7.11.2020 22:19 ・ Päivitetty: 7.11.2020 22:33
Trump julistaa Twitterissä: ”Minä voitin vaalit”
Yhdysvaltain istuva presidentti Donald Trump ei hyväksy vaalitappiotaan vastaehdokkaalleen Joe Bidenille.
Trump kirjoittaa asiasta Twitterissä.
Hän kirjoittaa saaneensa enemmän ääniä kuin kukaan istuva presidentti ikinä.
Hän toistelee väitteitään vaalivilpistä ja sanoo muun muassa, ettei vaalitarkkailijoita ole päästetty vaalihuoneisiin.
– Minä voitin äänet, sain 71 000 000 laillista ääntä.
New York Timesin tietojen mukaan Trump ei ole aikeissa pitää perinteistä puhetta, jossa hävinnyt presidenttiehdokas myöntää tappionsa.
Yhdysvaltain istuva presidentti Donald Trump on palannut Valkoiseen taloon jätettyään aiemmin lauantaina virka-asuntonsa ensimmäistä kertaa vaalipäivän jälkeen golfreissun vuoksi, uutistoimisto AFP on kertonut.
Trump palasi Washingtoniin sen jälkeen, kun yhdysvaltalaismediat julistivat hänen vastaehdokkaansa demokraattien Joe Bidenin voittaneen vaalit ja nousevan maan seuraavaksi presidentiksi.
Presidentin autokulkue ajoi läheltä Black Lives Matter Plaza -nimellä tunnettua aukiota, johon oli kerääntynyt suuri väkijoukko juhlimaan Trumpin vaalitappiota.
Republikaanipresidentti oli viettänyt aamun Virginiassa sijaitsevalla golfklubillaan. Kun hän on väittänyt voittaneensa vaalit, hän ei ole kuitenkaan tarjonnut tästä mitään todisteita.
Trump väitti lauantaina, että demokraattiehdokas Biden kiirehtii esittäytymään valheellisesti vaalien voittajana yhdysvaltalaismedioiden julistettua tämän maan tulevaksi presidentiksi.
– Me kaikki tiedämme, miksi Joe Biden kiirehtii valheellisesti esittäytymään voittajana, ja miksi hänen medialiittolaisensa yrittävät niin kovasti auttaa häntä: he eivät halua, että totuus paljastuu, Trump sanoi AFP:n mukaan.
– Yksinkertainen totuus on, etteivät vaalit ole vielä lainkaan ohitse, hän jatkoi.
Hänen mukaansa osavaltioista saatuja tuloksia ei ole myöskään vahvistettu.
Trump ei myönnä häviötä helpolla
Trump on antanut viime päivinä ymmärtää lukuisia kertoja, ettei hän myönnä häviötä helposti. Hän on myös esittänyt toistuvasti väitteitä vaalivilpistä, mille ei ole kuitenkaan löytynyt todisteita. Trumpin kampanja on ryhtynyt oikeustoimiin väitettyjen epäselvyyksien vuoksi.
Trumpin vastustuksesta huolimatta osavaltioiden ilmoittamat lähestulkoon valmiit äänestystulokset antavat Bidenille niin suuren etumatkan, että mediat uskaltautuivat ennustamaan lauantaina alkuillasta, että demokraattiehdokkaasta tulee maan 46. presidentti.
Bidenin voitto varmistui, kun mediat julistivat demokraatin voittavan Pennsylvaniassa. Sittemmin osa yhdysvaltalaismedioista on julistanut hänen voittaneen myös Nevadassa, ja esimerkiksi CNN on ennustanut hänen laariinsa kertyneen jo 279 valitsijaa, kun voittoon tarvitaan 270. Ääntenlaskenta oli illalla vielä kesken, ja Biden johti kisaa myös Arizonassa ja Georgiassa.
Trump on ilmoittanut haluavansa perustaa työryhmän puolustamaan tiistaina käytyjä vaaleja.
