Ulkomaat
12.7.2018 10:21 ・ Päivitetty: 12.7.2018 11:01
Trumpilla tiedotustilaisuus Nato-päämajassa – ”Olisin voinut vetää Yhdysvallat Natosta, mutta se ei ole nyt tarpeen”
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump piti Brysselissä Naton päämajassa hetki sitten päättyneen tiedotustilaisuuden. Tilaisuudessa käsiteltiin ennen kaikkea Nato-kokouksen antia.
Ennen tiedotustilaisuutta Trump ehti keskiviikon ja torstain aikana moittia Yhdysvaltain Nato-kumppaneita toistuvasti muun muassa puolustusmäärärahojen rittämättömyydestä sekä Venäjän kanssa käydystä energiakaupasta. Tiedotustilaisuudessa Yhdysvaltojen presidentti puolestaan kehui Nato-yhteistyötä useaan kertaan ”mahtavaksi” ja Brysselin Nato-huippukokouksen antia mahtavaksi.
Naton kokouksessa on edistytty tänään suuresti, presidentti Trump ilmoitti teidotustilaisuuden aluksi.
Hän kumosi myös huhut siitä, että Yhdysvallat olisi ollut lähdössä sotilasliitosta.
– Olisin voinut vetää Yhdysvallat Natosta, mutta se ei ole nyt tarpeen, kun muut ovat luvanneet lisätä panostustaan.
– Olemme tyytyväisiä. Meillä on nyt paljon vahvempi Nato kuin pari päivää sitten, Trump totesi.
Trump katsoo toimintansa olleen hyvin tehokasta, kun hän arvosteli ankarasti Saksaa. Hän toisit myös jo eilen esittämänsä vaateen, että Nato-maiden puolustusmäärärahoissa pitää edetä 2 prosentin tavoitteen jälkeen 4 prosentin suhteelliseen osuuteen bkt:sta.
Lisää aiheesta

Trump pitää tiedotustilaisuutta Brysselissä Nato-päämajassa. LEHTIKUVA / AFP PHOTO
Hän kertoi myös, että Venäjältä Saksaan kulkevasta kaasuputkesta on keskusteltu paljon.
– Saa nähdä mitä sen suhteen tapahtuu.
Trump kertoi lisäksi, aikovansa kysyä presidentti Putinilta Helsingin tapaamisessa Venäjän sekaantumisesta USA:n vaaleihin.
– Toivottavasti tulemme hyvin toimeen Vladimir Putinin kanssa. Hän on kilpailija – ei ystävä tai vihollinen. En tunne häntä tarpeeksi hyvin kutsuakseni häntä ystäväksi, Trump totesi.
Nato-johtajat ylimääräisessä istunnossa
Aikaisemmin torstaina kerrottiin lehtitietoihin vedoten, että sotilasliitto Naton johtajat pitävät ylimääräisen istunnon presidentti Donald Trumpin esittämän määräraha-arvostelun vuoksi. Asiasta uutisoivat esimerkiksi uutistoimistot AFP, DPA ja Reuters nimettömiin lähteisiin viitaten.
Saksalaisen DPA:n mukaan Trump on uhannut Yhdysvaltojen lähtevän omille teilleen, jos muut sotilasliiton maat eivät lisää heti puolustusmenojaan sovitulle tasolle. Esimerkiksi kuitenkin uutistoimisto Reuters on kiistänyt omiin lähteisiinsä vedoten Trumpin suoranaisesti uhanneen liittoa Yhdysvaltojen mahdollisella erolla.
Trump on toistuvasti ja kovasanaisesti arvostellut Nato-liittolaisia siitä, että näiden puolustusmenot jäävät alle sovitun vähintään kahden prosentin tason bruttokansantuotteesta. DPA:n mukaan vain kahdeksan Nato-maan odotetaan pääsevän tänä vuonna tavoitteeseen.
Trump jatkoi keskiviikkona aloittamaansa Nato-maihin ja etenkin Saksaan kohdistunutta kritisointia myös torstaina esimerkiksi Twitterissä.
– Presidentit ovat yrittäneet vuosia tuloksetta saada Saksaa ja muita rikkaita Nato-maita maksamaan enemmän suojastaan Venäjän varalle. Maat maksavat vain murto-osan kustannuksistaan. US maksaa miljardeja dollareita liikaa tukeakseen Eurooppaa ja häviää samalla suuresti kaupassa, Trump painotti Twitterissä.
Presidents have been trying unsuccessfully for years to get Germany and other rich NATO Nations to pay more toward their protection from Russia. They pay only a fraction of their cost. The U.S. pays tens of Billions of Dollars too much to subsidize Europe, and loses Big on Trade!
— Donald J. Trump (@realDonaldTrump) July 12, 2018
Uutista päivitetty viimeksi klo 14:00. Myös otsikko vaihdettu muotoon ”Trumpilla tiedotustilaisuus Nato-päämajassa – ”Olisin voinut vetää Yhdysvallat Natosta, mutta se ei ole nyt tarpeen” 13:37.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
12.7.2018 10:01
Lehtitiedot: Trumpin painostus johti Nato-johtajien ylimääräiseen istuntoon – Reuters: Presidentti ei uhannut Nato-erolla
Politiikka
12.7.2018 08:28
Eduskunnan varapuhemies syyttää Donald Trumpia ”harhaisesta varusteluhysterian lietsomisesta”
Politiikka
12.7.2018 05:27
”Olisi pitänyt sanoa paljon optimisti” – Sauli Niinistö illallisti Nato-johtajien kanssa
Politiikka
11.7.2018 18:03
Näin Erkki Tuomioja kommentoi Trumpin rajua ehdotusta: ”Seuraan Yhdysvaltain presidentin norsua posliinikaupassa muistuttavaa käyttäytymistä tyytyväisenä…”