Tragedian sankari ei saa olla liian hyvä. On vastenmielistä nähdä hyvien kärsivän. Hän ei kuitenkaan saa olla myöskään kokonaan pahana koettu ihminen, sillä silloin hänen kohtalonsa ei herättäisi sääliä. Kun henkilö on jotain näiden väliltä ja hän joutuu onnettomuuteen oman inhimillisen virheensä vuoksi, ovat kasassa vahvan tragedian ainekset. Suunnilleen näin analysoi Aristoteleeseen tukeutuen tohtori Juhana Torkki oivaltavassa kirjassaan Tarinan valta.

Vaikuttava YLE:n sarja Politiikka-Suomi

Torstaina alkanut Yleisradion kymmenosainen Politiikka-Suomi teki vaikutuksen laajaan taustatyöhön perustuvana, kerronnallisesti sujuvana ja myös melko syvälle luotaavana ohjelmana. Ensimmäisessä jaksossa poliittisen uransa suurista tappioista kertoivat muun muassa Paavo Väyrynen, Arja Alho, Alexander Stubb, Katri Kulmuni ja Anneli Jäätteenmäki.

Tämä on epäilemättä huipputason politiikan ikävimpiä piirteitä. Vaikeuksiin joutunutta vastaan on helppo hyökätä ja parannella samalla omia osakkeita tai ainakin olla hiljaa ja tarkkailla turvallisesti sivusta, mahtaako toinen selvitä asemaansa menettämättä.

Poikkeuksiakin toki on. Nykyinen Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn tulee aina nauttimaan laajaa ja ansaittua arvostusta siitä, miten hän riskeerasi oman, hyvässä nosteessa olevan poliittisen uransa puolustaakseen vakoilusta syytettyä ystäväänsä Alpo Rusia.

Poliitikot toimivat luottamuksen varassa

Aina, kun poliitikon tulkitaan rikkoneen jotain eettistä tai sosiaalista normia, myrskyn mahdollisuus on olemassa, ja on osin ajoituksesta ja sattumastakin kiinni, kuinka suureksi se yltyy. Jos kuohuttavia normirikkomuksia ei löydy poliittisen toiminnan ajalta, menneisyyden tarpeeksi ahkera kaivelu sellaisen varmasti paljastaa. Harva pystyy tekemään todeksi Kummeli-sketsin ohjetta: tärkeintä on, ettei elämässä tee yhtään virheitä.

Kun puhutaan varsinaiseen poliittiseen päätöksentekoon liittyvistä virhearvioista, on siinäkin hyvä muistaa, että päätöksiä tehdään vaillinaisin tiedoin ja rajoitetuin aikatauluin. Lisäksi kaikkien ihmisten ajatteluun vaikuttaa joukko kognitiivisia vinoumia. Mitä tarkemmin niihin tutustuu, sitä nöyremmäksi tulee.

Tarvitaanko jälkiviisautta?

Kokeellisen psykologian jättiläisen, Nobel-voittaja Daniel Kahnemanin kirjassa Ajattelu nopeasti ja hitaasti on valaisevia esimerkkejä siitä, miten jälkiviisaus ohjaa ajatteluamme ja etukäteen järkeviltä vaikuttaneet toimet voivat näyttää jälkikäteen vastuuttomilta laiminlyönneiltä.

Todellisen oikeustapauksen pohjalta opiskelijoilta kysyttiin, olisiko Duluthin kaupungin pitänyt palkata täysipäiväinen siltavahti suojaamaan siltaa siltä riskiltä, että siihen tarttuu veden vapaan virtauksen estävää rojua. Yhdelle ryhmälle näytettiin vain ne tiedot, jotka päätöksenteon aikaan olivat päättäjien käytössä, ja vain 24 % tämän ryhmän jäsenistä oli sitä mieltä, että vahti olisi pitänyt palkata. Toiselle ryhmälle kerrottiin joen tukkineesta rojusta, joka aiheutti merkittävät tulvavahingot. Vaikka heitä oli erikseen ohjeistettu, että jälkiviisauden ei saa antaa vaikuttaa arvioon, 56 % heistä oli sitä mieltä, että vahti olisi pitänyt palkata.

”Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön”

Suureen julkiseen valtaan kuuluu suuri julkinen vastuu, ja ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Onhan se niinkin. Toisaalta päätöksentekoon liittyvään epävarmuuteen ja ihmisen epätäydellisyyteen on aiheellista suhtautua nöyrästi niin itsensä kuin muidenkin kohdalla. Suhteellisuudentajua ja inhimillisyyttä ei ole varsinkaan suurten mediakohujen aikaan julkisessa keskustelussa koskaan liikaa.