Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

TTL: Työllisyyyaste ei nouse ilman ihmisten työkyvyn tukemista – ”Yrityksillä ei ole varaa jättää osatyökykyisten työpanosta käyttämättä”

Lehtikuva

Työterveyslaitoksen (TTL) mukaan työllisyysasteen nousu ei ole mahdollista ilman, että työkykyä ja työssäkävijöiden osaamista tuetaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Samalla kun pyritään saamaan aiempaa enemmän ihmisiä työelämään, on estettävä siellä jo olevien luisuminen pois, Työterveyslaitos muistuttaa.

– Kun työllisyysastetta pusketaan ylös, lähtevät työkyvyttömyyseläkkeet ja sairauspoissaolot kasvuun, ellei osaamisen ja työkyvyn tuki ole kunnossa, sanoo TTL:n pääjohtaja Antti Koivula tiedotteessa.

TTL:n mukaan työllisyysasteen nostaminen edellyttää työelämän muokkaamista muun muassa niin, että osatyökykyisten mahdollisuudet otetaan huomioon. Noin puolella työikäisistä suomalaisista on jokin sairaus tai vamma.

– Yrityksillä ei ole varaa jättää osatyökykyisten osaamista ja työpanosta käyttämättä, sanoo TTL:n johtaja Eva Helaskoski tiedotteessa.

Alustoja kannattaa käyttää määrätietoisesti myös keinoina edistää pääsyä työmarkkinoille.

TTL nostaa esiin myös digitalisaation tuomat muutokset työtehtäviin ja työnjakoon kaikilla toimialoilla. TTL:n mukaan on havaittu, että jos työntekijät pääsevät ajoissa mukaan muutokseen, he voivat itse suunnata työtehtäviään ja kehittää osaamistaan uusille alueille, eikä työelämästä ajauduta pois.

Yksi lisääntyvä työn tekemisen ja teettämisen tapa on digitaalisilta alustoilta tarjottava työ. TTL:n mukaan se ei ole enää marginaali-ilmiö, vaan se vyöryy myös perinteisille työpaikoille.

– Alustoja kannattaa käyttää määrätietoisesti myös keinoina edistää pääsyä työmarkkinoille, parantaa työelämän laatua ja lisätä organisaatioiden ja verkostojen kykyä innovointiin ja vaativaan ongelmanratkaisuun, sanoo TTL:n johtaja Päivi Husman tiedotteessa.

STT–Saara-Miira Kokkonen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

DEMOKRAATTI

Kotimaa
29.5.2020
Kaarlo Simojoki on hoitanut satoja alkoholisteja, huumeiden käyttäjiä ja peliriippuvaisia: ”Oletko nähnyt yhtään tukikonserttia juoppojen puolesta?”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE