Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Urheilu

Travis Roy on kuollut 45-vuotiaana

Ensimmäisessä yliopistopelissään Boston Universityn jääkiekkojoukkueessa 1995 neliraajahalvaantunut Travis Roy on kuollut 45-vuotiaana, uutisoi New York Times. Kuolinsyynä olivat leikkauksen jälkeiset komplikaatiot.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Roy ehti olla jäällä ensimmäisessä ja viimeisessä yliopistopelissään vain yksitoista sekuntia, ennen kuin hän löi päänsä laitaan taklatessaan vastustajaa ja halvaantui lokakuussa 1995 televisioidussa ottelussa.

– Tuntui kuin pääni olisi irronnut kehostani. Oli kuin olisin vääntänyt avainta auton virtalukossa, ja akku on täysin tyhjä. Ei mitään. Mielessäni välähti heti, että olin todennäköisesti halvaantunut, Roy kertoi omaelämäkerrassaan Eleven Seconds.

Vammautumisestaan huolimatta Roy sai yliopistotutkintonsa valmiiksi neljässä vuodessa. Hän toimi kuolemaansa asti puhujana ja keräsi varoja selkäydinvammautuneille.

Royn joukkuekavereista Boston Universityssä neljä – Chris Drury, Mike Grier, Jay Pandolfo ja Shawn Bates – pelasi pitkän uran NHL:ssä.

– Olin kolmen metrin päässä, kun se tapahtui. Se oli kylmäävää. Se olisin voinut olla minä. Ja se, miten Travis käsitteli tragediansa, oli inspiroivaa, Drury muisteli.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
23.11.2020
”Tämä on ehkä liian suoraa puhetta, kun näin sanon” – Seppo Kääriäinen nostaa esiin Marin-Saarikko-akselin
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE