Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

4.11.2016 06:15 ・ Päivitetty: 4.11.2016 06:15

”Tuhti paketti osaamista” – Ay-demarit ajavat Jaatista Helsingin sd-johtajistoon

Ay-väen sosialidemokraatit ovat asettaneet puheenjohtajansa Juha Jaatisen ehdolle SDP:n  Helsingin piirin varapuheenjohtajaksi.

Yhdistys perustelee Jaatisen valintaa ehdokkaan laajalla järjestöosaamisella:

– Jaatinen on SDP:n puolue- ja työväenliikkeen järjestömies pitkällä palkilla ja jalkapallokentän laajuisella osaamisalalla.

Hän on ollut muun muassa SDP:n nuorisoliiton liittohallituksen jäsen ja piirisihteeri sekä kahden piirijärjestön hallituksen jäsen.

Tällä hetkellä Jaatinen toimii paitsi oman puolueosastonsa puheenjohtajana myös SDP:n Helsingin piirihallituksen ja työvaliokunnan jäsenenä kuten myös puoluevaltuuston varajäsenenä.

Jaatisella on laaja kokemus myös palkansaajaliikkeessä lähtien SAK:n valtuuston ja Posti- ja logistiikka- alan unionin, PAU:n, liittohallituksen jäsenyydestä.

Myös työttömyyskassamaailma on Jaatiselle tuttu: hän muun muassa toimi vuodet 2013– 2016 PAU:n työttömyyskassan puheenjohtajana.

Lisää aiheesta

– Voidaan sanoa, että Jaatinen on tuhti paketti osaamista, näkemystä ja jämäkkää kokemusta, yhdistys kehuu ehdokastaan.

Postimies Jaatinen on työskennellyt elokuun alusta alkaen Posti- ja logistiikka-alan unionin koulutussuunnittelijana.

Ay-väen sosialidemokraatit on vuoden 2013 lopulla perustettu SDP:n puolueosasto. Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota väylä SDP:n jäsenyyteen sosialidemokraattisesti ajatteleville ay-aktiiveille. Ay-demarit haluavat nostaa esille hyväntuulista ja mutkatonta ilmettä.

Helsingin Sosialidemokraattien piirikokous pidetään lauantaina 12. marraskuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU