Ulkomaat
10.2.2025 06:00 ・ Päivitetty: 10.2.2025 06:00
Trump: 25 % tuontitullit teräkselle ja alumiinille
Yhdysvallat aikoo ilmoittaa maanantaina uusista 25 prosentin tuontitulleista teräkselle ja alumiinille, kertoo maan presidentti Donald Trump.
Trumpin mukaan tullit koskevat kaikkea Yhdysvaltoihin tuotavaa terästä ja alumiinia, uutisoi muun muassa CNN.
Trump kertoi asiasta sunnuntaina presidentin lentokoneessa Air Force Onessa, kun hän oli matkalla New Orleansiin seuraamaan amerikkalaisen jalkapallon NFL:n Super Bowl -loppuottelua.
Hän sanoi pitävänsä alkuviikosta erillisen tiedotustilaisuuden mittavista uusista tuontitulleista, joilla Yhdysvallat vastaa itseään vastaan asetettuihin tulleihin. Trump ei kuitenkaan kertonut tarkemmin, miten laajoista tulleista olisi kyse tai milloin ne astuisivat voimaan.
Trump on jo aiemmin asettanut tuontitulleja Kanadalle, Meksikolle ja Kiinalle. Kanadan ja Meksikon tuontitulleja on lykätty väliaikaisesti maaliskuuhun asti, mutta Kiinalle määrätyt kymmenen prosentin tuontitullit astuivat voimaan viime viikolla.
Kiina on vastannut Yhdysvaltain tuontitulleihin ilmoittamalla omiaan. Lisäksi Kiina on valittanut Yhdysvaltain tuontitullipäätöksestä Maailman kauppajärjestö WTO:lle.
Trump on uhannut asettaa tuontitulleja myös EU:lle.
TRUMPIN sunnuntainen lentoreitti New Orleansiin kulki Meksikonlahden yllä. Lennolla Trump allekirjoitti julkilausuman siitä, että 9. helmikuuta on Yhdysvalloissa virallinen Amerikanlahden päivä. Asiasta uutisoi muun muassa Washington Times.
Trump lupasi tammikuussa virkaanastujaispuheessaan, että Yhdysvaltain eteläpuolella sijaitsevan Meksikonlahden nimi muutetaan samasta päivästä lähtien Amerikanlahdeksi. Hän allekirjoitti määräyksen nimenmuutoksesta heti ensimmäisenä virkapäivänään.
Sunnuntaina allekirjoitetussa julkilausumassa Trump kertoo, että hän vierailee ensimmäistä kertaa lahdella sitten sen uudelleennimeämisen ja siksi nimesi päivän juhlapäiväksi.
- Lennämme juuri sen yllä. Joten ajattelimme, että tämä olisi sopivaa, Trump sanoi lennolla allekirjoituksen äärellä Washington Timesin mukaan.
ENNEN Super Bowlia esitetyssä Fox-kanavan erikoishaastattelussa Trump puolestaan toisti ajatuksensa siitä, että Kanadasta tulisi tehdä Yhdysvaltojen 51. osavaltio. Asiasta uutisoi muun muassa uutistoimisto AP.
Trumpin mukaan hän on tosissaan toiveestaan.
- Mielestäni Kanadan olisi paljon parempi olla 51. osavaltio, koska menetämme 200 miljardia dollaria vuodessa Kanadalle. Enkä anna sen tapahtua. Miksi maksamme 200 miljardia vuodessa, pääasiallisesti avustuksena Kanadalle? hän sanoi haastattelussa.
Yhdysvallat ei maksa avustuksia Kanadalle, vaan ostaa tuotteita luonnonvaroiltaan rikkaalta valtiolta.
Kanadan pääministeri Justin Trudeau sanoi perjantaina, että Trumpin puheet Kanadan liittämisestä Yhdysvaltoihin on otettava tosissaan. Asiasta uutisoi muun muassa Kanadan yleisradioyhtiö CBC.
Trudeaun mukaan Trumpia kiinnostavat Kanadasta saatavat tärkeät mineraalit. Trudeau kommentoi asiaa liike-elämän johtajille suljettujen ovien takana, mutta kommentit tulivat vahingossa julki taloustapahtuman avauspuheen jälkeen päälle jääneen mikrofonin vuoksi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.