sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä poikkeuksellisen vaikeissa oloissa.

– Haluankin oikeastaan kysyä kokoomukselta, miten he vastaisivat näihin kysymyksiin, joita ovat esittämässä? Puheenjohtaja Orpo on esittänyt, että ensi vaalikaudella, ja sitä seuraavalla pitää säästää miljardi euroa vuodessa. Siis yhteensä 8 miljardia. On selvää, että tuon kokoluokan leikkauksia ei voi tehdä ilman, että leikkuri iskee myös sote-palveluihin, Viljanen sanoi.

KUN NYKYTILANNE vanhustenpalveluissa ja terveydenhuollossa on syntynyt pidemmän ajan kuluessa, Viljasen mukaan tarvitaan useita yhtäaikaisia ja määrätietoisia toimia. Hän katsoo, että Marinin hallitus on tarttunut näihin asialle kuuluvalla vakavuudella.

– Kaikkein keskeisin asia on riittävän henkilöstömäärän turvaaminen sosiaali- ja terveydenhuollossa. Työvoimapula läpileikkaa koko sote-sektorin. Hoitoalan koulutusta onkin merkittävästi lisätty tällä hallituskaudella. Erityisesti lähihoitajien koulutustarjontaa on lisätty huomattavasti ja jatkossa myös tärkeiden hoiva-avustajien määrää lisätään merkittävästi.

– Myös kotihoidon henkilöstöresurssin puutteet ovat olleet tiedossa. Koulutuspaikkojen lisääminen henkilöstön saamiseksi on tärkeää, mutta se ei yksin riitä. Hallitus onkin toteuttanut myös uudistuksen kotihoitoon. Vuoden alussa voimaan tulevilla muutoksilla vahvistetaan kotihoidon laatua muun muassa käyntien hyvällä suunnittelulla niin, että henkilöstön työaika riittää mahdollisimman hyvin vanhusten tarpeiden mukaisten palvelujen toteuttamiseen ja jokaisen osaaminen on oikeassa käytössä. Kokonaisuutena palvelun laatu paranee.

– Olipa vaalien jälkeen välikysymyksiin vastaamassa mikä tahansa puolue, toivon, että vanhuspalveluiden kehittämistä jatketaan määrätietoisesti, Viljanen sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE