Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuleeko Kataisesta Sitran yliasiamies? – Vastausta pohditaan tänään iltapäivällä

Sitran yliasiamiehen valinta on loppumetreillä. Sitran hallitus on koolla iltapäivällä. Siltä odotetaan esitystä nimityksestä, ennen kuin poliitikoista koostuva hallintoneuvosto kokoontuu käsittelemään asiaa kello 17 alkaen.

Ennakkoarvioissa kärkiehdokkaina ovat olleet EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.) sekä Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuksen professori Markku Wilenius. Kataista on pidetty ennakkosuosikkina, mutta hallintoneuvoston jäsenet ovat korostaneet tekevänsä päätöksen itsenäisesti.

Hallintoneuvosto ei välttämättä pääse ratkaisuun vielä tänään, jos hallituksen esityksestä syntyy erimielisyyttä. Poliitikot ovat tähdentäneet, että heillä on oltava riittävästi aikaa paneutua valintaan.

Hallintoneuvostosta on korostettu myös tutkimuspuolen osaamista, minkä voi tulkita sympatiaksi Markku Wileniusta kohtaan. Wilenius istuu nykyisin itse Sitran hallituksessa. Hallituksen puheenjohtajana toimii valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki.

Yliasiamiehen tehtävää haki yhteensä 51 henkilöä. Sitran johtotehtävää on aiemmin hoitanut muun muassa entinen pääministeri Esko Aho (kesk.).

Laaja tehtävänkuva ja muhkea pääoma

Sitran yliasiamiehen tehtävä on merkittävä, sillä se hallinnoi noin 800 miljoonan euron arvoista pääomaa. Sitra on julkinen organisaatio ja eduskunnan alainen rahasto, joka perustettiin alun perin eduskunnan 50-vuotislahjaksi Suomelle.

Sitran eli Suomen itsenäisyyden juhlarahaston toimenkuva on muuttunut vuosikymmenien aikana. Nykyisin se toimii tulevaisuuteen keskittyvän ajatushautomon tapaan, mutta voi myös myöntää lainoja tai muuta rahoitusta. Lain mukaan Sitran tarkoituksena on edistää “Suomen vakaata ja tasapainoista kehitystä”, talouskasvua sekä kansainvälistä kilpailukykyä.

Laaja tehtävänkuva ja muhkea pääoma ovat herättäneet myös kritiikkiä. Sitra kutsuu itseään “suomalaisten tulevaisuustaloksi”, arvostelijat taas ovat pitäneet toimintaa osin tehottomana ja rönsyilevänä.

Esimerkiksi SDP on oppositiossa ollessaan esittänyt, että Sitran taseesta otettaisiin muuhun käyttöön 360 miljoonaa euroa.

Viime hallituskaudella Sitran asemaa ja resursseja selvitettiin kansanedustaja Matti Vanhasen (kesk.) johdolla. Työryhmän loppuraportin mukaan Sitran taseen suuruudesta ja varojen käytöstä ei päästy yksimielisyyteen.
STT–ANNU MARJANEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE