Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

1.8.2025 06:02 ・ Päivitetty: 1.8.2025 06:02

Trump määräsi korkeampia tulleja kymmenille maille, Kanadan tullit voimaan jo tänään

LEHTIKUVA / AFP / ROBYN BECK

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump allekirjoitti torstaina määräyksen, jolla asetetaan korkeammat tuontitullit kymmenille maille.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Määräyksen mukaan tullien suuruus vaihtelee maiden välillä. Korkeimmat tuontitullit määrätään Syyrialle, jonka tuotteita uhkaavat 41 prosentin tullit.

Trump oli aiemmin torstaina ilmoittanut lykkäävänsä tullikorotuksia Meksikon kanssa 90 päivällä sen jälkeen, kun hän oli keskustellut maan presidentin Claudia Sheinbaumin kanssa. Meksikosta tuotavien tuotteiden tuontitullit pysyvät toistaiseksi 25 prosentin tasolla.

Trumpin määräämät korkeammat tullit astuvat voimaan viikon päästä. Alun perin Yhdysvaltain uhkaamien tuontitullien oli määrä astua voimaan perjantaina.

VALKOINEN talo ilmoitti erikseen, että Kanadan tuontitullit nousevat 35 prosenttiin nykyisen 25 prosentin sijaan.

Vuonna 2020 voimaan astuneen Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon välisen USMCA-kauppasopimuksen piiriin kuuluvat tuotteet jäävät kuitenkin tullikorotusten ulkopuolelle.

Toisin kuin muiden maiden kohdalla, Kanadaa koskevat tullit astuvat voimaan tänään, Valkoinen talo kertoo tiedotteessa.

Trump oli aiemmin varoittanut Kanadaa kauppasuhteiden seurauksista sen jälkeen, kun Kanadan pääministeri Mark Carney kertoi suunnitelmista tunnustaa Palestiinan valtio YK:n yleiskokouksessa syyskuussa.

Kiinan tullien kohtaloa ei vielä ilmoitettu, sillä Kiinan tullikorotusten takarajaksi on ilmoitettu 12. elokuuta.

YHDYSVALLAT sopi Euroopan unionin kanssa viime sunnuntaina 15 prosentin tulleista. Sen lisäksi Trump on tehnyt kauppasopimuksen Britannian, Vietnamin, Japanin, Indonesian, Filippiinien ja Etelä-Korean kanssa.

Trump teki myös tarkistuksia joihinkin aiemmin uhkaamiinsa tullitasoihin: Sveitsille asetetut tullit nousevat 39 prosenttiin ja Thaimaan tullit laskettiin 19 prosenttiin. Myös Taiwanin tuontitullit laskettiin 20 prosenttiin, mutta maan presidentti Lai Ching-te ilmoitti tavoittelevansa vielä alempaa tasoa.

Trumpin uusin määräys nostaa tulleja myös useille maille, joita ei alun perin mainittu huhtikuussa – mukaan lukien Ecuador, Ghana ja Islanti, joiden tullit nousevat 15 prosenttiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU