Suomen ja Yhdysvaltain välinen puolustusyhteistyösopimus Defence Cooperation Agreement (DCA) todennäköisesti tuo aiempaa enemmän yhdysvaltalaisia joukkoja lyhyille ja pitemmille vierailulle eri puolille Suomea.

Jo nyt kannattaa pohtia myös sitä, minkälaisia sosiaalisia vaikutuksia mahdollisesti syytesuojan alla työskentelevien amerikkalaissotilaiden oleskelu ja rotaatio Suomessa tulee eri paikkakunnilla aiheuttamaan.

DCA-sopimus on yksi keskeinen elementti Suomen pääsyssä Yhdysvaltain puolustussateenvarjon alle. Se on tavallaan myös Nato-jäsenyyden syventämiseen ja Suomen turvallisuusetuihin liittyvä välttämättömyys.

VAIKKA yhteistyö amerikkalaisten ja paikallisten välillä on maailmalla pääasiassa sujunut ongelmitta, historian kuluessa amerikkalaisjoukkojen läsnäolo liittolaismaissa on aiheuttanut myös voimakkaita, osin kulttuurieroista johtuvia jännitteitä.

Erityisesti Yhdysvaltain Kaakkois-Aasian liittolaismaissa amerikkalaissotilaiden läsnäolo on noussut vuosien mittaan toistuvasti keskustelun kohteeksi varsinkin silloin, kun syytesuojan piirissä olleet sotilaat ovat syyllistyneet asemamaissaan seksuaalirikoksiin.

Yksin vuosina 2017-2019 Yhdysvaltain laivaston tutkintavirasto tutki ainakin kahdeksaa Japanin Okinawalla tapahtunutta seksuaalirikosta, joissa syylliseksi epäillyt olivat amerikkalaisia sotilaita.

Esimerkiksi vuonna 2017 Yhdysvaltain laivaston sotilas syyllistyi epäasialliseen käytökseen, jossa hän masturboi julkisesti ja paljasti itsensä naisasiak­kaille okinawalaisen ostoskeskuksen parkkipaikalla.

Tapauksia on ollut aikaisemminkin. Vuonna 1995 kolme Yhdysvaltain asevoimien palveluksessa ollutta miestä kidnappasi, pahoinpiteli ja raiskasi 12-vuotiaan okinawalaisen tytön. Tämä tapaus johti laajoihin keskusteluihin Yhdysvaltain joukkojen läsnäolon jatkumisen edellytyksistä Japanissa.

Samankaltaisia ongelmia on ilmennyt myös Etelä-Koreassa, jossa Yhdysvaltain sotilaiden epäillyt rikokset ovat aika-ajoin herättäneet vaatimuksia muuttaa sotilaiden syytesuojaa koskevia sopimusehtoja.

DCA-sopimusten ohella Filippiinien ja Yhdysvaltojen välinen Visiting Forces Agreement (VFA) on ollut toinen kiistanalainen sopimus syytesuojaltaan. Vuonna 2005 tapaus, jossa Yhdysvaltain merijalkaväen sotilasta syytettiin raiskauksesta, aiheutti maassa suurta julkista kohua ja keskustelua syytesuojan oikeutuksesta.

KAIKKI ongelmat eivät liity yksittäisten sotilaiden tekemiin rikoksiin. Caso di Avianon tapaus vuonna 1998 puolestaan liittyi Yhdysvaltain ilmavoimien henkilökuntaan, joka katkaisi lennollaan Italiassa köysiradan kaapelin, mikä johti useiden siviilien kuolemaan.

Yhdysvaltain sotilashenkilöstön tuomitseminen italialaisessa oikeudessa aiheut­­ti jännitteitä maiden välillä syytesuojakysymyksissä ja niiden selvittely kesti eri oikeusasteissa kuusi vuotta.

Amerikkalaisten sotilaiden syytesuoja nousi uudelleen otsikoihin Italiassa viime vuonna, kun Yhdysvaltain ilmavoimien sotilas ajoi elokuussa 2022 viisitoistavuotiaan italialaispojan autollaan kuoliaaksi.

JOSKUS ongelmat eivät ole liittyneet niinkään rikoksiin kuin sosiaalisiin suhteisiin ja muun muassa rasismiin.

Yhdysvalloilla oli kylmän sodan aika­na aina vuoteen 2006 saakka aktiivinen sotilastukikohta Islannin Keflavikissa, jossa nykyään sijaitsee maan kansainvälinen päälentokenttä.

Tuhansien amerikkalaissotilaiden läsnäolo saarella, jonka miehistä merkittävä osa työskenteli maan kalastusteol­lisuudessa ja oli pitkiä aikoja merellä, aiheutti paikallisten keskuudessa mustasukkaisuutta ja sitä kautta voimakasta arvostelua. Tämä johti tiukkoihin sääntöihin amerikkalaisten sotilaiden liikkumisessa paikallisten parissa.

Näihin kuului muun muassa rajoituksia vierailla reykjavikilaisissa ravintoloissa ja klubeissa. Yleinen käytäntö oli, että jopa viikonloppulomilla amerikkalaiset lennätettiin mieluummin kotimaahan kuin päästettiin viettämään aikaa islantilaisten baareissa.

Myöhemmin paljastui, että Islannin hallitus oli asettanut myös salaisen kiellon tummaihoisten sotilaiden sijoittamisesta Islantiin. Tämä kielto, osa vuoden 1951 Yhdysvaltain ja Islannin puolustussopimusta, oli suunniteltu ”suojelemaan” islantilaisia naisia jotta heille ei syntyisi tummaihoisia lapsia.

Yhdysvallat vastusti kieltoa alusta asti, mutta sitä alettiin asteittain purkaa vasta sopimuksen paljastuttua vuoden 1959 lopussa.

LIITTOLAISMAISSA työskenteleviä amerikkalaisia sotilaita koskeva syytesuoja perustuu yleensä DCA-sopimuksen kaltaisiin kahdenvälisiin sopimuksiin, jotka Yhdysvallat on tehnyt isäntämaiden kanssa. Nämä sopimukset luovat ne oikeudelliset puitteet, joiden mukaan Yhdysvaltain asevoimien jäsenet toimivat ulkomailla.

Sopimukset eivät yleensä anna amerikkalaisille sotilaille täydellistä immuniteettia isäntämaan laeista, vaan ne pikemminkin antavat selkeät säännöt sille, miten oikeudellisia kysymyksiä käsitellään tasapainottaen isäntämaan suvereniteettia ja amerikkalaisten joukkojen toimintakykyä.

Sopimusten sisältö voi vaihdella maittain, mutta ne määrittelevät muun muassa sen, missä olosuhteissa isäntämaan lakeja sovelletaan amerikkalaisiin sotilaisiin. Sopimuksiin kuuluu yleensä myös määräyksiä siitä, kumpi maa käsittelee erilaisia rikos- ja siviilioikeudellisia asioita.

Sopimuksissa on usein käsitelty myös siviilioikeudellisia kysymyksiä, kuten vahingonkorvauksia, jotka liittyvät amerikkalaisten sotilaiden toimintaan isäntämaassa.

Ne eivät yleensä suojaa sotilaita siviili- tai rikosoikeudelliselta vastuulta teoista, jotka eivät liity heidän virallisiin tehtäviinsä.

Kirjoittaja on Brysselissä asuva toimittaja.