Roy ehti olla jäällä ensimmäisessä ja viimeisessä yliopistopelissään vain yksitoista sekuntia, ennen kuin hän löi päänsä laitaan taklatessaan vastustajaa ja halvaantui lokakuussa 1995 televisioidussa ottelussa.

– Tuntui kuin pääni olisi irronnut kehostani. Oli kuin olisin vääntänyt avainta auton virtalukossa, ja akku on täysin tyhjä. Ei mitään. Mielessäni välähti heti, että olin todennäköisesti halvaantunut, Roy kertoi omaelämäkerrassaan Eleven Seconds.

Vammautumisestaan huolimatta Roy sai yliopistotutkintonsa valmiiksi neljässä vuodessa. Hän toimi kuolemaansa asti puhujana ja keräsi varoja selkäydinvammautuneille.

– Olin kolmen metrin päässä, kun se tapahtui. Se oli kylmäävää. Se olisin voinut olla minä. Ja se, miten Travis käsitteli tragediansa, oli inspiroivaa, Drury muisteli.