Väliharso nousee, makuuhuoneinteriööri valokeilassa. Tai ennen kaikkea Sinikka Sokka, joka pajattaa puhelimeen. Tapaamista viritellään, kypsien ihmisten deittiä. Maarit Pyökärin ohjaus Tampereen Työväen Teatterissa lähtee käyntiin hyvässä latauksessa.

Niin suuri taikuri ei Pyökärikään ole, että kykenisi pitämään esityksen akun täynnä läpi kaksituntisen. Brittiläisen Jane Prowsen näyttämölle sovittama komedia amerikkalaisen Jane Juskan omakohtaisiin kokemuksiin perustuvasta kirjasta on lähtökohdiltaan toki erilainen lemmenetsintätarina. “Kevytkenkäinen nainen”  vain sortuu edetessään kiusallisiin ennalta-arvattavuuksiin ja stereotypiohin.

Lehti-ilmoituksesta se alkoi

Juskaa jännitti, vastaisiko kukaan moiseen seireeninlauluun. Toki vastasi, eivät kirjallisuuslehteä lukevat miehetkään sentään mitään homeisia puupökkelöitä ole. Hän sai 63 vastausta 32-82-vuotiailta miehiltä.

Sitten piti vain ruveta kartoittamaan, millaista sakkia on leikissä mukana. Ja olihan sitä moneen junaan. Niin kirjavaa, että Juska kirjoitti kokemuksestaan kirjan “A Round-Heeled Woman: My Late-Life Adventures in Sex and Romance” (vapaasti suomennettuna “Kevytkenkäinen nainen:  Kypsän ikäni seikkailut seksin ja romanssien maailmassa”).

Kirjasta tuli hitti, niin kuin myös siitä dramatisoidusta näytelmästä. Ei ihme, sillä Juskan kohtaamiset tarjoilevat hyviä aineksia hauskanpitoon ennen kaikkea karikatyyristen, mutta enemmän ja vähemmän kai todellisten miestyyppien kustannuksella. Näytelmän päähenkilö Jane ei ole yhtä komediallinen vaan pikemminkin jutun älyllinen dynamo ja tirehtööri, joka yrittää pyörittää äijäsirkusta toivomaansa suuntaan.

Lehti-ilmoituksessaan mainitsemalla 1800-luvun  brittikirjailija Anthony Trollopella  Juska pyrki ilmeisesti  tekemään yhteydenotoille pientä rajausta intellektuaalisempaan suuntaan – siinä kuitenkaan täysin onnistumatta, kuten näytelmän kulku osoittaa. Jane joutuu heti aluksi treffeille taksikuskin kanssa, joka puolilukutaidottomana tissimiehenä tulkitsi Trollope-täkyn “lolloiksi”. Esko Roine pääsee revittelemään aika maukkaasti umpijuntin roolissa, mutta vähän alkavat jo hälytyskellot soida: tällaista peruskuvastoako on tulossa jatkossakin?

Ei yksinomaan, mutta yli tarpeiden. Jane törmää kartoitusretkillään muun muassa jo yli kasikymppiseen ukkoon jolla on vähintään toinen jalka haudassa, elostelevaan Sidneyhyn ja itseriittoiseen professoriin, joka haluaa naisia seksiobjekteikseen. Yhden ihan tavallisen, mukavan ja hellyyden jakamiseen valmiin tyypinkin Jane tapaa. Vastausten ehkä-pinosta poimittu Graham (Samuli Muje) ei kuitenkaan  tahdo kelvata hänelle, kun on liian nuori, vähän päälle kolmekymppinen. Käänteistä ikärasismia?

Jane on hurmaava, mutta turhautuessaan myös aika päälle- ja hermoillekäyvä ihminen. Hän ei siedä ahdistelua, mutta jos mies ei vastaa heti hänen lemmenkutsuunsa, osaa hänkin käydä jos ei nyt ihan ahdistelevaksi niin ahdistavaksi.

Sinikka Sokka on joka tapauksessa erinomaisen osuva kiinnitys päärooliin, hänessä on sopivasti sekä räiskyvää temperamenttia että dramaattista lemmenjanoa. Hän kannattelee näytelmää, kun teksti käy syvimmällä suossa.

Pieni draama isossa tilassa

Janen miesseikkailujen lomaan on kirjoitettu ikään kuin vertailukohdaksi aika hyvin toimiva sisäkertomus kirjailija Trollopen fiktiomaailmasta. Brittiläinen melodramaatikko on  kirjallisuutta opettaneen Janen lemppareita ja usein ajatuksissa. Erityisesti Janea kiehtoo romaani kovaosaisesta Margaret Mackenziesta, joka riutuu rakkaudettomuudessa viktoriaanisen ajan Englannissa. Margaretia esittävä Teija Auvinen löytää hyvin 1800-luvun ilmaisutyylin ja on kaikkein yksiselitteisimmin myötätuntoa herättävä roolihenkilö näyttämöllä. Auvinen näyttelee Minna Hokkasen kanssa myös tukun muita rooleja, jotka ovat Janen lähimpiä ystävättäriä lukuunottamatta enemmän täytettä kuin sisältöä.

Trollope-polkua valjummin toimii sivujuonne Janen rikkinäisestä äiti-poika-suhteesta. Avioeron myötä elämänpiiristään kadonnut Andy-poika (Verneri Lilja) on Janelle kipeä piste elämässä siinä missä hellyyden puutekin, mutta tämä melodraama kääntyy varsin kliseiseksi loppuratkaisua myöten.

Vaikka Pyökäri onnistuu pitämään näytelmätekstin kaikkine ontuuvuksineen riittävän hyvässä vauhdissa, yhtä Isoa ongelmaa hän ei taltuta. Sitä, että Kevytkenkäinen nainen on liian pieni TTT:n isolle näyttämölle. Ymmärrän kyllä teatterinjohtaja Pyökärin näyttämövalinnan siltä kantilta, että seksistä puhuva komedia, valovoimainen Sokka ja kaksi rakastettua tamperelaista konkarinäyttelijää (Roineen ohella Ilmari Saarelainen) höpsöilemässä äijärooleissa, on vahva sisäänvetoyhdistelmä lähestyvään pikkujouluaikaan. Draamakomediana tällä näytelmällä ei silti ole aineksia ison näyttämön vaateisiin. Pirjo Liiri-Majavan erilaisiin interööreihin nojaava lavastus täyttää tilaa, mutta on vajaakäytössä. Prowsen dramaturgiassa ei yksinkertaisesti ole sellaisia kohtauksia, jotka vaatisivat parikymmentä metriä fyysistä leveyttä.