Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump ja republikaanit vaikuttavat valmistautuvan valehtelemaan vaalituloksesta

AFP / LEHTIKUVA / ALEX WROBLEWSKI
Donald Trump vaalitilaisuudessa 1. toukokuuta Waukeshassa Wisconsinissa.

Yhdysvalloissa entinen presidentti Donald Trump ja monet huomattavat republikaanipoliitikot antavat vahvoja viitteitä siitä, etteivät he hyväksy marraskuun presidentinvaalien tulosta, jos Trump häviää istuvalle presidentille Joe Bidenille.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Paluuta presidentiksi yrittävä Trump on toistuvasti kieltäytynyt haastatteluissa sitoutumasta kunnioittamaan vaalitulosta. Trump ei ole vieläkään tunnustanut hävinneensä vuoden 2020 presidentinvaaleja Bidenille, vaan on pitänyt kiinni väitteestään, jonka mukaan vaaleissa tapahtui laajamittaista vilppiä.

Viime aikoina useat näkyvät republikaanit ovat lähteneet tässä asiassa Trumpin linjoille, eivätkä ole yksiselitteisesti luvanneet kunnioittaa vaalitulosta. Republikaanipuolue nimittää Trumpin virallisesti presidenttiehdokkaakseen heinäkuun puoluekokouksessa.

JO VUONNA 2020 silloin presidenttinä toiminut Trump jätti sitoutumisensa vaalituloksen kunnioittamiseen avoimeksi. Kun Biden sitten kukisti hänet, Trump esitti syytteitä vaalivilpistä muun muassa postiäänestyksessä ja yritti estää valitsijaäänten hyväksymisen senaatissa. Perusteettomat vilppisyytökset johtivat loppiaisena 2021 Trumpin kannattajien hyökkäykseen kongressitalolle.

Trump tukijoineen on vuoden 2020 vaalien jälkeen avannut kymmeniä oikeusjuttuja vaalivilpistä, mutta todisteita laajamittaisista väärinkäytöksistä ei ole tullut esiin.

Trump ei kuitenkaan ole perääntynyt väitteistään. Toukokuussa hän esimerkiksi väitti ottaneensa Minnesotassa maanvyörymävoiton, vaikka hän hävisi osavaltion varsin selvästi, yli 200  000 äänen erolla.

Milwaukee Journal-Sentinel -lehdelle Trump sanoi toukokuussa, että hän hyväksyy vaalituloksen, “jos kaikki on rehellistä.” Trump lupasi taistella maansa puolesta, jos hän epäilee vaalivilppiä.

Huhtikuussa Trump puolestaan ei sulkenut pois poliittisen väkivallan mahdollisuutta, jos hän häviää vaalit. Trumpin mukaan asia riippuu siitä, ovatko vaalit reilut.

FLORIDALAINEN senaattori Marco Rubio sanoi viime kuussa, ettei hyväksyisi “epäreilujen” vaalien tulosta. Myös newyorkilainen kongressiedustaja Elise Stefanik sanoi hyväksyvänsä vain “laillisten ja pätevien vaalien” tuloksen. Rubio tai Stefanik eivät määritelleet sitä, millä perusteella vaalit ovat reilut.

Myös ohiolainen senaattori J. D. Vance sanoi CNN:lle, että hyväksyisi vaalituloksen vain jos vaalit ovat “vapaat ja reilut”. Senaattori Tim Scott Pohjois-Carolinasta ei myöskään suostunut sitoutumaan vaalituloksen hyväksymiseen, kun NBC tivasi asiaa häneltä. Asiaa on väistellyt myös Pohjois-Dakotan kuvernööri Doug Burgum.

Rubiota, Stefanikia, Vancea, Scottia ja Burgumia yhdistää se, että heitä kaikkia pidetään mahdollisina Trumpin varapresidenttiehdokkaina. Siksi heillä on syynsä pitää Trump tyytyväisenä.

ENNEN Trumpin presidenttikautta media ei kysynyt poliitikoilta Yhdysvalloissa, aikovatko he hyväksyä vaalituloksen. Vaalituloksen kyseenalaistaminen olisi useissa tapauksissa ollut poliittinen itsemurha.

Trumpin aikana tämä on kuitenkin muuttunut ja kysymyksestä on tullut relevantti. Monille republikaaneille Trumpin miellyttäminen on nyt poliittisesti hyödyllisempää kuin yksiselitteinen demokratian puolustaminen.

Politiikan tutkija Nicholas Creel Georgia College -yliopistosta sanoi uutistoimisto AFP:lle, että republikaanit eivät voi suoraan sanoa Trumpin hävinneen vuoden 2020 vaaleja vaarantamatta samalla omaa asemaansa puolueessa.

-  Puolue ei enää ole sitoutunut ideologiaan vaan henkilöpalvontaan, mikä saa sen muistuttamaan enemmän kulttia kuin modernia poliittista puoluetta, Creel sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE