Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

26.5.2025 14:54 ・ Päivitetty: 26.5.2025 14:54

Traficom: Suomessa gps-häirintä on päivittäistä, mutta turvallisuustilanne merellä ja ilmassa on silti hyvä

LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Suomen ilmailu- ja meriliikenteen turvallisuustilanne on hyvä huolimatta viime vuosina yleistyneestä gps-häirinnästä. Tarficomin mukaan erilaiset gps-häiriöt ovat edelleen päivittäisiä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ilmailun osalta niitä raportoitiin Traficomille viime vuonna Suomessa yhteensä 2  800 kappaletta. Tänä vuonna huhtikuun loppuun mennessä tapauksia oli Traficomin tiedossa 550.

Myös meriliikenteessä häiriötapauksia raportoidaan edelleen. Tapausten määrä on ollut pienempi ilmailuliikenteeseen verrattuna. Meriliikenteen gps-häiriöiden määrä laski talven aikana, mutta ilmoitukset ovat jälleen olleet kevään aikana kasvussa.

Traficomin ilmailujohtaja Jari Pöntinen totesi Traficomin tiedostustilaisuudessa, että häiriöt eivät muodosta ilmailuliikenteelle välitöntä uhkaa. Häiriöiden varalle on olemassa vaihtoehtoisia navigointijärjestelmiä, ja lennonjohto pystyy neuvomaan lentokoneita navigoinnissa.

Pöntisen mukaan Suomessa on lisäksi viimeisen vuoden aikana keskitytty parantamaan varautumista häiriötilanteisiin.

-  Ilmiö on globaali ja tunnettu jo 30 vuotta erilaisten konfliktialueiden läheisyydessä. Viittaan tällä siihen, että ilmiö ei siis ole uusi ja viranomaiselle se on tuttu.

Esimerkiksi lennonsuunnitteluhenkilöstölle järjestetään koulutusta siitä, miten häiriötilanteisiin varaudutaan.

TRAFICOMIN merenkulkujohtaja Sanna Sonnisen mukaan merenkulun osalta voidaan puhua kahdenlaisesta häirinnästä. Satelliittipaikannusjärjestelmien ja sitä käyttävän AIS-tiedonhäirintä ei muodosta turvallisuusuhkaa merenkululle. Sen tavoitteena on esimerkiksi pimittää tieto siitä, mihin pakotteiden alaista lastia on todellisuudessa kuljetettu.

Esimerkiksi aluksen saapuessa Suomenlahdelle ja ennen sen siirtymistä Venäjän aluevesille, sen AIS-tiedon mukainen paikannus voidaan jäädyttää kansainväliselle merialueelle. Paikkatieto normalisoituu aluksen palatessa takaisin kansainväliselle vesialueelle Venäjän aluevesiltä.

Gps-häirintä sen sijaan voi potentiaalisesti muodostaa turvallisuusuhan merenkululle. Häirintä voidaan joko toteuttaa siten, että estetään satelliittitiedon vastaanottaminen kokonaan tai harhautetaan aluksen paikka- tai aikatietoa tai mahdollisesti molempia. Erityisesti aikatietojen harhauttaminen on vaarallinen ilmiö, ja se on aiheuttanut vakavia vaaratilanteita.

Suomessa on yleisesti varauduttu hyvin kyberuhkiin

KYBERTURVALLISUUDEN uhkataso on edelleen kohonneella tasolla. Uhka on ollut kohonneella tasolla vuodesta 2022 lähtien, jolloin häiriöiden määrä tuplaantui noin 10  000 tapauksesta 20  000 tapaukseen vuodessa. Määrä on säilynyt korkealla tasolla siitä lähtien.

Kyberturvallisuuskeskuksen johtaja Samuli Bergströmin mukaan myös tämän vuoden osalta näyttää siltä, että pysytään samalla tasolla.

Bergströmin kuitenkin toteaa, että viimeisen vuoden aikana on nähty muutos siinä, että tekojen vakavuus ja vaikuttavuus ovat muuttuneet. Viime vuonna poikkeuksellisen vakavia tapauksia oli 18 kappaletta. Viime vuonna nähtiin esimerkiksi erityisesti pankki- ja finanssialaan kohdistuneita palvelunestohyökkäyksiä sekä Helsingin kaupunkiin ja muihin yksityisiin toimijoihin kohdistuneita tietomurtoja.

Verkon reunalaitteet eli esimerkiksi reitittimet sekä VPN-laitteet ovat alkuvuoden aikana nousseet yhä keskeisemmiksi kyberhyökkäysten toteuttajien työkaluiksi. Hyökkääjät etsivät laitteista mahdollisia haavoittuvuuksia ja altistavat ne tällä tavoin hyökkäyksille.

SUOMESSA on yleisesti varauduttu hyvin kyberuhkiin. Bergströmin mukaan vajaan 200 maan vertailussa Suomi sai 12 muun maan ohella täydet pisteet kyberhyökkäyksiin varautumisista. Työtä täytyy Bergströmin mukaan silti yhä tehdä, etenkin vakavien tapausten määrien kasvaessa.

Traficom nostaa seuraavan kahdentoista kuukauden kyberuhkien teemoiksi esimerkiksi kiristyshaittaohjelmat, erilaisten järjestelmien ja laitteiden haavoittuvuudet sekä pilvipaleluiden turvallisuuden.

Kiristyshaittaohjelmia tapahtuu Suomessa paljon eivätkä kaikki tule Traficomin tietoon. Ne muodostavat niihin kohdistuneille organisaatiolle mahdollisesti merkittävää haittaa. Pilvipalveluiden osalta Bergström muistuttaa, että siirrettäessä toimintoja pilvipalveluihin, tulee kiinnittää huomiota erityisesti siihen, kenellä on vastuu tiedon säilytyksen turvallisuudesta.

Karl Koli / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU