Ulkomaat
25.2.2026 05:54 ・ Päivitetty: 25.2.2026 08:07
Trump palkitsi kuulijansa maratonpuheella ja höpöväitteillä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on pitänyt jälleen ennätyspitkästi kansakunnan tilaa käsittelevän puheen kongressille.
Puhe päättyi Suomen aikaa aamukuuden aikaan. Kaikkiaan puhe kongressin istuntosalissa kesti tunnin ja 47 minuuttia.
Trump rikkoi puheellaan oman ennätyksensä, jonka hän oli tehnyt viime vuonna puhuttuaan istuntosalissa noin tunnin ja 40 minuuttia.
Samalla Trump rikkoi myös pisimmän kansakunnan tilaa käsittelevän puheen ennätyksen. Edellinen ennätysesiintyminen oli presidentti Bill Clintonin vuonna 2000 pitämä puhe, joka kesti vajaat puolitoista tuntia.
REPUBLIKAANIPRESIDENTTI Trump sanoi heti puheensa alkuun, että Yhdysvallat on kokenut ennennäkemättömän muodonmuutoksen.
Trumpin mukaan maa on palannut suurempana, rikkaampana ja voimakkaampana kuin koskaan ennen.
Republikaanit yltyivät toistuvasti raikuviin suosionosoituksiin, kun taas demokraatit pitkälti istuivat paikallaan protestina ja vastustivat Trumpia silloin tällöin välihuudoin.
Republikaanit yltyivät toistuvasti raikuviin suosionosoituksiin.
Trump on ollut ongelmissa puheen alla tehdyissä kannatusmittauksissa. Republikaanit pelkäävät menettävän enemmistöasemansa maan kongressissa marraskuun välivaaleissa. Vallanvaihdos kongressissa todennäköisesti vaikeuttaisi Trumpin loppukautta ja voisi asettaa hänet alttiiksi uudelle virkasyytteelle.
Puheensa alkupuoliskolla Trump pyrki valjastamaan Yhdysvaltain miesten jääkiekkomaajoukkueen olympiamenestyksen omaksi edukseen marssittamalla kultajoukkueen istuntosaliin aplodien saattelemana. Hän ilmoitti myös antavansa presidentin vapaudenmitalin joukkueen maalivahdille.
Hän myös muun muassa jakoi asevoimien kunniamitaleita ja suitsutti näitä vastaanottaneiden saavutuksia.
KUN PUHETTA oli kestänyt noin tunnin, Trumpin retoriikka sai kuitenkin verrattain synkemmän sävyn, kun hän yritti syyttää vastustajiaan ja siirtolaisia hänen oman presidenttikautensa monista ongelmista.
Silminnähden puheen alkupuoliskoa aggressiivisempi Trump väitti muun muassa, että demokraatit yrittävät tuhota maan. Hän syytti demokraatteja myös muun muassa elinkustannuskriisistä.
Trump myös syytti demokraatteja vaalivilpistä ja väitti, etteivät demokraatit voisi ikinä voittaa vaaleissa, esittämättä tästä minkäänlaisia todisteita.
Trump on ajanut sitä, että maassa kiellettäisiin äänestäminen ilman henkilöllisyystodistusta, ja postiäänestämistä esimerkiksi rajoitettaisiin merkittävästi. Hän otti vaatimuksensa esille myös kongressin istuntosalissa.
Trump ilmoitti lisäksi hallintonsa aloittaneen niin kutsutun petosten vastaisen sodan ja sanoi nimittävänsä varapresidentti J. D. Vancen johtamaan kyseistä operaatiota.
VIIME VIIKON oikeuspäätöstä, joka mitätöi presidentin asettamia tulleja, Trump arvosteli kyseisten korkeimman oikeuden tuomarien edessä.
Trump kuvaili päätöstä valitettavaksi.
Sunnuntaina julkaistun kannatusmittauksen mukaan kaksi kolmasosaa yhdysvaltalaisista ei hyväksy Trumpin tullipolitiikkaa. Kysely toteutettiin ennen korkeimman oikeuden tullipäätöstä.
Trump väitti puheessaan, että hänen tuontitulliensa tuotot voisivat jonakin päivänä korvata tuloveron maksamisen. Hän on esittänyt vastaavia väitteitä aiemminkin.
CNN huomauttaa, etteivät tuontitullit tuo kuitenkaan valtion kassaan tarpeeksi rahaa, jotta tuloverotuksesta voitaisiin luopua. Liittovaltion tasolla tämä vaatisi myös kongressin päätöksen.
PUHEENSA AIKANA Trump lateli lukuisia väitteitä laajasta aihekirjosta, ja yhdysvaltalaismediat pyrkivät tarkistamaan väitteiden todenperäisyyttä reaaliajassa. Monet väitteistä olivat joko virheellisiä, harhaanjohtavia tai kaipasivat lisätodisteita.
Trump kertoi muun muassa, että Iran valmistelisi mannertenvälisiä ohjuksia joilla pystyy iskemään Yhdysvaltoihin asti. Aseteknologia-asiantuntijat ovat pitäneet epätodennäköisenä, että Iranin kyvyt riittäisivät tällaisten rakentamiseen.
Seksuaalirikoksista tuomittu Jeffrey Epstein ei kuitenkaan kelvannut puheenaiheeksi.
Puheen alla kerrottiin, että Epsteinin uhreja olisi saapumassa kuuntelemaan Trumpin puhetta kongressin jäsenten kutsuvieraina.
Yhdysvaltain oikeusministeriön julkaisemat Epstein-asiakirjat ovat kuohuttaneet Yhdysvalloissa ja maailmalla. Asiakirjoissa on esitetty syytöksiä lukuisia vaikutusvaltaisia ihmisiä ja julkisuuden henkilöitä vastaan, mukaan lukien Trumpia itseään.
Puheessaan Trump ei kuitenkaan CNN:n mukaan maininnut asiakirjoja sanallakaan, mikä ei ole yllättävää, sillä hän oli itse alkuunsa pyrkinyt estämään niiden julkaisun.
Monet demokraatit, mukaan lukien entinen edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi, olivat sonnustautuneet rintaneuloin, joissa vaadittiin tukea uhreille ja loppujenkin Epstein-asiakirjojen julkaisemista.
SENAATIN vähemmistöjohtajan, demokraattien Chuck Schumerin mielestä puhe oli ”harhainen” ja kaukana kansalaisten arjen pulmista.
Schumerin mielestä amerikkalaiset eivät ole koskaan kuulleet presidentiltään kansakunnan tilaa käsittelevää puhetta, joka olisi ollut yhtä paljon todellisuudesta irrallaan.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