Kannattajilleen lähettämässä sähköpostissa pyydetään lahjoituksia, joiden avulla työryhmä perustettaisiin.
Sähköpostista ei käy ilmi työryhmän tarkempaa tarkoitusta, jäsenistöä tai mitä se käytännössä tekisi. Viestissä mainitaan vain, että työryhmä koostuu Trumpin ”vahvimmista puolustajista”.
Trump jatkanee tuloksista taistelua
Trump on muun muassa väittänyt, että republikaanien vaalitarkkailijoiden ei ole päästetty seuraamaan ääntenlaskentaa Pennsylvaniassa, joka oli vaalituloksen ratkaissut osavaltio. Trumpin mukaan vain väärinkäytöksiin syyllistyvä puolue estäisi laittomasti tarkkailijoiden pääsyn ääntenlaskentatiloihin, kertoo AFP.
Hänen asianajajansa Rudy Giuliani oli lauantaina Pennsylvaniassa sijaitsevassa Philadelphiassa, missä hän kertoi Trumpin jatkavan taistelua, jotta valituksiin otettaisiin kantaa yhdysvaltalaisissa tuomioistuimissa.
– Tietenkään hän ei myönnä tappiota, kun ainakin 600 000 ääntä on kiistetty, Giuliani kertoi toimittajille AFP:n mukaan.
Kun lakimieheltä pyydettiin todisteita hänen mainitsemistaan vilpillisistä äänistä, ei hän niitä tarjonnut.
– Miten voisin mitenkään kertoa teille, että on ollut vilppiä tai ei ole ollut vilppiä, hän kysyi, mutta viittasi toistuvasti siihen, miten tarkkailijoita ei olisi päästetty seuraamaan ääntenlaskentaa Philadelphiassa.
– He pitivät tarkastajamme poissa, hän lisäsi.
”Vaalivilpistä ei todellakaan ole ollut todisteita”
Vaalivilpistä ei ole tähän mennessä esitetty mitään todisteita, mutta valituksia on esitetty useissa osavaltioissa.
Valitukset ovat liittyneet erityisesti siihen, miten tarkkailijat ovat päässeet seuraamaan laskentaa.
Liittovaltion vaaliviranomainen painotti uutiskanava CNN:lle, ettei presidentinvaaleihin liittyen ole todellakaan ollut mitään todisteita vilpistä.
Vaalikomission edustajan Ellen Weintraubin mukaan maassa on tehty hyvin vähän vahvistettavissa olevia valituksia siitä, miten vaalit on järjestetty. Hänen mukaansa yhdenkään valituksen yhteyteen ei ole liitetty mitään todisteita vilpistä.
Weintraub lisää, ettei todisteita ole myöskään laittomien äänten antamisesta. Lisäksi hän painottaa puolueettomien vaaliasiantuntijoiden valvoneen vaaleja.
Vaikka osa republikaanipäättäjistä on vaatinut Trumpilta todisteita väitteiden tueksi, ovat useat kongressissa istuvat republikaanit seisseet järkähtämättä Trumpin takana.
Republikaanisenaattori Lindsey Graham esimerkiksi vakuutti, että ”uskottavat syytökset väärinkäytöksistä ja rikkomuksista” otetaan vakavasti ja tutkitaan, eikä niitä ”lakaista maton alle”.
THE OBSERVERS WERE NOT ALLOWED INTO THE COUNTING ROOMS. I WON THE ELECTION, GOT 71,000,000 LEGAL VOTES. BAD THINGS HAPPENED WHICH OUR OBSERVERS WERE NOT ALLOWED TO SEE. NEVER HAPPENED BEFORE. MILLIONS OF MAIL-IN BALLOTS WERE SENT TO PEOPLE WHO NEVER ASKED FOR THEM!
— Donald J. Trump (@realDonaldTrump) November 7, 2020
71,000,000 Legal Votes. The most EVER for a sitting President!
— Donald J. Trump (@realDonaldTrump) November 7, 2020
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.