Talous
28.2.2025 09:52 ・ Päivitetty: 28.2.2025 10:29
Trump uhkaili pörssikurssit laskuun
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin uhkaukset uusista tulleista ovat sysänneet pörssikurssit laskuun sekä Aasiassa että Euroopassa.
Teknologiajätti Nvidian tulos oli aiemmin tuottanut markkinoille pettymyksen, mikä painoi kursseja Yhdysvalloissa. Torstaina Nvidia laski yli kahdeksan prosenttia ja teknologiapainotteinen Nasdaq-indeksi painui kolme prosenttia.
AASIASSA Tokion Nikkei-indeksi sulkeutui perjantaina 2,9 prosentin laskuun. Myös Shanghain, Jakartan ja Manilan pörssit laskivat yli kaksi prosenttia.
Helsingissä yleisindeksi oli puolen päivän maissa 0,8 prosentin luisussa. Frankfurtin, Pariisin ja Lontoon pörssit olivat myös alamäessä.
Yleinen epävarmuus on purrut myös kryptovaluuttoihin. Bitcoin painui alle 80 000 dollariin ja on laskenut jo neljänneksen tammikuun huipustaan. Tuolloin se kävi 107 000 dollarissa heti Trumpin virkaanastujaisten jälkeen.
Bitcoin kävi alle 80 000 dollarin viimeksi marraskuussa, ja se sai aluksi lisävauhtia Trumpin vaalivoitosta, sillä hänen oli odotettu edistävän kryptovaluuttoja virkakaudellaan.
Myös muut kryptovaluutat kuten Ether ja XRP ovat heikentyneet tuntuvasti.
TRUMP on kuluneella viikolla ilmoittanut, että 25 prosentin tullit Meksikolle ja Kanadalle astuvat voimaan ensi tiistaina. Lisäksi hän on uhannut EU-maita 25 prosentin tulleilla ja Kiinaa ylimääräisillä 10 prosentin tulleilla.
Yhdysvaltojen omassa taloudessa on viime aikoina alkanut näkyä heikentymisen merkkejä. Ekonomistien mukaan Trumpin hallinnon suunnitelmat laskea veroja, karsia sääntelyä ja liittovaltion menoja ja pysäyttää maahanmuutto johtavat inflaation pääsemiseen uudelleen vauhtiin.
Kuluttajien luottamus laski helmikuussa nopeimmin sitten vuoden 2021 ja uusien asuntojen kauppa on vuoden alusta laskenut vielä jyrkemmin kuin markkinat ennakoivat, kertoi muun muassa New York Times.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.