Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

19.3.2026 15:42 ・ Päivitetty: 19.3.2026 15:42

Trump ja Iran vaihtelivat tuhoviestejä – ”Vastaus on käynnissä”

Jim WATSON - AFP / LEHTIKUVA
Trump poistuu lentokoneesta Marylandin tukikohdassa 18. maaliskuuta.

Iran on jälleen uhannut, että se tuhoaa Persianlahden alueen energiainfrastruktuurin, jos sen omiin tuotantolaitoksiin vielä isketään. Aiemmin Trump uhkasi tuhota Iranille tärkeän kaasukentän.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Iran sanoi keskiviikkona, että Yhdysvallat ja Israel olivat iskeneet Iranin tärkeään kaasulaitokseen Persianlahdella ja että se aikoo tehdä kostoiskuja Yhdysvaltain liittolaisten kaasulaitoksiin.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan Israel oli yksin iskun takana eikä Yhdysvallat tiennyt kyseisestä iskusta. Trumpin mukaan Israel ei aio tehdä enää iskuja kyseiselle kaasukentälle.

- Varoitamme vihollista, että teitte valtavan virheen hyökätessänne Iranin energiainfrastruktuuriin. Vastaus (hyökkäykseen) on käynnissä, uhosi Iranin armeija lausunnossaan iranilaisen uutistoimisto Farsin mukaan.

- Jos se toistuu, jatkuvat seuraavat iskut teidän ja liittolaistenne energiainfrastruktuuriin niiden täydelliseen tuhoutumiseen asti.

Keskiviikkona iskun kohteena ollut Iranin South Pars/North Dome Gas on maailman suurin luonnonkaasukenttä. Se sijaitsee Iranin ja Qatarin merirajalla Persianlahdella.

IRAN saa kentältä noin 70 prosenttia kotimaisesta maakaasusta. Kenttä on tärkeä myös Qatarille, jonka kanssa Iran jakaa varannon. Persianlahden maat tuomitsivat voimakkaasti kaasukenttään kohdistuneet iskut.

Torstaina Qatar ilmoitti maailman suurimman nesteytetyn maakaasun tuotantolaitoksen alueen kärsineen laajoja vaurioita Iranin iskuissa.

Qatarin tuotantolaitos on joutunut toistuvasti Iranin iskujen kohteeksi Lähi-idän sodan alkamisen jälkeen. Valtionyhtiö QatarEnergy kertoi torstaina kahden iskuaallon aiheuttaneen merkittäviä tulipaloja ja laajoja lisävaurioita. Qatar myös sanoi iskujen olevan suora uhka maan kansalliselle turvallisuudelle.

Qatarin pääministeri Mohammed bin Abdulrahman al-Thani tuomitsi torstaina Iranin iskut.

- Tällä hyökkäyksellä on merkittäviä vaikutuksia maailmanlaajuiseen energiansaantiin. Tällaiset hyökkäykset eivät tuota suoraa hyötyä millekään maalle, vaan ne vahingoittavat väestöä suoraan, hän sanoi lehdistötilaisuudessa.

Iskut Qatariin saivat Trumpin latomaan uusia uhkauksia Iranille. Trump varoitti Yhdysvaltojen räjäyttävän koko South Parsin kaasukentän, jos Iran ei lopeta hyökkäyksiä Qatariin.

- (Yhdysvallat) räjäyttää koko South Parsin kaasukentän voimalla, jota Iran ei ole koskaan ennen nähnyt, Trump uhosi.

KUWAIT kertoi torstaina kahteen öljynjalostamoon tehdyistä drooni-iskuista, jotka sytyttivät tulipalot. Saudi-Arabian puolustusministeriö kertoi myös sen öljynjalostamoon osuneesta droonista. Lisäksi ministeriö kertoi torjuneensa satamaan ammutun ballistisen ohjuksen.

Saudi-Arabia oli jo aiemmin torstaina ilmoittanut ”pidättävänsä oikeuden sotilaallisiin toimiin” torjuttuaan energiainfrastruktuuriin suunnattuja drooneja maan itäosissa.

Iranin iskut Qatariin lisäsivät entisestään huolta maailmanlaajuisesta energiansaannista.

Energian hinnat ovat jo nousseet jyrkästi, koska tankkeriliikenne Hormuzinsalmessa on lähes pysähtynyt Iranin iskujen uhan vuoksi. Salmen kautta kulkee normaalisti viidennes maailman öljystä ja maakaasusta.

ANALYYTIKOT myös arvioivat, että energiantuotantolaitoksiin tehtävät iskut ovat eri mittaluokkaa kuin varastoihin ja kuljetuksiin tehtävät iskut ja että niiden taloudelliset vaikutukset voivat tuntua vielä vuosien ajan.

Kuusi maata sanoi torstaina yhteisessä julkilausumassa olevansa valmiita osallistumaan asianmukaisiin toimiin, joilla varmistetaan turvallinen kulku Hormuzinsalmen kautta. Julkilausumassa olivat mukana Britannia, Ranska, Saksa, Italia, Hollanti ja Japani.

Maat sanovat tuomitsevansa jyrkästi Iranin viimeaikaiset hyökkäykset aseettomia kauppalaivoja vastaan Persianlahdella.

Iranissa lainsäätäjät esittivät torstaina, että Iran voisi periä Hormuzinsalmen läpi kulkevilta aluksilta tullimaksuja ja veroja vastineena turvallisesta kauttakulusta. Asiasta kertovat paikalliset tiedotusvälineet, kuten iranilainen uutistoimisto ISNA.

Iranin parlamentin puhemiehen mukaan meriliikenne ei kuitenkaan palaisi sotaa edeltävälle tasolle.

Yhdysvallat ja Israel aloittivat sodan 28. helmikuuta ilmaiskuilla Iraniin. Iran on vastannut iskemällä Israeliin ja Yhdysvaltojen tukikohtiin sekä muihin kohteisiin Lähi-idässä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU