Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trumpilta taas uusi uhkaus

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sanoo, että “strategisen kärsivällisyyden” aika Pohjois-Korean suhteen on loppu.

– Pohjois-Korean ydinohjelma uhkaa sivistynyttä maailmaa sekä kansainvälistä rauhaa ja vakautta, Trump sanoi Japanissa, mistä presidentti aloitti liki kaksi viikkoa kestävän Aasian-kiertomatkansa.

Japanin pääministeri Shinzo Abe myötäili Trumpin kantoja.

– Tuemme presidentti Trumpin kantaa, että kaikki vaihtoehdot on pidettävä pöydällä (Pohjois-Korean suhteen), Abe sanoi.

Abe ilmoitti myös, että Japani asettaa uusia pakotteita yli kolmellekymmenelle pohjoiskorealaiselle taholle. Myös Etelä-Korea ilmoitti uusista talouspakotteista pohjoista naapuriaan vastaan.

Aiemmin Trump sanoi olevansa valmis tapaamaan Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin, mikäli tämä haluaisi tavata.

– Minä voisin istua alas kenen tahansa kanssa. Siinä ei mielestäni ole kyse vahvuudesta tai heikkoudesta. Ihmisten tapaaminen ei mielestäni ole huono asia, hän sanoi amerikkalaisessa Full Measure -ajankohtaisohjelmassa.

Lisää aiheesta

– Olisin siis varmasti avoin ajatukselle (Kimin tapaamisesta), mutta katsotaan miten asia etenee.

Trump nurisi Japanin-kaupasta

Eilisen Trump vietti pääministeri Aben kanssa golfkentällä ja maiden läheisiä suhteita ylistäen. Tänään alkoi ohjelman virallisempi osuus, johon kuuluu muun muassa keskusteluja Pohjois-Korean aiheuttamasta uhasta.

Puhuessaan japanilaisille ja amerikkalaisille liikemiehille Trump ilmaisi tuttuun tapaansa tyytymättömyyttä siitä, että amerikkalaiset ostavat japanilaisia tuotteita enemmän kuin japanilaiset amerikkalaisia.

– Minun täytyy sanoa, että monen viime vuosikymmenen ajan Japani on ollut voitolla, hän sanoi.

– Yhdysvallat on kärsinyt Japanin suhteen valtavasta kauppavajeesta monta, monta vuotta. Meidän täytyy siis neuvotella, ja teemme sen ystävällismielisesti.

Huomenna Trump jatkaa matkaansa Etelä-Koreaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE